Tarkoituksellisuuspäättelyn kritiikki

Suunnitteluteoreettinen tarkoituksellisuuspäättely on synnyttänyt voimakkaita kannanottoja niin puolesta kuin vastaan. Monet vastaväitteet toistuvat toistumistaan julkisessa ja puolijulkisessa keskustelussa (esim. foorumeilla). Tämä artikkeli keskittyy arvioimaan kriittisesti eräitä suunnitteluvihamielisten tahojen kestosuosikkiväitteitä. Koska "on parempi juoda lähteestä kuin purosta", käsiteltävä tarkoituksellisuuspäättelyn vihamielinen kritiikki on peräisin lähinnä netissä julkaistuista (englanninkielisistä) naturalistikriitikoiden laatimista alkuperäislähteistä, joihin viitataan myös suomenkielisissä keskusteluissa.

Tämä artikkeli on keskeneräinen.

Taustaa

Asiallisena pysyessään koko tarkoituksellisuuspäättelyväittely on olennaisesti väittelyä kysymyksestä, pystyykö Dembskin tarkoituksellisuuspäättely todella ehkäisemään väärät positiiviset tulokset vai eikö pysty – voiko menetelmän tunnistamia suunnittelusignaaleja siis pitää luotettavina tarkoituksellisen aiheutuneisuuden ilmaisijoina vai eikö voi. Käytännössä tämä väittely tosin valitettavasti ei syystä tai toisesta kovinkaan usein pysy kovinkaan pitkään kovinkaan asiallisena.

Dembskin menetelmän luotettavuutta koskevan kysymyksen arvioinnin taustaksi on syytä muistaa, että Dembski on julkaissut menetelmänsä toisen väitöskirjansa pohjalle rakentuvassa The Design Inference -teoksessa. Menetelmän pätevyyden uskottava kiistäminen siis

1. edellyttäisi kiistäjältä tieteellistä pätevyyttä (probabilistiikan, stokastiikan ja) matemaattisen tilastotieteen alalla (ja laskennallisen vaativuuden teoriassa) sekä
2. koskisi Dembskin uskottavuuden ja tieteellisen pätevyyden lisäksi myös hänen työnsä hyväksyneiden (the University of Illinois at Chicago) ja teoksensa julkaisseiden (Cambridge Studies in Probability, Induction, and Decision Theory, the Press Syndicate of the University of Cambridge, Cambridge University Press) tahojen uskottavuutta ja oman alansa tieteellistä pätevyyttä.

Kriitikkoja on kuitenkin ilmaantunut, yhtenä huomattavimmista muuan Wesley Elsberry, jonka hengentuotteisiin viitataan myös suomenkielisessä nettikeskustelussa. Jotta saataisiin kuva naturalistileirin suosiman Dembski-kritiikin tasosta ja voitaisiin muodostaa käsitys sen asiallisesta painoarvosta, tämän artikkelin loppuosa keskittyy arvioimaan Internetissä julkaistua Elsberryn Dembski-kritiikkiä [1][2].

Elsberry & Shallit 2003

Tämä Information Theory, Evolutionary Computation, and Dembski's "Complex Specified Information" -otsikoitu teksti on saatavilla näyttävästi tulostuvassa pdf-muodossa ja lienee ulkoasustaan päätellen laadittu (ainakin matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen alojen) akateemisessa julkaisemisessa yleisesti käytetyllä TeX-ohjelmalla tai jollain sen johdannaisella. Kun tähän lisää tekstin tieteellistyyppisen rakenteen päiväyksineen, kirjoittajien yhteystietoineen, tiivistelmineen, johdantoineen, koosteineen, lähde- ja alaviitteineen ja (lähes 100-kohtaisine) lähdeluetteloineen, sen sisältämät matemaattiset kaavat ja kokonaisuuden mittavuuden (54 sivua), vaikuttaa siltä kuin kyseessä olisi Dembskin työn perusteellinen tieteellinen kritiikki. Ainoa välittömästi epäilyksiä herättävä seikka on (käytetyllä välineellä ilmeisesti helpolla automatiikalla laadittavissa olleen) sisällysluettelon puuttuminen. Taustainformaationa voi mainita myös sen, että TeX-pohjaisten julkaisuohjelmien "ongelmaksi" yleisesti tiedetään, että niitä käyttäen on helppo saada aikaan näyttävän ulkoasunsa perusteella luottamusta herättäviä tekstejä sisällön laadusta riippumatta. Tarkempi analyysi on siis paikallaan.

Koko teksti arvioidaan seuraavaksi varsin yksityiskohtaisesti. Käytetty taulukkomuoto auttanee lukijaa paikantamaan itseään erityisesti kiinnostavat kohdat. Taulukkoesitys on jaettu osiin puhtaasti teknisistä syistä.

Osa 1

Luvun asema	Luvun otsikko	Otsikkosivun numero	Sisällön tiivistelmä	Kommentteja
–	Abstract (Tiivistelmä)	1	Luvataan osoittaa Dembskin olevan väärässä.	[Vaatii palaamaan asiaan tässä artikkelissa.]
1	Introduction (Johdanto)	1	Hyökkäilyä Dembskiä ja hänen työnsä julkisia kannattajia vastaan. Tiivistelmän lupaus toistetaan. Artikkelin kokonaisrakenne hahmotellaan.	Kelvoton argumentointi aloitetaan viivyttelemättä kahdessa ensimmäisessä alaviitteessä (s. 2): annetaan ymmärtää, että Dembskin työtä arvostavat antavat hänelle ansiotonta suitsutusta, koska häneltä ei löydetty kuin yksi vertaisarvioitu matemaattinen artikkeli1 eikä senkään julkaisupaikkana ollut probabilistiikkaan2 tai informaatioteoriaan3 erikoistunut julkaisusarja. – Jostain syystä tähän "salapoliisityöhön" antautuneet kriitikot "unohtivat" kertoa, että Dembskin Randomness by design -artikkelin aihe liittyy kuitenkin juuri näihin aihepiireihin, eikä julkaisufoorumin laaja-alaisuus ole suinkaan artikkelin laatua vastaan puhuva seikka, pikemminkin päinvastoin: se osoittaa asialla olevan mielenkiintoa aiheeseen erikoistuneiden tutkijoiden pikkupiirin ulkopuolellakin4. Vielä "valikoivaa muistia" pahempaakin on kuitenkin se, että tällainen avaus vie koko tekstin väärille urille: hyökätään ihmisiä (Dembskiä ja hänen kannattajiaan) eikä asiaa vastaan (argumentum ad hominem -perusteluvirhe); pyritään "kaivon myrkyttämiseen" eli Dembskin uskottavuuden kyseenalaistamiseen lukijoiden silmissä5; ja lisäksi turvaudutaan yksin teoin vielä tietämättömyyteen vetoamiseen ('emme tiedä mielestämme riittäviä perusteluja näille väitteille, siis ne ovat vääriä') eli käännettyyn todistustaakkaan ('Dembski on huijari kunnes vaatimallamme tavalla toisin todistetaan').6 Näitä virheperusteluja ei sentään erehdytä kirjoittamaan auki7, mutta vihjailu on niin korostetun ilmeistä8, että sitä ei voi olla panematta merkille. Tällainen avaus riittää osoittamaan, että siististä TeX-ulkoasustaan huolimatta tämä kritiikki on kaikkea muuta kuin viileän asiallista. Lisäksi se on siksikin täysin harhaanjohtavaa, että tieteen ja kulttuurin historian suuret läpimurrot ovat niin hyvässä kuin pahassakin tulleet tyypillisesti juuri erillisten kirjojen (Kopernikus, Galilei, Kepler, Darwin, Freud, Marx) tai vertaisarvioimattomien julkaisusarjojen (Newton, Einstein, Shannon) eikä vertaisarvioitujen tiedejulkaisuartikkelien kautta.9 Dembskin suosittelijat perustavat tietenkin lausuntonsa siihen, mitä tämä on julkaissut siellä, missä on jotakin julkaissut, kun taas kritiikki yrittää tässä kohden perustautua siihen, että Dembski ei ole julkaissut mitään siellä, missä ei ole mitään julkaissut10. [Vaatii palaamaan asiaan tässä artikkelissa.]
2	Dembski's claims (Dembskin väitteet)	2	Myönnetään Dembskin väitteiden vallankumouksellisuus. Referoidaan keskeisinä pidetyt väitteet täsmämutkikkuuskriteerin luotettavuudesta ja intuitiivisuudesta sekä tarkoituksellisuuspäättelyn käyttökelpoisuudesta, informaation säilymislaista ja (eräiden) biologisten rakenteiden tarkoituksellisen aiheutuneisuuden osoittamisesta. Luvataan osoittaa näiden väitteiden virheet artikkelin jatkossa.	Teksti myös numeroi Dembskin väitteitä, mutta koska kirjoittajien jaottelu ei vaikuta asiaa selventävältä vaan pikemminkin sekoittavalta, sitä ei ole tässä tiivistelmässä toistettu. [Tähän kohtaan ei tarvitse erikseen palata, sillä varsinaiset vastaväitteet tulevat vasta myöhemmissä kappaleissa.]
3	Design (Suunnittelu [tarkoituksellinen aiheutuneisuus])	3	Osoitetaan, ettei Dembskin teksteihin tutustumisesta huolimatta ole ymmärretty tämän artikkelin alkuosassa selitettyä tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaa. Syytetään asiaintilasta Dembskiä ja luvataan jatkaa syytöksiä seuraavassa kappaleessa.	Ei vaadi erityistä kommentointia, sillä koko kappale ei millään mielekkäällä tavalla käsittele eikä siten voi kyseenalaistaakaan tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaa.
