Suositeltu artikkeli
|
Kullakin kulttuurilla on omat myyttinsä, jotka tarkoittavat Jacques Ellulin määrittelyn mukaan itsestäänselväksi koettua, kokonaisvaltaista ja motivoivaa mielikuva siitä, mikä on inhimillisen olemassaolon ehdoton perusta.
Yksi oman aikamme myyteistä on usko jatkuvan kehityksen väistämättömyyteen. Myytin mukaan ihmiskunta täydellistyy, kunhan sille vain annetaan riittävästi aikaa. Näin ollen kaikki uusi on kehittyneempää ja siten parempaa. Myyttiin kuuluu myös usko siihen, että tieteen kautta tullaan ratkaisemaan kaikki ihmiskunnan ongelmat.
Näiden myyttien lisäksi on myös onnellisuuden myytti, jonka mukaan ihminen voi saavuttaa onnen helposti toteuttamalla halujaan vapaasti. Arvotajuisena olentona ihmisen onnellisuus on kuitenkin riippuvaista siitä, voiko hän kokea elämänsä arvokkaaksi ja mielekkääksi.
Ellulin mukaan moderni länsimainen ihminen ei saa pyhän kokemuksia niinkään perinteisten uskontojen välityksellä, vaan esimerkiksi ihaillessaan tekniikan ja tieteen uusimpia saavutuksia tai rikkoessaan perinteen asettamia rajoja ja kokiessaan siitä seuraavaa vapauden tunnetta.
Jatka lukemista...
|
|
ApologetiikkaWiki – tuttavallisemmin apowiki – on kristinuskon puolustukseen eli kristilliseen apologetiikkaan keskittyvä wiki-sivusto.
Tavoitteena on kaikkien käytettävissä oleva suomenkielinen tietopankki, jossa on helposti ja nopeasti saatavilla perusteltuja argumentteja, hyvin lähteistettyjä faktaväitteitä sekä tietoa eri alueiden perusteluista ja asiantuntijoista. Useat ApologetiikkaWikin artikkelit (ks. esimerkiksi lukusuositukset) edustavat jo nyt eturivin suomenkielistä sisältöä verkossa. Artikkeleihin on myös erittäin kätevää viitata netti- ja henkilökohtaisissa keskusteluissa. Lisäksi apowikin näkyvyys google-hauissa on hyvä.
|
Tiesitkö, että...
|
kristillisen syntiinlankeemusopin perusteella on perinteisesti uskottu, että ihmisten älylliset kyvyt ovat vaurioituneet, jolloin ne eivät toimi niin hyvin kuin oli tarkoitus, vaan alunperin luodusta potentiaalista suuri osa jää käyttämättä. Tätä näyttäisi tukevan niin sanottu Savant-ilmiö:
”
|
"Savantismin salaisuus on kuitenkin vielä tätäkin syvempi. Siitä todistavat harvinaiset tapaukset, joissa ihmiset ovat huomanneet päähänsä osuneen iskun jälkeen kykenevänsä yhtäkkiä laskemaan kalenteria. Tämä on saanut jotkut tutkijat esittämään, että meissä kaikissa on nerouden saarekkeita – emme vain saa otettua niitä käyttöön."
|
”
|
—http://www.tiede.fi/artikkeli/1013/maailman_oudoimmat_nerot_
|
|
|
|
Yhteydenotto ylläpitäjiin
|
Kaikenlaiset Apowikiin liittyvät kommentit tai valitukset tunnuksenluonnin ongelmista voi kertoa lähettämällä viestiä osoitteeseen apologetiikka (at) gmail com.
|
|
|
Sitaatti tälle hetkelle
|
”
|
Individualistisen elämän paradoksi on siinä, että mitä enemmän on vapautta, sitä enemmän on yksinäisyyttä."
|
”
|
—Mikael Taylor, Etsijä 2/11
|
|
|
Apologetiikka on kristillisen uskon perustelua ja järkiperäistä puolustamista. Apologetiikka vastaa esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:
Kristinuskolla on hyviä järkiperusteluja. On myös olemassa hyviä vastauksia kristinuskoa vastaan esitettyyn kritiikkiin. Valitettavasti Suomessa nämä eivät ole esillä juuri missään. ApologetiikkaWiki on perustettu lisäämään tätä tietoutta.
Lisää suositeltavaa luettavaa sekä
kirjallisuutta ja linkkejä.
|
|
Jos tunnet jotain aihepiiriä, voit kirjoittaa ja korjailla siihen liittyvien artikkelien sisältöä. Katso myös, olisiko artikkelitoiveissa joku tekemätön sivu, josta haluaisit kirjoittaa. Voit myös tiivistää kirjallisuudessa esitettyjä perusteluja, jolloin ne saadaan nettikansan tietoon.
Jos taas olet kielellisesti taitava, voit huoltaa artikkelien kieltä. Jos taas et koe osaavasi auttaa sisällöntuotannossa, voit kertoa artikkelien keskustelusivuilla, mitä olennaista artikkelissa jäi kertomatta, tai mikä asia artikkelissa on turhan vaikeasti ilmaistu.
On myös syytä muistaa, että tämänkin projektin siunaaminen on mitä luultavimmin oikein ja arvollista. Jokaiselle auttamishaluiselle löytyy varmasti paikka, ja vain mielikuvitus on rajana!
|
|