ApoWiki:Vandalismi

ApoWikistä

Vandalismi ApologetiikkaWikissä tarkoittaa sisällön tahallista ja toistuvaa sotkemista. Tyypillistä vandalismia on merkityksettömien sotkujen tai hävyttömyyksien lisääminen ja sivujen tallentaminen tyhjennettynä esimerkiksi jonkun antiteistin toimesta.

Mikään hyvässä tarkoituksessa tehty muokkaus ei ole vandalismia, vaikka se olisikin, muokkaajan tietämättä, haitallinen tai käytäntöjen vastainen. Tavallisesti vandaalin erottaa hyväntahtoisesta muokkaajasta siitä, että tämä ei ota huomautuksista opikseen.

Mikä ei ole vandalismia

Vaikka seuraavassa lueteltuja asioita joskus kutsutaan vandalismiksi, ne eivät ole vandalismia.

  • Osaamattomuus. Oikeanlaisten koodimerkintöjen ja tyylioppaan sisäistäminen vievät uusilta käyttäjiltä aikaa, jonka vuoksi artikkeleissa nähdään usein viallisia linkkejä ja muita ongelmia. Uudet käyttäjät kannattaa ohjata kokeilemaan muokkaamista Apowikin tai Wikipedian hiekkalaatikolle
  • Rohkeat muokkaukset. Rohkeat sivun muutokset (kuten vaikkapa laaja tekstin uudelleenkirjoitus) eivät ole oletusarvoisesti vandalismia. Laajojen muokkausten tapauksessa asioista kannattaa neuvotella artikkelien keskutelusivuilla konsensuksen löytämiseksi.

Vandaalityyppejä

  • Spämmääjä. Lisää linkkejä asiaankuulumattomiin sivustoihin mainosmielessä.
  • Näppäimistöaloittelija. Käyttää artikkeleja harjoitteluun kirjoittamalla niihin "aaaapkpkpkpksdsdsfggg" tai muuta merkityksetöntä.
  • Ilveilijä. Kirjoittaa vitsiartikkelin, jonka näyttää ystävilleen tai muulle yleisölle.
  • Häirikkö. Lisää artikkeleihin asiattomia kommentteja, tahallisesti vääriä tietoja tai aiheeseen liittymätöntä tekstiä, poistaa artikkelista oleellisia tärkeitä tietoja perustelematta tai toimii ilkivaltaisesti Wikipedian sääntöjen vastaisesti.
  • Taktinen häirikkö. Sotkee mallineita ja muita sivuja käyttäen MediaWikin tai ApologetiikkaWikin tuntemusta hyväksi niin, että häiriö on mahdollisimman suurta tai kavalaa.

Vandalismiongelmien käsittely

Vandalismin löytäminen

ApologetiikkaWiki kärsii toisinaan vandalismista, mutta toisaalta vandalismi poistetaan yleensä nopeasti. Koska vandalismi noudattaa yleensä tiettyjä suuntaviivoja, sen löytäminen on helppoa, esimerkiksi tarkkailemalla tuoreita muutoksia.

Anonyymit käyttäjät

Wikipediassa suurin osa vandalismista tulee käyttäjiltä, jotka eivät ole luoneet itselleen Wikipediaan käyttäjätunnusta. ApologetiikkaWikissä vandalismia on ehkäisty siten, että muokkaaminen vaatii käyttäjätunnuksen.

Uudet käyttäjät

Juuri käyttäjätunnuksen luoneet käyttäjät saattavat usein tehdä virheitä muokkauksissaan. Toiminnot:Muokkaukset/newbies näyttää tuoreimmat uusien käyttäjien muokkaukset.

Uudet sivut

Usein vandaali luo uuden sivun vandalisoidessaan. Toiminnot:Uudet sivut sisältää uudet sivut ja niiden koot. Hyvin pieniin sivuihin ja sivuihin, joilla on epäilyttävä otsikko kannattaa kiinnittää huomiota.

Näkyvä vandalismi

Tärkeät sivut ovat yleinen vandalismin kohde.

Yksinkertainen vandalismi

Yksinkertainen vandalismi käsittää sivujen tuhrinnan esimerkiksi työkalupalkin painikkeita painamalla. Nämä eivät välttämättä ole edes tietoista vandalismia, mutta niiden löytäminen on helppoa esimerkiksi seuraavalla Google-haulla: [1]

Vaivihkainen vandalismi

Vaivihkaisessa vandalismissa vandaali hiljakseen vaihtelee artikkelin tietoja (kuten päivämääriä) vääräksi. Tällainen vandalismi on hieman vaikeampi havaita. Numerotietojen vaihteluun tulee suhtautua varauksella; kyseessä saattaa olla tietojen tahallinen vääristely. Numerotiedon muutoksen voi epäilyttävässä tapauksessa palauttaa ja pyytää muokkaajalta lähdettä.

Vandalismin torjunta

Jokainen apologetiikkaWikin käyttäjä voi torjua vandalismia. Ensimmäinen vaihe on huomata vandalismi, jonka jälkeen sivun voi palauttaa aikaisempaan versioon tai pyytää sivun poistoa. Viimeisimmän muutoksen voi palauttaa tarkastelemalla artikkelin viimeisen muutoksen eroa, klikkaamalla oikeasta yläkulmasta löytyvää kumoa-painiketta ja sen jälkeen tallentamalla sivun.


Vandaalien varoittaminen

Kun olet torjunut vandalismia, vandaalia kannattaa varoittaa käyttäjän keskustelusivulla.

Häiriölisäyksen muoto muokkauspainikkeet Manuaalinen lisäys
Kokeilu T1 {{subst:Test}} --~~~~
Vandalismi V1 {{subst:Test2}} --~~~~
Jatkuva vandalismi V2 {{subst:Vandalismia}} --~~~~
   Sotkeminen    S * Sotkemista. --~~~~
   Vandalismi    V * Vandalismia. --~~~~
   Roskan lisääminen    R * Roskasivu. --~~~~
Hyvä yritys H1 {{subst:Hyvä yritys}} --~~~~
Epämerkittävä lisäys H2 {{subst:Liian epämerkittävä}} --~~~~

Aiheesta muualla

Wikipedia:Vandalismin_löytäminen Wikipedia:Vandalism#How_to_spot_vandalism