4	Intelligence (Älykkyys)	5	Lupauksen mukaisesti jatketaan oman ymmärtämättömyyden esittelyä. Tätä jatkuu sivun 7 toisen kappaleen loppuun asti. Sitten seuraa kappale, jossa esitellään kirjoittajien oma konsepti, "Erroneous Design Inference Principle" eli EDIP (virheellinen tarkoituksellisuuspäättelyperiaate, VTPP), josta jauhetaan kolmen kappaleen verran. Caputo-esimerkin yhteydet Laplace-sitaattiin ja Kolmogorov-kompleksisuuteen itse asiassa vahvistavat Dembskin analyysin, vaikka teksti ei tätä suoraan myönnäkään. Kuvitteellinen SETI-esimerkki tarkoituksellisuuspäättelyineen päivineen on peräisin naturalisti Carl Saganilta eikä Dembskiltä, joka vain lainaa sitä analyysissään; jos olisi esitettävissä riittävän uskottava syy olettaa tällaisten hahmojen tarkoitukseton alkuperä, asia ei koskisi tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaa vaan sen oikeaa soveltamista kyseiseen tapaukseen. Kappale päättyy pulsarisignaaliesimerkkiin, jonka yhteydessä esitetään epämääräinen viittaus siihen, että Dembskin mutkikkuus-määrittyneisyyskriteerin olisi katsottu täyttyneen. Ilman matemaattista analyysiä tällaiset väitteet ovat pelkkää käsien heiluttelua. Sen sijaan voi kyllä todeta, että esimerkki saattaa vahvistaa Dembskin väitettä tämän kriteerin intuitiivisuudesta.	[VTPP antaa aihetta jatkokäsittelyyn.]
4.1	Animal intelligence (Eläinten älykkyys)	9	Esitellään esimerkkejä, joissa eläinten aikaansaannoksissa näyttäisi olevan täsmämutkikkuutta (yrittämättä todistaa tätä yksityiskohtaisesti), todetaan Dembskin rottakoe-esimerkki ja ajatus siitä, että kasvien luonteenomaiset muodot voivat selittyä siitä, että ne kasvussaan noudattavat valmista algoritmia. Kysytään, olisiko MTI:n tuottamista pidettävä osoituksena kyseisten eläinlajien älykkyydestä ja olisiko asialla joitain eettisiä seurauksia.	[Antaa aihetta jatkokäsittelyyn.]
5	The validity of the design inference (Tarkoituksellisuuspäättelyn validiteetti [kyky mitata sitä, mitä sen on määrä mitata])	10	Esitellään kaksi Dembskin esittämää perustelua tarkoituksellisuuspäättelyn toimivuudelle. Ensin se, että kaikissa tapauksissa, joissa MTI:n syntyhistoria tiedetään, sillä on ollut älyllinen alkuperä. Tästä Dembskin toteamuksesta kehitellään sitten olkinukkeja, naurettavuuteen vetoamista yms. virheellistä argumentaatiota. Toisena Dembskin perusteluna on nimenomaan älyllisten agenttien kyky aidosti valita vaihtoehdoista ja tuottaa näin täsmämutkikkuutta (specified complexity, suomennettu m. "täsmennetty monimutkaisuus"). Tätä perustelua käsitellään samaan tapaan kuin edellistäkin.	[Antaa aihetta jatkokäsittelyyn.]
5.1	Indirect design (Epäsuora suunnittelu/aiheuttaminen)	12	Otetaan esiin kysymys näennäisestä täsmämutkikkuudesta (apparent specified complexity, lähteenä Dembskin artikkeli). Sekoitetaan käsitteitä "algoritmihuone" ("Algorithm Room") -kysymyksellä, joka muka olisi jonkinlainen ongelma tarkoituksellisuuspäättelyn toimivuuden kannalta. Sitten todetaan yllättäen (s. 13, 1. kappale) asian oikea laita ja seuraavissakin kappaleissa osoitetaan vaihteeksi joitain merkkejä Dembskin tekstin ymmärtämisestä, vaikka yritetäänkin kovin taistella tätä ymmärrystä vastaan, missä pyrkimyksessä lopulta näköjään "onnistutaankin".	[Antaa aihetta jatkokäsittelyyn.]
6	Complex specified information (Mutkikas täsmäinformaatio [MTI, Dembskin käsite; suomennettu m. "täsmennetty monimutkainen informaatio" l. TMI])	13	Ensin väitetään ongelmaksi sitä, että Dembskin menetelmä kirjoittajien mielestä tuottaa tarkoituksellisuustuloksia liian usein. — Sitten siirrytään valittelemaan, ettei saada selvää, mitä MTI-käsite oikein tarkoittaa. Kuitenkin toisaalta myönnetään tiedettävän, että siihen liittyy suuri epätodennäköisyys ja alhainen Kolmogorov-kompleksisuus. — Pari selvää väitettä esitetään: että Dembskin todistus siitä, etteivät funktiot voi tuottaa MTI:tä, olisi virheellinen (s. 15; väitettyä virheellisyyttä ei mitenkään perustella) ja että Daviesin käyttämänä, toisin kuin Dembskillä, "kompleksisuus" merkitsee korkeaa Kolmogorov-kompleksisuutta (s. 16), mikä kaiketi olisi ollut helppo osoittaa lähdeviitteellä, jota ei kuitenkaan anneta.	Tarkoituksellisuustulosten saamista pidetään ongelmana, vaikka samalla myönnetään, ettei tiedetä, mitä on todella tapahtunut (s. 13); mistä siis voitaisiin tietää, että nämä päätelmät olisivat virheellisiä? Naturalismin kannalta ne tietysti ovat kiusallisia, mutta sehän on pikemminkin naturalismin kuin tarkoituksellisuuspäättelyn logiikan ongelma. Vain uskonnollisuusluonteinen sitoutuminen naturalismiin "ulkoistaa" ongelman: "Ette saa vaatimiamme tuloksia, olette siis väärässä!" — Juuri riittävä epätodennäköisyys ja alhaisena Kolmogorov-kompleksisuutenakin ilmenevä määrittyneisyys ovat Dembskin MTI:n kriteerit, ja kritiikin eräissä muissa osissa kirjoittajat tuntuvat tämän ymmärtävänkin. Vaikuttaakin siltä, että he tässä pyrkivät vain FUD-tyyliseen yleisen epäluottamuksen lietsontaan11. Ottaen huomioon, että monet12 ovat mielestään saaneet selvää Dembskin tarkoituksesta, tällainen ymmärtämättömyyskritiikki ei ole vakuuttavaa eikä liioin millään tavoin pysty horjuttamaan tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaa. — Mainittuja täsmäväitteitä ei siis yritetäkään näyttää toteen. Sen sijaan tilaa on löytynyt lopun olkinukkeilulle Caputo-jonon kanssa, joka sentään on luvun alkuosan tasoon verratenkin varsin surkea esitys.
7	Information, complexity, probability (Informaatio, mutkikkuus, todennäköisyys)	17	Heti kärkeen myönnetään tiedettävän, että Dembskin terminologiassa mutkikkuus, informaatio ja epätodennäköisyys ("complexity", "information" ja "improbability") ovat olennaisesti sama asia. Edelleen jaksetaan ihmetellä, miten asia voi olla näin, kun se algoritmisessa informaatioteoriassa on juuri toisinpäin.13 — Luvun loppuosa käsittelee lähinnä sitä matemaattista tosiasiaa, että jonkin havainnon laskettu todennäköisyys riippuu laskussa käytetystä todennäköisyysjakaumasta. — Loppuhuipennus jatkaa valittua FUD-strategiaa sekoittamalla kysymyksen kulloinkin käytettävästä todennäköisyysjakaumasta itse menetelmän pätevyyteen14.	Eikö kukaan ole opettanut näille kirjoittajille, että samalla sanalla on eri teorioissa eri merkityksiä? Ei ihmekään, etteivät he saa selvää Dembskistä, jos kuvittelevat samannäköisen sanan merkitsevän kaikkialla samaa asiaa. Suuri osa esitetystä kritiikistä näyttääkin perustuvan tarkoituksellisuuspäättelyn luokittelemiseen jonkinlaiseksi Kolmogorov-kompleksisuuden johdannaiseksi, mitä se ei suinkaan ole – ja tähän väärinkäsitykseen perustuvat osat vieläpä ovat artikkelin asiallisinta antia! — Todennäköisyysjakaumahuomautus on siinä mielessä järkevä, että tarkoituksellisuuspäättelyä (sen enempää kuin monia muitakaan probabilistisia menetelmiä) ei voi käyttää tilanteessa, jossa jakaumasta ei voi perustellusti sanoa mitään riittävän varmaa. — Tarkoituksellisuuspäättelyn (tai mainittujen muiden menetelmien) logiikan pätevyys ei kuitenkaan kyseenalaistu sillä perusteella, ettei niitä voi aina soveltaa – kunkin menetelmän pätevyys riippuu vain sen kyvystä antaa luotettavia tuloksia silloin, kun sitä voidaan soveltaa. Siksi luvun loppupäätelmä tämän ongelman periaatteellisesta vakavuudesta on itse vakavasti liioiteltu tai suorastaan harhainen: kulloinkin käytettävän jakauman valinta ei kuulu tarkoituksellisuuspäättelyn sisäiseen logiikkaan vaan sen soveltamiseen kulloinkin käsiteltävään tapaukseen. Siksi Dembskikin käyttää eri esimerkeissään eri jakaumia, kuten kriitikot sinänsä oikein ovat havainneet. Tällainen jakaumien vaihtamismahdollisuus tutkimuskohteen mukaan on klassisen tilastotieteen alalla itsestäänselvyys, eikä hypoteesien eliminointiin perustuvan tilastollisen päättelyn logiikkaa ylipäänsäkään sidota johonkin tiettyyn yhteen jakaumaan, mitä kriitikot kuitenkin tuntuvat Dembskiltä kärttävän.
