David Stove

ApoWikistä

David Charles Stove (15. syyskuuta 1927 - 2. kesäkuuta 1994) oli australialainen filosofi, joka oli erikoistunut tieteenfilosofiaan. Stove edusti niin kutsuttua australialaista realismia.

Stove opiskeli filosofiaa Sydneyn yliopistossa, ja sai vaikutteita muun muassa John Andersonilta ja tämän realismista. Hän opetti sekä New South Walesin yliopistossa (vuodesta 1952) että Sydneyn yliopistossa (vuodesta 1960). Stove jäi eläkkeelle vuonna 1987. Hän teki itsemurhan 66-vuotiaana kärsittyään ruokatorven syövästä.

Stove kritisoi tieteenfilosofiassaan David Humen lähestymistapaa induktion ongelmaan sekä aikalaistensa Karl Popperin, Thomas Kuhnin, Imre Lakatoksen ja Paul Feyerabendin irrationalismina pitämäänsä ajattelua. Hän esitti positiivisen vastauksen induktion ongelmaan teoksessaan The Rationality of Induction (1986).

Stove kritisoi lisäksi platonismin vaikutusta, marxismia, feminismiä1 ja postmodernismia. Stove oli myös sosiobiologian kriitikko. Kirjassaan Darwinian Fairytales Hän kuvasi sitä uudeksi uskonnoksi, jossa geenit esittävät jumalten osaa2. Stoven kiistellyistä näkemyksistä ovat esimerkkeinä artikkelit "The Intellectual Capacity of Women" ja "Racial and Other Antagonisms" (julkaistu teoksissa Cricket versus Republicanism ja Against the Idols of the Age).

Darwiniaanisia satuja[muokkaa]

Vaikka Stove oli ateisti, hän arvosteli kirjassaan Darwinian Fairytales joitakin darwinistisia ajattelijoita kuten Richard Dawkinsia siitä, että tämän ajattelussa oli sadunomaisia piirteitä.

Teoksia[muokkaa]

  • Probability and Hume's Inductive Scepticism. Oxford: Clarendon, 1973.
  • Popper and After: Four Modern Irrationalists. Oxford: Pergamon, 1982.
  • The Rationality of Induction. Oxford: Clarendon, 1986.
  • The Plato Cult and Other Philosophical Follies. Oxford: Blackwell, 1991.
  • Franklin, James & Stove, R. J. (toim.): Cricket versus Republicanism. Sydney: Quakers Hill Press, 1995.
  • Darwinian Fairytales. Aldershot: Avebury Press, 1995.
  • Kimball, Roger (toim.): Against the Idols of the Age. New Brunswick (US); London (UK): Transaction, 1999.
  • On Enlightenment, ed. Andrew Irvine. New Brunswick (US); London (UK): Transaction, 2002.

Lähteet[muokkaa]

  1. ^ Teichman, Jenny: The Intellectual Capacity of David Stove. Philosophy, 2001, 76. vsk. Artikkelin verkkoversio.
  2. ^ Stove, David: A New Religion The Royal Institute of Philosophy. Viitattu 15.4.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa]