Muokataan sivua Kari Enqvist
ApoWikistä
Kumoaminen voidaan suorittaa. Varmista alla olevasta vertailusta, että haluat saada aikaan tämän lopputuloksen, ja sen jälkeen julkaise alla näkyvät muutokset.
Nykyinen versio | Oma tekstisi | ||
Rivi 61: | Rivi 61: | ||
Enqvist pyrkii siis suojaamaan oman uskonnottomuutensa kritiikiltä kahdella erillisellä mutta toisiinsa liittyvällä siirrolla. Ensinnäkin hän siirtää oman vakaumuksensa määritelmien ja luokitusten ulkopuolelle: se ei ole sen enempää ateismia kuin agnostismiakaan. Suojattuaan itsensä epämääräisen uskonnottomuuden verhon taakse, hän sieltä käsin voi näennäisen neutraalisti suorittaa toisen siirtonsa. Hän siirtää älyllisesti kumoutuneeseen positivistiseen ajatteluun nojaten jumaluskon tiedon alueen ulkopuolelle erityiselle uskonnollisen uskon alueelle, joka on vailla tiedollista merkitystä. Myös tämä toinen siirto on Ayerin sanoja lainaten dogmaattinen, vailla älyllisiä perusteita oleva siirto. Positivisteja seuraten hän pyrkii karkottamaan jumaluskon pois paikaltaan tieteellisen tiedon ja luonnon selittämisen lähtökohtana vetoamalla näennäisesti havaintoihin, vaikka hän itse asiassa nojautuu uuteen kokonaisvaltaiseen uskonvakaumukseen havaintojen luonteesta ja niiden paikasta ihmisen tietojärjestelmässä. | Enqvist pyrkii siis suojaamaan oman uskonnottomuutensa kritiikiltä kahdella erillisellä mutta toisiinsa liittyvällä siirrolla. Ensinnäkin hän siirtää oman vakaumuksensa määritelmien ja luokitusten ulkopuolelle: se ei ole sen enempää ateismia kuin agnostismiakaan. Suojattuaan itsensä epämääräisen uskonnottomuuden verhon taakse, hän sieltä käsin voi näennäisen neutraalisti suorittaa toisen siirtonsa. Hän siirtää älyllisesti kumoutuneeseen positivistiseen ajatteluun nojaten jumaluskon tiedon alueen ulkopuolelle erityiselle uskonnollisen uskon alueelle, joka on vailla tiedollista merkitystä. Myös tämä toinen siirto on Ayerin sanoja lainaten dogmaattinen, vailla älyllisiä perusteita oleva siirto. Positivisteja seuraten hän pyrkii karkottamaan jumaluskon pois paikaltaan tieteellisen tiedon ja luonnon selittämisen lähtökohtana vetoamalla näennäisesti havaintoihin, vaikka hän itse asiassa nojautuu uuteen kokonaisvaltaiseen uskonvakaumukseen havaintojen luonteesta ja niiden paikasta ihmisen tietojärjestelmässä. | ||
=== Fysikalismi === | === Fysikalismi === |