8 [alku: yleistä]	Specification (Määrittyneisyys [suomennettu myös "täsmennys"])	21	Tässä taas heti kärkeen myönnetään jokseenkin hyvin tiedettävän myös se, mitä Dembski tarkoittaa määrittyneisyydellä. — Todetaan sinänsä oikein, että Dembski yhtäältä on esittänyt määrittyneisyydelle (l. täsmennykselle) jossain määrin erilaisia teknisiä kriteerejä, joihin perustuvia yksityiskohtaisia määrittyneisyystodistuksia hän toisaalta läheskään aina ei ole esittänyt esitellessään teksteissään erilaisia esimerkkejä määrittyneisyyden ilmenemisestä.	Koko 6-luvun voivottelu Dembskin käsittämättömyydestä käy siis tässä vaiheessa (7 ja 8 -lukuihin tutustuessa) itsessään käsittämättömäksi. Liekö teksti laadittu sellaisena yhteistyönä, että toinen kirjoittaja, joka ei ymmärtänyt, kirjoitti 6-luvun, ja toinen taas ymmärsi edes vähän paremmin ja lisäsi perään 7- ja 8-luvut? — Dembskin teksteistä tehdyt huomiot selittyvät yksinkertaisesti sillä, että määrittyneisyys on intuitiivisesti vahva käsite, jonka täsmällinen saati paras mahdollinen formalisointi ei välttämättä ole aivan yksinkertainen asia15 eikä formaaleihin todistuksiin ole tavallisissa asiateksteissä syytäkään, nehän eivät lisäisi vaan pikemminkin haittaisivat tekstin ymmärrettävyyttä lukijakunnan valtaosan kannalta.
8 [jatkoa: kritiikin pääkohdat]	Specification (Määrittyneisyys [suomennettu myös "täsmennys"])	21	Pääsyytökset summataan seuraavasti: Dembskin määrittyneisyyskäsite vaikuttaa sekavalta syistä, että hyväksyttäviä määrityksiä ei ole riittävän selvästi erotettu tekaistuista, määrittyneisyyskäsite on liian epämääräinen ja määrittyneisyysalueen muodostaminen ja riippumattomuus luokiteltavasta ilmiöstä on ongelmallinen16.	Syytökset käsitellään jatkossa yksi kerrallaan.
8 [jatkoa: kritiikin ensimmäinen pääkohta]	[syytös tekaistujen määritysten riittämättömästä torjunnasta]	[21–24 (sekä syytös että käsittely)]	Repostellaan Saganin-Dembskin alkulukubittijonoesimerkkiä eikä millään onnistuta selvittämään, olisiko sitä todella pidettävä Dembskin kriteerien mukaisesti määrittyneenä. — Sitten siirrytään (Yhdysvaltain oikeushistoriasta poimittuun) Dembskin Caputo-esimerkkiin ja spekuloidaan, miten paljon tilannetta voitaisiin hämärtää ilman, että se lakkaisi olemasta määrittynyt. — Kolmanneksi siirrytään lingvistiikan puolelle ja ihmetellään, olisiko monisanaiseen ja siis määriteltävää kohdeilmaisua paljon pitempään selitykseen turvautuva tyypillinen sanakirjamäärittely Dembskin kannalta hyväksyttävää määrittämistä. — Luvataan esittää parempi määrittelykriteeri liitteessä.	Näissäkin yhteyksissä käy kiusallisen selväksi, miten mahdotonta on järkevästi kritisoida asiaa, jota ei (omastakaan mielestä) ole kunnolla ymmärretty. Sekä Saganiin että Caputoon liittyvät esimerkit ovat nimenomaan esimerkkejä, jotka auttavat järkevää lukijaa saamaan käsitteellisen otteen siihen, mistä on kysymys. Muiden kuin Dembskin alun perin esittäminä ne samalla osoittavat Dembskin kriteerin intuitiivisen osuvuuden ja eri elämänalueille sijoittuvina sen laaja-alaisen sovellettavuuden. Suunnitteluteoria ja sen mahdollistama tarkoituksellisuuspäättely ei kuulu abstraktin matematiikan vaan empiiristen menetelmätieteiden alueelle. Koska Dembski käyttää näitä esimerkkejä, ne vastaavat hänen käyttämiään käsitteitä, ja kriitikon on aivan turha käydä kyseenalaistamaan tätä seikkaa vain siksi, ettei pysty sitä todistamaan eikä ole löytänyt Dembskin tekstistä sille jotain matemaattista tms. todistusta17. — Todetaan kyllä Dembskin edellyttäneen määrittyneisyydeltä holistisuutta, muttei osata soveltaa sitä Caputo-esimerkkiin, koska ei tajuta koko tarkoituksellisuuspäättelyn logiikan ydintä. Siinä vaiheessa, kun tarkastelu on jo siirretty varsinaisesta empiirisestä tutkimuksesta merkkijonojen kombinatoris-abstraktiseen maailmaan, ei pitäisi olla kovin vaikeaa käsittää, että jokainen "bittijono, jonka pituus on n ja jossa on tasan k 1-merkkiä" -muotoinen ilmaus käy kyllä määrityksestä18; lisäksi on vielä monenmoisia muitakin mahdollisia määrityksiä. Kuhunkin määritykseen liittyy sitä vastaava bittijonojoukko, mutta todennäköisyyksistä ja sitä kautta mahdollisesta MTI:stä ei voida edes mielekkäästi puhua bittijonojen abstraktista maailmasta vaan ainoastaan empirian havaittavasta maailmasta poimittuja tutkimuskohteita tarkasteltaessa19. Tämä ero tuntuu jäävän kirjoittajien horisontin taa. (Ks. m. liitteen käsittely.) — Samaten sanakirjamäärittelyjen pituuskysymyksellä on vaikea nähdä olevan tarkoituksellisuuspäättelyllistä relevanssia, ihmisten käyttämät kielelliset ilmaukset käsitetään yleensä ilman muuta tarkoituksellisiksi ja sanakirjoja mahdollisesti tarvitaan ymmärtämisen avuksi, mutta mitään tarkoituksettomuusselitysten uskottavuuksia20 ei tarvitse näissä toimissa onnistumiseksi arvioida. — Liite käsitellään heti tämän kohdan jälkeen: HUOM! Asiayhteyden vuoksi A-liiteosa käsitellään heti seuraavaksi ja 8-luvun muihin pääkohtiin palataan vasta liitteen käsittelyn jälkeen.
A [Liite]	Algorithmic Information Theory (Algoritminen informaatioteoria)	43	Aluksi hahmotellaan liitteen sisältö21. Sitten esitellään algoritmista informaatioteoriaa (AIT; Kolmogorov-kompleksisuuden teoria).	AIT-esittely on aivan asiallinen, jopa erinomainen johdatus22 (laskennan teorian kannalta) sinänsä hyvin kiintoisaan aihepiiriin, joka ei kuitenkaan ole tarkoituksellisuuspäättelyn logiikan kannalta mitenkään erityisen olennainen. Lyhyesti: oikea teksti väärässä paikassa.
A.1 [Liite]	A different account of specification (Vaihtoehtoinen määrittämiskäsite)	46	Esitetään Kolmogorov-kompleksisuuteen perustuva ehdotus "bittijonojen määrittämiseksi"23. Tämän sanotaan olevan yhteensopiva Dembskin oman määrittelyn kanssa, ainakin "tasaisen todennäköisyysjakauman tulkintamallissa"24, joskin sitä paljon parempi25. — Lopuksi annetaan ymmärtää pystyttävän osoittamaan vääräksi Dembskin esittämä informaation säilymislaki ja erityisesti myös hänen väitteensä siitä, ettei kahdessa Hamlet-näytelmän tekstissä ole yhteensä sen enempää informaatiota kuin yhdessä26.	Muuten hyvä, mutta valitettavasti ei näköjään ole ymmärretty, mistä koko tarkoituksellisuuspäättelyssä oikeastaan olikaan kysymys27. Olisi kieltämättä kätevää, jos tarkoituksellisuuspäättelyjä voisi toteuttaa tarvitsematta tietää mitään tapahtumien todennäköisyyksistä empiirisessä maailmassa tai jos empiria olisi jollain yksikäsitteisellä tavalla ilman muuta muunnettavissa bittijonoiksi, jotka sitten vielä ilman muuta sopisivat käsiteltäviksi tasaisen todennäköisyysjakauman oletuksella. Tällaisessa "semiplatonistisessa ihannemaailmassa" kirjoittajien ehdotus28 toimisi (joskaan ei sisältäisi paljonkaan uutta siihen nähden, mitä Dembski oli viitatuilla sivuilla jo alun perinkin esittänyt). Jos Dembski itse olisi erehtynyt jättämään tarkoituksellisuuspäättelylle esittämänsä logiikan joidenkin näin naiivien oletusten varaan, hän ei todellakaan olisi saanut toista väitöskirjaansa hyväksytyksi saati julkaistuksi Cambridgen ammattilaissarjassa. Tällainen simplistinen "korjausehdotus" sopii kuitenkin mainiosti täydentämään naturalistista FUD-taktiikkaa: "Älä osta Dembskiltä, meillä on parempi tuote! Tosin ei sitäkään kyllä kannata ostaa, koska eihän sitä varsinaisesti mihinkään tarvita." — Silti on todettava, että tämä kohta ihan oikeasti sisältää yhteyksiä Dembskin työn tiettyihin yksityiskohtiin, mikä puolestaan osoittaa Dembskin työn on sekä ymmärrettäväksi että päteväksi29. — Jos koko dokumentti olisi kirjoitettu edes tällä asiallisuuden tasolla30, siihen olisi voinut yrittää suhtautua edes miten kuten ymmärtäväisesti. Tilanteen karuutta kuvaa kuitenkin ehkä kaikkein selvimmin juuri se, että tällaisessa yksinomaan alentuvassa (eikä avoimen halventavassa) esiintymisessään kirjoittajat ovat Dembskiä kohtaan itse asiassa asiallisimmillaan. Siksikin koko kritiikistä on niin vaikea löytää mitään hyvää sanottavaa. — Koska Dembskin esittämä informaation säilymislaki ei käytä Elsberry-Shallit-SAI:n määritelmää (eikä sen pohjana olevaa algoritmisen informaation määritelmääkään), sen vastustaminen tällä tavoin on loogisesti merkityksetöntä mutta istuu kyllä luontevasti FUD-retoriikkaan – samoin Hamlet-vastaväite, jota on vaikea tulkita muuksi kuin joko lukijakunnan tahalliseksi harhauttamisyritykseksi tai kirjoittajien sisälukutaidon puutteellisuuden julkiseksi osoittamiseksi31.
8 [jatkoa: kritiikin toinen pääkohta]	[syytös määrittyneisyyskäsitteen epämääräisyydestä]	[21 (syytös), 24 (käsittely)]	Dembskin määrittyneisyyskäsitteen väitetään olevan liian epämääräinen. — Väitetään, että on olemassa erityinen tekninen merkitys, jota Dembski määrittyneisyydeltä vaatii, mutta että hän ei kuitenkaan käytännössä ole sitä vaatinut ja että nyt emme siis voi tietää, onko tämä vaatimus Dembskin käyttämissä esimerkeissä täyttynyt vaiko ei. — Väitetään, että luonnollisella kielellä esitettyihin määrityksiin tyytyminen johtaa ongelmiin ja että yksi tällainen ongelma on Berryn paradoksi. Pelätään kaiken tämän johtavan tarkoituksen näkemiseen siellä, missä sitä ei todellisuudessa ole.	HUOM! Tämä kohta jatkaa A-liitteen alkuosan käsittelyn edellä aloitettua 8-luvun käsittelyä. Syytös32 kuulostaa lähes freudilaiselta lipsahdukselta: Dembskin määrittyneisyyskäsite kuulemma ei ole "hyödyllinen" siksi, että hän voi helposti soveltaa sitä niihin kysymyksiin, jotka häntä todella kiinnostavat – eiköhän juuri tällainen luonteva sovellettavuus ole kaikessa menetelmänkehittelyssä yhtenä keskeisenä tarkoituksenakin? Jos Dembskin käsitettä vain vaivoin tai ei lainkaan voisi soveltaa hänen kiinnostuksensa kohteisiin, silloinko se vasta olisi kriitikkojen mielestä "hyödyllinen" ja "käyttökelpoinen"? — Jos väitteen erityisestä teknisestä määrittyneisyyskäsitteestä, josta tiukka kiinnipitäminen estäisi väärät positiiviset tulokset, ottaa vakavasti, sen esittäminen itse asiassa merkitsisi sitä, että kriitikot myöntävät tässä Dembskin menetelmän olevan luotettava, jos sitä vain seurataan tarpeeksi huolellisesti; epäluotettavan menetelmän huolellinen seuraaminenhan ei mitään hyödyttäisi. Lieneekö tämäkin jonkinlainen "freudilainen lipsahdus"? Asiallisesti ottaen kuitenkin koko ajatus erityisestä "Dembski-määrittyneisyydestä", johon jonkinlainen formaalien verifikaatioiden esterata johtaisi, on sekin osoitus asiantuntemattomuudesta. Dembskin antamat formaalisluontoiset määritykset auttavat soveltamaan hänen menetelmäänsä erityistutkimuksiin, mutteivät ole käsitemäärityksiä jonkinlaisen matemaattisen aksiomatiikan merkityksessä. Tarkoituksellisuuspäättelyn logiikka ei toisin sanoen riipu jostain erityisestä määrittyneisyyden muodosta eikä tekaistujen määritelmien torjumistarve johda vaatimukseen aksiomaattisesta järkähtämättömyydestä vaan pikemminkin osoittaa, että on tärkeää harjoittaa ja herkistää ihmiselle luontaista kykyä erottaa aito määritys tekaistusta; tämän kyvyn käytössä harjaantuminen on aivan toinen asia kuin sen toiminnan formalisointi, jonka senkin Dembski siis kyllä on toteuttanut. — Berryn paradoksilla33 pelottelu on tarkoituksellisuuspäättelyn vastustamisen yhteydessä jokseenkin absurdia. Olisipa hauska kuulla, millaisen kohteen tarkoituksellisuuspäättely mahtaisi tähän paradoksiin kaatua ja miten. Myös konkreettinen esimerkki pelätyn väärän positiivisen tuloksen johtamisesta liian helppokäyttöisen määrittyneisyyskäsitteen takia olisi tervetullut.
8 [jatkoa: kritiikin kolmas pääkohta]	[syytös määrittyneisyysalueeseen liittyvistä ongelmista]	[21 (syytös), 24–25 (käsittely)]	Valitellaan, ettei ymmärretä, mitä Dembski tarkoittaa sillä, ettei aito määritys saa riippua tarkasteltavasta kohteesta. — On löydetty virhe Dembskin No Free Lunch -teoksesta (s. 143–144): kuvitteellisesta SETI-signaalista puuttuu luvun 59 unaariesitys, niin alkuluku kuin 59 onkin. Tästä löydöstä sitten päätellään, että Dembskin määritelmässä on jotain vikaa(!).	Oman ymmärtämättömyyden valittelu ei auta argumentoimaan vakuuttavasti34. — Sinänsä todellisen "59-virheen" käyttötapa osoittaa sekin vain kriitikkojen sisälukutaidottomuutta: Dembskiä syytetään vaatimuksesta, jota hän ei ole esittänyt35.

Osa 2

Luvun asema	Luvun otsikko	Otsikkosivun numero	Sisällön tiivistelmä	Kommentteja
9	The Law of Conservation of Information (Informaation säilymislaki [ISL; Dembskin käsite])	25	Väitetään tässä kohdassa osoitettavan, että informaation säilymislaki ei lainkaan pidä paikkaansa.36 Väitetään Dembskin rinnastusta Paul Medawarin ja oman informaationsäilymislakinsa välillä virheelliseksi.37 Väitetään Dembskin väittäneen, että mitkään funktiot eivät voi tuottaa (generoida) MTI:tä mutta että Dembski ei päinvastaisista väitteistään huolimatta ole pystynyt tätä todistamaan38 ja että seuraavaksi Dembskin virheet osoitetaan. Tämä koetetaan toteuttaa merkkijonofunktioita tarkastelemalla39. Lisäksi halutaan käyttää "tasaisen todennäköisyysjakauman MTI-tulkintaa"40. Sivumennen todetaan Dembskin perustelun toimivan käytettäessä "syy-yhteyshistoriatulkintaa".41 Esitetään "vastaesimerkki" informaation säilymislaille "tasaisen tn-jakauman tulkintaa" ja bittijonon pituutta lisääviä funktioita käyttäen. Väitetään samalla löydetyn Dembskin määrittelystä johtuva järjenvastaiselta vaikuttava seuraus42, joka saisi aikaan sen, että kaikkia bittijonoja olisi pidettävä "määrittyneinä", jolloin koko määrittyneisyydestä tulisi merkityksetön käsite43. Ainoa keino selviytyä tilanteesta olisi kuulemma turvautuminen A-liitteen esittämään määrittyneisyyskäsitteen uuteen määritelmään tms. Väitetään Dembskin erehtyneen tavassa, jolla hän yhdistää suunnittelusignaalin tunnistamiseksi (tietyssä tarkoituksellisuuspäättelyn formalisoinnissa) tarpeellisen hylkäysalueen määrittelevän g-funktion ja informaatiota siirtävän f-funktion viimemainitun määrittelyjoukon hylkäysalueen määrittämiseksi. Väitetty virhe on se, että yhdistetty funktio ei välttämättä ole Dembskin vaatimalla tavalla tarkoituksellisuuspäättelijän taustainformaation avulla tunnistuva44. Varmemmaksi vakuudeksi annetaan vielä "esimerkkikin" tilanteesta, jossa tällainen virheellisyys esiintyisi: jokin tuntematon funktio tuottaisi järkevää englanninkielistä tekstiä dekryptaamalla sitä jostain käsittämättömästä "kryptosyötteestä", jolloin havaitsijasta, joka ei tuntenut funktiota, vaikuttaisi siltä kuin tämä MTI olisi syntynyt tyhjästä (siis tilanteesta, jossa MTI:tä ei ollut) eikä vain siirtynyt kyseisen funktion määrittelyjoukosta. Hänen pitäisi voida tuntea siirtofunktio vakuuttuakseen, ettei informaatio syntynyt tyhjästä, mutta silloin jouduttaisiin esittämään siirtofunktiolle vaatimus, jota Dembski ei ollut sille esittänyt. Väitetään, että "syy-yhteyshistoriatulkinnassa" tarkoituksellisuuspäättelyä ei voitaisi soveltaa, koska kaikki yksityiskohdat pitäisi tuntea, mikä on täysin mahdotonta. Aikaisemmilla "saavutuksilla" mahtailemisen lisäksi väitetään lopuksi, että käsittelemällä erikseen mahdollisuutta, että funktio voisi lisätä informaatiota, Dembski olisi ristiriidassa itsensä kanssa ja että lisäksi hänen tapansa käsitellä informaatiota lisääviä funktioita epäonnistuu, koska hän ei esitä, miten funktion sisältämää informaatiota voitaisiin mitata. Päivitellään (s. 28, 1. kokonainen kappale), miten ISL nyt epäonnistuukaan surkeasti, jos ajatellaan "tulkintaa", että funktio tässä vastaa jotain luonnonlakia. Esimerkkinä tästä "luonnonlakitulkinnasta" käsitellään Dawkinsin "weasel-algoritmia" (SIC!) ja päädytään omastakin mielestä naurettavaan tulokseen, joka ei tosin ole Dembskin esittämä, mutta kun "emme tiedä mitään muutakaan tapaa, jota Dembski voisi käyttää"45. Ongelmaksi väitetään syötettään pidentäviä merkkijonofunktioitakin, jotka edelliskierroksen tulostettaan iteratiivisesti syötteenä käytettäessä taikovat kuulemma uutta MTI:tä kierros kierrokselta46. Varmuuden maksimoimiseksi esitetään vielä satunnaisen binääripalindromin generoiva systeemi, joka kirjoittajien mielestä pystyy tahkoamaan kokoon miten paljon MTI:tä hyvänsä.	[Palataan asiaan.] Perusteluna on taaskin käänteinen todistustaakka, "koska emme näe näillä käsitteillä mitään yhteistä, Dembski on väärässä" -tyyliin. Mitään järjellisesti sitovaa osoitusta tälle väitteelle ei esitetä. [Palataan asiaan.] Merkkijonoesimerkki on edellä A.1-kohdan käsittelyn yhteydessä todetusta syystä tarkoituksellisuuspäättelyn logiikan vastainen: abstraktit merkkijonot eivät ole mitään empiirisiä tutkimuskohteita eikä niihin sellaisinaan liity mitään todennäköisyyksiäkään. Toisin sanoen tässä taas rakennellaan olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä Dembskin esittämän tarkoituksellisuuspäättelyn kanssa. "Tasaisen tn-jakauman MTI-tulkinta" ei ole peräisin Dembskiltä vaan on hänen kriitikoidensa oma aivoitus: olkinuken rakennusmateriaalia. "Syy-yhteyshistoriatulkinta" ei sekään ole Dembskiltä peräisin oleva käsite ("tulkinnat" ovat tulkitsijoiden), mutta ainakin tässä yhteydessä se viittaa tarkoituksellisuuspäättelyn logiikan mukaiseen (Dembskiltä peräisin olevaan) ajatukseen. Vaikka siis mahtipontisesti todettu tarkoitus oli osoittaa Dembskin olevan väärässä, tässä itse asiassa myönnetään hänen olevan kriitikkojensakin järjen mukaan oikeassa. Paradoksi siis löytyy näiden omasta tekstistä. Saatiin siis se olkinukke aikaiseksi. Olkinukelle keksittiin jatkokäyttöäkin. Taas luullaan ymmärrettävän Dembskin määritelmiä paremmin kuin Dembski itse. Pitää kyllä paikkansa, että tarkoituksellisuuspäättelyn läpiviemiseksi g-funktion on oltava sanotulla tavalla tunnistuva (kuten Dembski tietenkin edellyttää olevankin). Siitä sitten suoraan seuraa, että myös (g o f) on vaaditulla tavalla tunnistuva. Tarkoituksellisuuspäättelyn logiikassa ei ole mitään, mikä vaatisi jotain erillistä tunnistuvuutta. Eihän Dembski tässä edes puhu siitä, miten tarkoituksellisuuspäättely on tehtävä, vaan siitä, miksi informaation säilymislaki pätee. Arvostelijareppanat eivät yksinkertaisesti ole ymmärtäneet kontekstia, ei siis ihme, että yksityiskohdatkin jäävät heille hämäriksi. Tunnistuminen ei ole mikään funktiolta vaadittu ominaisuus vaan päättelijän ja kyseisen funktion välinen suhde. Päättelijän on siis osattava määritellä g mielekkäästi, tutkimuskohteen ominaisuuksista riippumattomasti. Sen jälkeen (g o f) riippuu vain f:stä, joka ei voi aiheuttaa sitä, että g lakkaisi olemasta vaaditunlainen, ja tämä riittää siihen, että myös (g o f) on vaaditunlainen. Informaation säilymislaki ei millään tavoin riipu siitä, mitä joku tiesi tai ei tiennyt f:stä tai sen määrittelyjoukosta. Se riippuu vain ja ainoastaan siitä, että koska f on funktio, se kuvaa määrittelyjoukkonsa alkiot g:n määrittelyjoukolle yksikäsitteisesti. Siksi hylkäysalueen f-alkukuvan todennäköisyys omassa määrittelyjoukossaan (mikä se sitten olikin) ja siten myös se informaatio, jonka säilymisestä koko laissa on kysymys, on täsmälleen sama kuin g:n määrittämän hylkäysalueen todennäköisyys ja siihen liittyvä informaatio g:n määrittelyjoukossa. Juuri tästähän koko informaation säilymislaissa on kysymys. Kritiikki paljastaa vain kriitikoiden kyvyttömyyden ymmärtää koko asiaa, josta he olivat löytävinään virheen47. Esimerkki on paradoksaalinen: sehän edellyttää, että todellisuudessa kyseinen MTI vain siirtyi (dekryptaamalla), vaikka havaitsijasta näyttikin siltä kuin se olisi syntynyt ilman edeltävää MTI:tä. Tilanne siis tosiasiassa on se, mitä informaation säilymislaki edellyttääkin, vaikka havaitsijalla olikin vaikeuksia asian ymmärtämisessä. Jos nyt havaitsija kuitenkin tuntee informaation säilymislain, hän juuri sillä perusteella pystyy päättelemään, että kyse oli vain informaation siirtymisestä eikä sen syntymisestä. Siis hän ei tarvitsekaan tarkempia tietoja siirtofunktiosta vaan pääsee oikeaan ymmärrykseen ilman niitäkin. Toisin sanoen tämä esimerkki siitä, miten Dembski muka oli väärässä, onnistuikin todistamaan nimenomaan sen, että Dembski oli oikeassa juuri siinä, ettei vaatinut siirtofunktion tuntemista: informaation säilymislaki pätee ja sitä voidaan siksi luotettavasti soveltaa silloinkin, kun informaationsiirtofunktioiden yksityiskohtia ei tunneta. – Lisäksi tämä esimerkki havainnollistaa sitä, miksi kriitikot olivat väärässä väittäessään Dembskin "unohtaneen", että (g o f) olisi pystyttävä erikseen tunnistamaan, jotta sitä voisi pitää vaaditunlaisena hylkäysalueen määrityksenä: jos tietää, että tietty selkoteksti saadaan (vaikka tuntemattomankin) dekryptausfunktion tulosteena tietyllä syötteellä, tämä seikka itsessään määrittää myös kyseisen syötteen, nimittäin kyseisen selkotekstin kryptatuksi muodoksi. Esimerkki siis valaisee sitä em. yleispätevää asiaintilaa, että g-funktion tunnistuvuus laajenee (g o f)-funktioon silloinkin, kun f muuten jää täysin tuntemattomaksi.48 – Edelleen tämä esimerkki osoittaa vielä senkin, että informaation säilymislain tunteva suunnitteluteorian kannattaja osaa arvioida tällaisia modernin tietotekniikan mahdollistamia ilmiöitä realistisemmin kuin Dembskiä mollaava evolutionisti, joka kyseisessä tilanteessa voisi todellakin (jo valmiiksi uskomiensa muiden evolutionististen "tarkoituksettomasti itsestään" -ilmaantumistarinoiden jatkoksi) olla taipuvainen kuvittelemaan kyseisen tekstin vain jotenkin mystisesti "ilmaantuneen"49. – Näin ollen tämä esimerkki havainnollistaa osuvasti vielä sitäkin, miten naturalistinen kehäpäättely toimii: kun kritiikittömästi uskotaan naturalististen auktoriteettien virheellisiä väitteitä, päädytään tulkitsemaan omia havaintoja virheellisesti ja sitä myöten luulemaan oman kokemuksen osoittaneen naturalismin kriitikoiden olevan väärässä, vaikka tosiasiassa kyse onkin vain oman harhautuneen auktoriteettiuskon synnyttämästä, itselle tiedostamattomasta havaintotulkintavirheestä. – Siispä tässä saadaan esimerkki vieläpä siitäkin, miten oikeassa Puolimatka on kiinnittäessään huomiota siihen, miten naturalismi johtaa siihen, että ihmisen itsekriittiset kyvyt jäävät kehittymättömiksi, ja kuinka tämä on omiaan rampauttamaan tieteellisen tutkimuksen itseäänkorjaavaa kykyä: koko kritiikkitekstihän vaikuttaisi viime kädessä syntyneen tieteen kehitysmahdollisuuksille tuhoisasta halusta ja tarpeesta ylimielisen itsevarmasti torjua vallitsevan paradigman perusteet kyseenalaistava argumentointi pyrkimättäkään todella ymmärtämään sen sisältöä.50 Edelläsanotusta syystä51 tämä kriitikkojen väite siitä, että kaikki yksityiskohdat olisi tunnettava, on virheellinen. Tapa, jolla se esitetään, osoittaa lisäksi taas kerran, etteivät he lainkaan osaa lukea Dembskiä eivätkä pysty järkevän kriittiseen tilannearvioon: "miljardien vuosien kehityshistorian" uskominen on heidän mielestään pätevä tieteellinen asennoitumistapa, vaikka juuri mitään varmaa koko oletetusta historiasta ei tiedetäkään. Juuri tähän tietämättömyyteen vetoamalla52 he sitten haluavat torjua kilpailevan paradigman. – Kritiikin virheellisyyden osoittamiseksi edelläsanottu riittäisi, mutta koska tämä kysymys on tarkoituksellisuuspäättelyn logiikan kannalta keskeinen, yksityiskohdat voivat olla paikallaan: Dembski käyttää analyysissään MTI-muuntofunktioita (f) sillä perusteella, että sikäli kuin kysymys on säännönmukaisuudesta, empiristä todellisuutta voi luontevasti kuvata funktioiden avulla (kuten esim. fysiikassa kaiken aikaa tehdään). Tällaisissa tilanteissa lähtötilan tuntemisesta voi siis laskea lopputilanteen eli mitään uutta informaatiota (MTI:tä) ei tarvita tilanteen laskemiseksi, koska mitään uutta informaatiota (MTI:tä) ei tällaisten prosessien aikana synny. Mikään "MTI-evoluutio" ei toisin sanoen voi edistyä lainomaisten, säännönmukaisten prosessien kautta, ja on sikäli herttaisen yhdentekevää, monessako osassa tai kuinka pitkien ajanjaksojen kuluessa nämä säännönmukaisuudet jossain yksityiskohtaisessa historiassa tai historiaskenaariossa esiintyivät: nolla pysyy nollana millä hyvänsä (äärellisellä) luvulla kerrottunakin. Siksi evoluution teoreettiseksi käyttövoimaksi jää pelkkä satunnaisuus: kaiken uuden MTI:n olisi synnyttävä sattumalta, koska mikään lainomaisuus ei saa syntymään mitään osaa siitä. Evolutionismi on viime kädessä eräänlaista orwellilaista kaksoisajattelua – sama asia yhtä aikaa sekä myönnetään että kielletään: periaatteessa kyllä myönnetään, että koko evoluutioidea nojaa satunnaismutaatioiden oletettuun kykyyn tuottaa alun perin kaikki se geneettinen informaatio, josta luonnonvalinta sitten käy karsimaan epäkelvommat osat pois. Tämä karsinta ei sinänsä minkään evolutionistisenkaan hypoteesin mukaan saa aikaan mitään uutta informaatiota, mutta kuitenkin evolutionistileiri on valmis syyttämään vaikkapa Dembskin olevan väärässä53 väittäessään, että kontingenttien vaihtoehtojen väliltä suoritettava aito valinta on nimenomaan tarkoituksellisille (persoonallisille, aidosti älyllisille) syille luonteenomainen, ne kaikista tarkoituksettomista prosesseista erottava ominaisuus54. Luonnonvalinnan olemassaolo riittää heidän mielestään osoittamaan Dembskin olevan väärässä. Tämä syytös sisältää lähinnä sanamagiaa55 ja luonnollisten prosessien mystifiointia56. Tieteen edistymiselle historian eri vaiheissa ratkaisevia sysäyksiä antaneen supranaturalistisen paradigman edustajana Dembski57 on vapaa tällaisesta myyttisestä ajattelusta ja pystyy eksaktien matemaattisten menetelmien avulla tarkoituksettomien tekijöiden mahdollisuuksien kriittiseen analyysiin58. Tämä analyysi johtaa toteamaan, ettei evolutionistien keskeisellä väitteellä59 ole mitään järjellistä pohjaa60. Kritiikki "onnistuu" tässäkin kohden lähinnä vain oman epäpätevyytensä osoittamisessa. Jos (matemaattista) funktion käsitettä käytetään kuvaamaan determinististä tapahtumista "luonnossa", tällaiset funktiot nimenomaan eivät lisää informaatiota, sillä lähtötilanne määrää lopputilanteen (luonnossa) ja matemaattinen funktio vain kuvaa tämän asiaintilan (kyseisen ilmiön tieteellisessä kuvauksessa). Tämä periaate pätee silloinkin, kun kyseisiä ilmiöitä tai niitä kuvaavia funktioita ei tunneta: jos kysymys oli determinismistä (säännönmukaisuudesta, "välttämättömyydestä"), sitä voidaan periaatteessa aina kuvata jollain tällaisella funktiolla (eli kuvauksella), joka yksinkertaisesti vain liittää toisiinsa alkutilan (matemaattisella terminologialla alkukuvan) ja siihen yksikäsitteisesti liittyvän lopputilan (mat. kuvan). Tässä tapauksessa ei siis ole tarpeen kysyä, paljonko informaatiota kyseinen funktio sisältää61, joten mitään ongelmaakaan ei synny. Tämä analyysi on yleispätevä. Dembski ei siis unohtanut mitään, kriitikot vain eivät päässeet kärryille siitä, mistä oli kysymys. – Jos toisaalta puhutaan (geneettisten tai muiden) algoritmien mahdollisuuksista tuottaa tietokoneajoissa uutta informaatiota (mitä mahdollisuutta evolutionistit ovat väittäneet suoraksi todisteeksi evoluution toimivuudesta), "funktiot" ovatkin osittain eri juttu kuin fysiikassa (ja matematiikassa): nyt kyse on tietokoneohjelmien (merkkijono)informaatiota muokkaavista rakenneosista ja niiden mahdollisista vaikutuksista. Tällaiset funktiot voivat ihan vapaasti "lisätä informaatiota" (vaikka lukea koko apowikin sisällön ja liittää sen tulosteessaan varsinaisen syötteensä perään – tai vaihtoehtoisesti tämä sisältö on ehkä jo ennen ajon käynnistymistä kopioitu johonkin ko. funktion merkkijonovakioon, josta se sitten kopioidaan tulosteeseen). Tämäkin toiminto on luonteeltaan deterministinen (sama funktio suorittaa joka kerta saman ohjelmakoodin), mutta sen lähtötila ja tulos ovat nyt erilaiset kuin luonnonlain tapauksessa (kumpikin on pikemminkin merkkijono kuin varsinainen empiirinen asiaintila, joskin itse ohjelmaa ajavan laitteen alku- ja lopputilat [siihen väliin sattuvine ajonaikaisine muutoksineen] ovatkin periaatteessa empirian piirissä). Tällöin kysymys funktion (koodin) ja sen syötteen (tai syötteiden) sisältämästä MTI:stä nousee merkitseväksi, sillä ISL:llä on sanottavaa juuri tästä suhteesta. Toisin kuin kriitikot päivittelevät, itse funktion sisältämä informaatio (MTI) on tässä tapauksessa yleisistä määritelmistä lähtien arvioitavissa, koska kaikki, mitä tietokoneessa on, siis myös funktioiden koodit, ovat, kuten sanottu, nimenomaan (ihmisten laatimia) merkkijonoja ja niihin siis periaatteessa päästään aina käsiksi.62 Kritiikki epäonnistuu tässä kohden surkeasti, koska nyt ei puhuta mistään luonnonlakitulkinnasta (ks. edellinen kohta). Kas, kun ei tullut mitään muutakaan tapaa mieleen, vaikka siellä siis ainakin vilahti ajatus siitä, kuinka paljon (tai vähän) tilaa tällaisen kelpoisuusfunktion koodaaminen oikeasti vaatii! Voi poika parat: kun kerran kyseiset funktiot ovat deterministisiä, niin niiden kullakin kierroksella saama arvo on jo etukäteen tiedossa eikä mitään uutta MTI:tä ole näin saatu syntymään – jos puhutaan abstraktista matematiikasta, sillä ei ole tässä ISL:n kanssa mitään tekemistä, jos taas tietokonesimulaatiosta (kuten edellä tämän väitteen esittelyssä käytetyt ilmaisut edellyttävät – alkuteksti tosin viittaa pikemminkin jo valmiiksi "kuolleena syntyneeseen" puhtaasti matemaattiseen ideaan), niin alkuperäinen MTI vain muuttaa ISL:n puitteissa muotoaan – jos tietää kyseisen iteratiivisen funktion ja halutun iteraatiokierroksen järjestysluvun, funktion sillä kierroksella saama arvo on määritettävissä periaatteessa todennäköisyydellä 1, siinä kaikki. MTI:n kannalta välttämätön pieni todennäköisyys siis suorastaan loistaa poissaolollaan. Tämä "esimerkki" siis on vain lisäsekoilua itse keksittyyn "tasaisen todennäköisyysjakauman tulkintaan" liittyvän hölmöilyn alalla. Toisaalta se tässä esitetyllä tavalla analysoituna käy kyllä ISL:n merkitystä havainnollistavasta esimerkistä. Olennaista on nimenomaan se Dembskin selvästi esittämä vaatimus, että tarkoituksellisuuspäättelyn mahdollistamiseksi tiettyyn tilanteeseen liittyvien tapahtumatodennäköisyyksien ylärajoja on pystyttävä mielekkäästi arvioimaan. Helpompaa se tuskin koskaan voisi ollakaan kuin nyt. Binääripalindromiesimerkki kompastuu välittömästi omiin jalkoihinsa kuten edellisetkin: taaskin sen koko jujuna on kriitikkojen keksaisema "yleiskäyttöinen tasaisen todennäköisyysjakauman tulkinta"; jos kerran tiedettiin palindromin syntyneen tällä tavoin, kyseistä "tulkintaa" ei voitu järkevästi (siis Dembskin menetelmän oikean soveltamisen edellyttämällä tavalla) käyttää eikä mitään vastaesimerkkiä liioin saatu syntymään. – Jotta tästäkin sekoilusta voisi jotain oppia, tässä tilanteen tarkempi analyysi: Jos jostain löytyisi tällaisen algoritmin avulla tuotettu binääripalindromi ja joku ehättäisi sen perusteella testaamaan suunnitteluhypoteesia ja saisi mielestään päätellyksi, että juuri kyseinen bittijono oli palindromiominaisuuteensa liittyvän MTI:nsä perusteella aikaansaatu tarkoituksellisesti, niin tämä (kummallinen) esimerkki osoittaisi vain sen, että päättelijä ei ollut selvittänyt tilanteeseen liittyviä tekijöitä tarkemmin, ei siis ollut ottanut huomioon tällaisen ohjelman mahdollisuutta vaan pitäytynyt johonkin "tasaisen jakauman tulkintaan" ja sen perusteella väittämään, että juuri tämä bittijono oli haluttu tuottaa, koska on niin epätodennäköistä, että se olisi palindromi ihan sattumalta. Toisin tulkiten tarkoituksellisuustulos ei tässä silti olisi väärä: jos tutkija päättelisi, että tulosteen takana voi olla tällainen algoritmi, joka on laadittu tuottamaan palindromeja, niin olisihan aivan oikein päätellä, että syntynyt palindromi oli palindromi juuri siksi, että oli joku älyllinen suunnittelija, joka oli tahtonut laatia ja laatinutkin pelkkiä palindromeja tulostavan ohjelman (sikäli kuin sellaisen satunnainen synty kyseisessä tilanteessa oli liian epätodennäköinen satunnaisselittyväksi) ja sitä oli käytetty kyseisen bittijonon generointiin; tällöin siis palindromiominaisuus oli suunniteltu, kyseisen merkkijonon muut ominaisuudet satunnaisia ja sen aikaansaanti valmiin ohjelman avulla (ainakin pääosin) deterministinen, ja suunnittelusignaali saatiin, koska kaikkea havaittua ei voitu järjellisesti selittää pelkkien tarkoituksettomien syiden varassa. Käytännön tarkoituksellisuuspäättelyissä, kuten kaikessa tieteellisessä tutkimustyössä, on siis oltava tarkkana siinä suhteessa, että itse tiedostaa ja tutkimuksen kuvauksessa selvästi esittää63 kaikki ne oletukset, joiden varassa päättely tapahtui. Riittävillä lähtötiedoilla oikein sovelletun Dembskin menetelmän väärät positiiviset tulokset ehkäisevä luotettavuus on vain yksi osa kunkin yksittäisen käytännön tarkoituksellisuuspäättelyn yhteydessä tehdyistä oletuksista.
9.1	Natural law (Luonnonlaki)	28	Kritisoidaan Dembskin esittämää ajatusta determinististen luonnonlakien ja matemaattisten funktioiden vastaavuudesta sillä perusteella, että nämä lait esitetään yleensä yhtälöinä eikä funktioina. Tästä kuulemma seuraa se syvällisempi asia, että koska yhtälöinä on esitetty myös sellaisia keskinäisriippuvuuksia, joita vastaavien funktioiden arvoja ei aina periaatteessakaan pystytä laskemaan, nämä funktiot sisältäisivät äärettömästi informaatiota ja voisivat siksi periaatteessa tuottaa rajattomia määriä MTI:tä64.	Päinvastaisesta väitteestä huolimatta tämäkin kritiikki on perimmältään tyhjänpäiväistä epäluulonnostatusta. Yhtälöt ja funktiothan eivät ole joko-tai- vaan sekä-että-suhteessa: yhtälöiden avulla65 voidaan määrittää funktioiden lausekkeita, ja funktion ja sen määrittävän lausekkeen arvojen samuus ilmaistaan vastaavasti yhtälönä. Funktionäkökulma kuitenkin tuo yhtälönäkökulmaa selkeämmin esille molemmat ISL:n kannalta keskeiset seikat66, joten Dembskillä on ISL-yhteyksissä hyvä syy käyttää juuri tätä näkökulmaa. Kriitikot lyövät rumpua joidenkin fysikaalisesti merkittävien yhtälöiden laskennallisesta ratkeamattomuudesta, mutta koska ISL on voimassa kaikille eikä vain laskettaville funktioille, mitään periaatteellista ongelmaa tämäkään ei synnytä. Sekoilu ratkeamattoman funktion "äärettömän informaatiosisällön"67 ja siihen perustuvan "luonnollisten prosessien periaatteessa rajattoman MTI-tuottokyvyn" kanssa käy lähinnä "mätäkuun jutusta", kun kriitikot itsekin toteavat, etteivät tässäkään kohden pysty vetoamaan mihinkään Dembskin tekstiin vaan ainoastaan omaan kotikutoiseen "mielekkääseen tulkintaansa"68.
9.2	CSI holism (CSI-holismi [Mutkikkaan täsmäinformaation kokonaisvaltaisuus])	29	Dembskin "weasel-esimerkki" siitä, miten kokonaisuuden MTI on aidosti suurempi kuin osiensa summa, on kuulemma triviaali ja merkityksetön. Dembskin väitetty tapa vaatia määrittelyiltä staattisuutta on kuulemma tarkoitushakuisen mielivaltainen ja siitä luopuminen johtaakin koko MTI-holismin vähittäisten muutosten kautta eteneville evolutiivisille prosesseille aiheuttaman esteen katoamiseen.	Kriitikot eivät edelleenkään ymmärrä Dembskin käsitteitäkään. Eipä siis ihmekään, etteivät heidän vastaväitteensä toimi. Tässä tapauksessa vastaväitteenä oli, että täsmäinformaatiota syntyisi yksinkertaisesti lisäämällä välilyönnit sanaväleihin. Totta kyllä, että jos jostakin tekstistä poimitaan erilliset sanat mutta välilyönnit jätetään poimimatta, niin tekstiä uudelleen koottaessa sanaväleihin on vastaavasti lisättävä välilyöntejä. Totta sekin, ettei näin koottu teksti sisällä tasaisen jakauman arvontaoletuksen pohjalta arvioitua informaatiota sen enempää kuin saadaan sen osien summana.69 Pelkkään irrallisten sanojen joukkoon ei kuitenkaan sisälly mitään tietoa siitä, miten70 ne olisi koottava alkuperäistekstiksi. Weasel-repliikin kuusi sanaa voidaan järjestää kaikkiaan 720:een eri järjestykseen71, joista jokainen sisältää saman määrän mainitunlaista informaatiota kuin oikea repliikkikin, mutta 719 ei vastaa Shakespearen tekstistä löytyvää määritystä eikä siten sisällä tässä puheena olevaa holistista "suurempi kuin osiensa summa" -ominaisuutta. Kukin vaihtoehtoinen sanajärjestys siis on kyllä72 yhtä epätodennäköinen, mutta vain yksi niistä täyttää "Shakespeare-sitaattimäärittyneisyysvaatimuksen". Tästä sitten seuraa Dembskin selvästi esittämien määritelmien mukaan se, että ne 719 eivät sisällä samaa määrää täsmäinformaatiota (TI; engl. specified information) kuin tämä yksi ainoa vaihtoehto; täsmäinformaation holistisuus on siis juuri sitä, että vaikka kaikissa vaihtoehtoteksteissä on samat osat (sanat ja välilyönnit), juuri tämä sanajärjestysvalinta lisää täsmäinformaatiota osiensa sisältämään verrattuna, muut eivät. Havaitun kohteen relevantti todennäköisyys73 ei näet ole juuri tämän kohteen esiintymistodennäköisyys sinänsä, vaan minkä hyvänsä samoin määrittyneen kohteen todennäköisyys eli kyseisen määrityksen toteutumistodennäköisyys74. Jos ei tätä ymmärrä, ei pysty sanomaan mitään siitä, paljonko täsmäinformaatiota jostain kohteesta olisi löydettävissä (tai löytyisikö siitä MTI:tä vai ei). Myös algoritmisesti asiaa tarkastellen olennainen ero on periaatteessa helppo nähdä: tämä Shakespeare-sitaatti sisältää aidosti enemmän täsmäinformaatiota kuin sanojensa summa siksi, että ehjä sitaatti on helppo jakaa sanoihin75 mutta irtosanat sen sijaan vaikea koota sitaatiksi76. Tämä ilmiö on yleispätevä ja epäsymmetria sitä selvempi, mitä pitemmästä sitaatista on kyse. Käsitemääritelmien tuntemattomuuden piikkiin menee jälkimmäinenkin "kritiikki": Dembski ei kiellä määrittelemästä "niin monta kertaa kuin ehtii" eli kokeilemasta eri määritelmiä, kunhan se vain tehdään ymmärrettävällä ja mielekkäällä tavalla77, mutta mitä "lepsumpi" määrite kulloinkin esitetään, sitä useampi tapausvaihtoehto sen toteuttaa ja sitä suurempi on silloin sen toteutumiseen liittyvä todennäköisyys ja pienempi vastaavasti mutkikkuus ja siitä riippuva täsmäinformaatio. Vähittäismuutosten ongelmana ei siis ole mikään mielivaltaisten käsitteiden aiheuttama keinotekoinen este vaan se, että ohjaamattomat prosessit eivät78 pysty etsiytymään määritetyille alueille, kun satunnaisonnistumisen todennäköisyys on infinitesimaalinen79; helpommin täytettäviin määrityksiin turvautuminenkaan ei auta asiaa, ne kun eivät pysty täyttämään mutkikkuusehtoa. Mielekkäästi arvioitavissa olevien, kaikissa olennaisissa suhteissa rajallisten resurssien maailmassa tällä tavoin toimiva mutkikkuusehto on aina esitettävissä, ja Dembski on sen vallitsevan jymypaukkukosmologian puitteissa johtanut80. Koko tarkoituksellisuuspäättelyn logiikka nojaa juuri tähän seikkaan, jota nämä kriitikot eivät näköjään kerta kaikkiaan suostu käsittämään.
9.3	Naturally-occurring CSI (Luonnossa esiintyvä / itsestään syntyvä MTI)	29	Dembskin kuulemma olisi pidettävä jääkiteiden säännöllista muotoa MTI:n esiintymänä, perusteluna (tietenkin) taaskin "tasaisen jakauman MTI-tulkinta"; silti nämä luokittuvat säännönmukaisuuden aikaansaannoksiksi. Ihmetellään, miksi Dembski kuitenkin pitää eräiden kasvinlehtien Fibonacci-järjestäytyneisyyttä esimerkkinä epäsuoran MTI:n (kasvin "ohjelmakoodin") vaikutuksesta eikä jääkiteen kaltaisena säännönmukaisuutena. Dembski on pitänyt (itsestäänsyntyneiksi virallisesti luokiteltujen) muinaisten Oklo-ydinreaktoreiden alkuperää todennäköisesti tarkoituksettomana mutta jättänyt tarkoituksellisuusvaihtoehdonkin jatkotutkimusten varaan ja lisäksi todennut, ettei kumpikaan mahdollisuus olisi ongelma tarkoituksellisuuspäättelyn pätevyyden kannalta; tätä väitetään osoitukseksi siitä, ettei Dembskin suunnitteluteoria ole luonteeltaan tieteellinen.	Kuten todettu, koko "tulkinta" perustuu kriitikkojen ymmärtämättömyyteen eikä kummempaa kommenttia kaipaa. Joidenkin kasvien lehdillä on tällainen ominaisuus, toisilla taas ei. Kontingenssi osoittaa tilanteiden erilaisuuden: jääkidemuodot eivät poikkea toisistaan kasveihin verrattavalla tavalla. Eivät kriitikotkaan uskone, että kullekin kasvilajille olisi olemassa ikioma luonnonlaki, joka sen kasvutapaa ohjaa. Tässä näkyy selvästi naturalistinen kehäpäättely: kun "tiedetään", miten asiat ovat, tutkimusmenetelmiä ei hyväksytä luotettaviksi varmistumatta ensin siitä, että ne tuottavat vaadittuja tuloksia. Naturalistisen kertomuksen puitteissa Oklo-reaktorit eivät voi olla tarkoituksella aikaansaatuja, supranaturalistille tilanne on aidosti avoin. Siksi Dembskin vastaus oli aivan oikea: menetelmä on olemassa siksi, että riittävien taustatietojen avulla tätäkin tilannetta voitaisiin puolueettomasti arvioida, ja oikea tulos riippuu81 tutkimuksesta eikä valmiiksi omaksutusta ja lukkoonlyödystä uskomuskertomuksesta. Tilanteessa ei ole mitään, mikä kyseenalaistaisi Dembskin menetelmän tieteellisyyden ainakaan popperilaisen falsifioitavuuskriteerin näkökulmasta: virheellinen positiivinen olisi vain sellainen tulos, joka antaisi suunnittelusignaalin tutkittaessa tilannetta, jonka kausaalihistoria tiedetään tarkoituksettomaksi; pelkät naturalistisen uskomusjärjestelmän loogiset seuraukset eivät käy vaaditussa mielessä tiedosta.
9.3.1	Dendrites (Dendriitit [puumaiset kiteytymärakenteet])	30	Ensin esitellään käsiteltävä ilmiö, sitten aprikoidaan, kävisikö "puumaisuus" (tai yleisemmin "kasvimaisuus") määrityksestä ja lopuksi väitetään, että ennen ilmiön selittymistä Dembskin menetelmä olisi edellyttänyt sitä tarkoituksellisuuden aikaansaannokseksi ja että "tasaisen jakauman MTI-tulkinnassa" voisi yhä käydä samoin.	Mitään selvää ja tarkkaa ei siis osata väittää sen enempää määrittyneisyyden kuin epätodennäköisyydenkään suhteen (paitsi virheellisen "tulkinnan" puitteissa). Asia antaa kuitenkin tilaisuuden esitellä hieman tarkoituksellisuuspäättelyn käyttömahdollisuutta tilanteessa, jossa tutkittavan ilmiön selitys on tuntematon82. Menetelmän käytön edellytyksenä on ensinnäkin se, että tilanteesta on tarvittavia pohjatietoja. Varsinaisen selityksen puuttuessakin näiden rakenteiden säännönmukainen synty tietyissä olosuhteissa ([3], aukeama 3/8, Rajapinnan muodon riippuvuus kasvunopeudesta) on jo sinänsä vastaus kysymykseen, miten ne on luokiteltava. "Jonkinlainen puu- tai sammalmainen rakenne" voisi sinänsä käydäkin määrityksestä83, mutta säännönmukainen synty tietyissä tilanteissa ei jätä edes satunnaisselitykselle juuri tilaa (paitsi yksityiskohdissa). Itse rakenneominaisuus (puumaisuus) luokittuisi säännönmukaiseksi ja kunkin tapauksen yksityiskohdat satunnaisiksi varsin suoraviivaisesti pelkän koetulostilastoinnin perusteella ilmiön syntymekanismia tuntematta. Jos taas jutun jujuksi ajatellaan sitä, että pahasti puutteellisten tietojen varassa olisi saatu tai voitu saada väärä positiivinen tulos, niin sellaisen päättelijä olisi kyllä toiminut yltiöpäisesti, sillä menetelmää ei voi soveltaa ilman riittäviä pohjatietoja. Kyseessähän ei ole mikään arvausheuristiikka vaan empiirisen tutkimuksen teoreettisesti hyvin perusteltu menetelmä, jota voi sanoa soveltaneensa ainoastaan siinä tapauksessa, että on dokumentoinut huolellisesti kaiken, mihin päätelmä perustuu, ja pystyy sillä perusteella todella laskemaan vaaditut MTI-bitit ja julkistamaan laskelmansa muidenkin arvioitavaksi84.
9.3.2	Atmospheric phenomena (Ilmakehän ilmiöitä)	30	Sateenkaari ja haloilmiöt mainitaan, samoin sateenkaaren merkittävyys juutalais-kristillisen tradition kannalta – ja tietysti se tavanomainen "tasaisen jakauman MTI-tulkinta".	Tarkoituksellisuuspäättelyn suorittaminen ei ole85 traditiosidonnaista eivätkä edes käsitteet tässä yhteismitallisia86. Nämä ilmiöt syntyvät tietyissä tilanteissa täysin säännönmukaisesti. Millaisen tutkimusaineiston perusteella ne siis voitaisiin luokittaa muutoin kuin säännönmukaisiksi? Totta kyllä, että niihin liittyy tietynlainen, määrityksestäkin periaatteessa käyvä rakenne, mutta ilman kontingenssia ei päättelyssä päästä edes satunnaisuuteen, tarkoituksellisuudesta puhumattakaan.
9.3.3	Triangular ice crystals (Kolmiomaiset jääkiteet)	31	Mainitaan, että tietyissä harvinaisissa olosuhteissa syntyvistä jääkiteistä tulee kolmiomaisia tavanomaisen kuusisakaraisen lumihiutaleen asemesta eikä ilmiölle tunneta yksityiskohtaista fysikaalista selitystä. "Tasaisen jakauman MTI-tulkintaa" apuna käyttäen tästäkin ilmiöstä koetetaan saada esimerkki tarkoituksellisuuspäättelyn epäonnistumisesta: kun ilmiölle ei tunneta yksityiskohtaista kausaaliselitystä, sitä ei kuulemma voi pitää säännönmukaisena vaan olisi turvauduttava vain satunnaisuushypoteesiin ja kolmiomuoto tekisi siitä määrittyneen: taas uusi hassu esimerkki epäonnistuneesta tarkoituksellisuuspäättelystä.	Taas uusi hassu esimerkki epäonnistuneesta tarkoituksellisuuspäättelyn epäonnistumisen osoittavan esimerkin laatimisyrityksestä: jokseenkin kaikki on tässä esimerkissä pielessä. Ensinnäkään tarkoituksellisuuspäättely ei ylipäänsäkään vetoa tunnettuihin kausaaliselityksiin vaan suoraan havaintodataan. Siksi ei pidä paikkaansa, ettei säännönmukaisuusselitystä voisi käyttää ilman jotain kausaalimallia; asiahan on juuri päinvastoin: havaittu säännönmukaisuus antaa aiheen ennustaa, että kyseisellä ilmiöllä on jokin välttämättömyysluontoinen selitys, tunnettiinpa sitä sitten tai ei. Ei siis päätellä selityksen olemassaolosta ilmiön luonteeseen vaan ilmiön luonteesta selityksen olemassaoloon.87 Jos siis on käytettävissä näissä tietyissä88 harvinaisissa olosuhteissa syntyneitä jääkiteitä koskevaa havaintodataa, siitä heti näkee, että näissä olosuhteissa kiteiden muoto on tämä, siispä siinä ei ole kontingenssia vaan selitysmalliksi valikoituu "välttämättömyys" (engl. necessity)89. Jos taas käytettävissä olisi vain erilaisissa olosuhteissa syntyneitä hiutaleita ja kiteitä koskevaa havaintodataa, olisi pääteltävä, että siinä on kontingenssia (tässä tapauksessa erilaisia muotoja). Näillä muodoilla on kuitenkin yhteisiä piirteitä ja samanlaisia löytyy maan päälläkin jäätyneistä kiteistä. Ei siis ole perusteltua olettaa kontingenssin olevan rajatonta vaan tiettyihin kidemuotoihin sidottua, joten sikäli kuin aineistosta ei sen kummempaa havaita, ei voida päätyä tarkoituksellisuusselitykseen vaan jäädään satunnaisuuteen (engl. chance) – ja tämä on oikein, kun tutkitaan eri olosuhteissa syntyneitä kiteitä: olosuhteiden satunnaisuus heijastuu kiderakenteiden tietynlaisena satunnaisuutena, eikä tällaisesta datasta voi pätevästi muuta päätellä kuin että siinä näkyy jonkin satunnaisen tekijän vaikutuksia.
9.3.4	Self-ordering in collections of spheres of different sizes (Erikokoisista palloista muodostuvien joukkojen itsejärjestäytyminen)	31
9.3.5	Fairy rings (Keijurenkaat [sienirihmastojen ympyrämäiset kasvukuviot])	31
9.3.6	Patterned ground (Maaperäkuviot)	31
10	Evolutionary computation (Evolutiivinen laskenta [geneettiset algoritmit])	31
10.1	How genetic algorithms can increase Kolmogorov complexity (Miten geneettiset algoritmit voivat lisätä Kolmogorov-kompleksisuutta [l. algoritmista informaatiota])	32
10.2	CSI and evolutionary computation (MTI ja evolutiivinen laskenta)	33
10.3	Dembski and No Free Lunch (Dembski ja [geneettisten algoritmien mahdollisuuksien rajoja koskevat] No Free Lunch -teoreemat)	36
10.4	The displacement problem (Siirto-ongelma [Dembskin käsite: informaation siirtäminen ei ole sen synnyttämistä])	36
A.2 [Liite]	The algorithm P (P-algoritmi)	48
11	CSI and Biology (MTI ja biologia)	37
11.1	Biology and genetic algorithms (Biologia ja geneettiset algoritmit)	39
11.2	Dembski and artificial life (Dembski ja tekoelämä)	40
12	Challenges for intelligent design advocates (Haasteita älyllisen suunnitelman puolestapuhujille)	41
12.1	Publish a mathematically rigorous definition of CSI (Julkaiskaa matemaattisesti täsmällinen MTI:n määritelmä)	41
12.2	Provide real evidence for CSI claims (Esittäkää oikeaa todistusaineistoa MTI-väitteiden tueksi)	41
12.3	Apply CSI to identify human agency where it is currently not known (Soveltakaa MTI:tä tähän asti tuntemattomien inhimillisen toiminnan vaikutusten löytämiseen)	41
12.4	Distinguish between chance and design in archaeoastronomy (Erotelkaa sattuman ja tarkoituksellisuuden vaikutukset muinaisajan tähtitieteen havaintoasemien tunnistamiseksi)	42
12.5	Apply CSI to archaeology (Soveltakaa MTI:tä arkeologiaan)	42
12.6	Provide a more detailed account of CSI in biology (Esittäkää entistä yksityiskohtaisempi selvitys biologian alalta löytyvästä MTI:stä)	42
12.7	Use CSI to classify the complexity of animal communication (Käyttäkää MTI:tä eläinten viestinnän mutkikkuuden luokitteluun)	42
12.8	Animal cognition (Eläinten tietokyvyt)	43
13	Conclusions (Loppupäätelmiä)	43
14	Acknowledgments (Kiitokset avustajille)
A [Liite]	Algorithmic Information Theory (Algoritminen informaatioteoria)	43		[Käsitelty edellä 8-luvun yhteydessä.]
A.1 [Liite]	A different account of specification (Vaihtoehtoinen määrittämiskäsite)	46		[Käsitelty edellä 8-luvun yhteydessä.]
A.2 [Liite]	The algorithm P (P-algoritmi)	48		[Käsitelty edellä 10-luvun yhteydessä.]
–	References (Lähteet)	48