Jeesuksen ylösnousemus

ApoWikistä
(Ohjattu sivulta Ylösnousemus)

Kristinusko poikkeaa siten muista uskonnoista, että se perustuu olennaisesti historialliseen tapahtumaan, Jeesuksen ylösnousemukseen.1 Ylösnousemuksesta on huomattava määrä historiallisia mainintoja ja kuvauksia, mutta historiallisesti luotettavina kattavina kuvauksina voidaan pitää Matteuksen,2 Markuksen3 ja Luukaksen4 evankeliumien ylösnousemuskertomuksia. Ylösnousemuskertomuksissa olennaista on se, että haudan todetaan olevan tyhjä ja selitykseksi tarjotaan ylösnousemusta.

Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuus[muokkaa]

Jeesuksen ylösnousemus oli historiallinen tosiasia, jonka varaan varhaiset kristityt rakensivat elämänsä:

Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa.

1. Kor. 15:17

Jeesuksen ylösnousemusta koskeva raamattukriittinen ja historiallinen tutkimus on ollut yksi suosituimmista tutkimusaiheista viimeisen parin vuosisadan aikana. Siksi on mielenkiintoista, ettei kriittinen tutkimus ole toistuvista yrityksistään huolimatta onnistunut kehittämään yhtään uskottavaa naturalistista teoriaa Jeesuksen ylösnousemusta koskeville historiallisille tosiasioille. Uuden testamentin tutkijoiden käsitykset Uuden testamentin historiallisesta luotettavuudesta vaihtelevat, mutta tutkijat ovat kuitenkin yleensä yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen elämän loppuvaiheista ja kristillisen seurakunnan alkuvaiheista on olemassa joitakin historiallisia tosiasioita, jotka voimme tietää riittävällä varmuudella.

Gary Habermas5 teki perusteellisen tutkimuksen siitä, mitä aikamme tutkijat yleensä ajattelevat ylösnousemuksesta. Hän tutki yli 1400 kaikkein kriittisintä tutkimusta ylösnousemuksesta vuosilta 1975-2003. Tutkimuksensa pohjalta Habermas6 luettelee 12 Jeesuksen ylösnousemukseen liittyvää historiallista tosiasiaa, joista enemmistö erityisesti tähän kysymykseen erikoistuneista tutkijoista on hämmästyttävän yksimielisiä lähtökohtaoletuksistaan riippumatta:

  1. Jeesus kuoli roomalaisten ristiinnaulitsemana.
  2. Hänet haudattiin todennäköisesti yksityiseen hautaan.
  3. Jeesuksen kuoleman jälkeen opetuslapset olivat masentuneita, surevia ja toivonsa menettäneitä.
  4. Jeesuksen haudan havaittiin olevan tyhjä hyvin pian hautauksen jälkeen.
  5. Opetuslapsilla oli kokemuksia, joiden he uskoivat olevan ylösnousseen Jeesuksen ilmestyksiä.
  6. Näiden kokemusten seurauksena opetuslasten elämä muuttui täysin, niin että he olivat valmiit kuolemaan uskonsa takia.
  7. Jeesuksen ruumiillista ylösnousemusta alettiin julistaa hyvin varhain kristillisen seurakunnan historian alussa.
  8. Opetuslapset alkoivat todistaa ja saarnata julkisesti Jeesuksen ylösnousemuksesta Jerusalemin kaupungissa, jossa Jeesus oli ristiinnaulittu ja haudattu vähän aikaisemmin.
  9. Evankeliumin sanoma keskittyi Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.
  10. Sunnuntaista tuli kristityille pääasiallinen kokoontumis ja rukouspäivä, vaikka suuri osa varhaisista kristityistä oli juutalaisia, jotka olivat lapsuudestaan asti oppineet pyhittämään sapatin lepopäiväksi.
  11. Jeesuksen veli Jaakob, joka oli aikaisemmin epäilijä, kääntyi kun hän uskoi kohdanneensa ylösnousseen Kristuksen.
  12. Vain muutamia vuosia myöhemmin Saulus Tarsolainen (Paavali) kääntyi uskovaksi kristityksi seurauksena kokemuksesta, jonka hän uskoi olleen ylösnousseen Jeesuksen ilmestys.

Jeesuksen hauta oli tyhjä. Jos Jeesuksen vastustajat olivat varastaneet ruumiin, he olisivat voineet tuoda sen esille ja näin kumota kristittyjen väitteet. Jos Jeesuksen opetuslapset olivat varastaneet ruumiin, he tuskin olisivat olleet valmiit kuolemaan oman valheensa puolustukseksi. Uudessa testamentissa kerrotaan kahdestatoista eri tapauksesta, jolloin Jeesus ylösnousemisensa jälkeen ilmestyi seuraajilleen. Nämä ilmestykset eivät olleet jonkin yksittäisen ihmisen kokemia muutaman sekunnin pituisia hallusinaatioita, vaan tilanteita, joissa useat ihmiset yhdessä kohtasivat Jeesuksen. He koskettivat häntä fyysisesti, söivät ja joivat hänen kanssaan ja keskustelivat Jumalan valtakunnasta.

Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta.

Apt. 1:3

Nykyisen tutkimustiedon valossa on ilmeistä, ettei mikään naturalistinen teoria pysty tekemään oikeutta näille historiallisille tosiasioille. Sen enempää hallusinaatioteoria, salaliittoteoria tai teoria, jonka mukaan ylösnousemus on hellenistisen kulttuurin ja jumaltarustojen pohjalta myöhemmin kehittynyt legenda, eivät ole kestäneet kritiikkiä. Kuten Wolfgang Pannenberg asian ilmaisee:

Nämä selitykset ovat toistaiseksi epäonnistuneet.

Wolfgang Pannenberg7

Naturalistiset raamattukriitikot ovat vuorotellen kumonneet toistensa teorioita. David Strauss kumoaa vakuuttavasti Karl Venturinin ja Heinrich Paulusin esittämän teorian, jonka mukaan Jeesus ei todellisuudessa kuollut vaan ainoastaan menetti tajuntansa. Friedrich Schleiermacher ja Paulus osoittavat monia ongelmia Straussin ja Ernest Renanin puolustamassa hallusinaatioteoriassa. Teodor Keimin katsotaan lopullisesti kumonneen hallusinaatioteorian. Uskonnonhistoriallisen koulukunnan teoriat siitä, että Jeesuksen ylösnousemusta koskevat näkemykset kehittyivät hellenististen jumaltarustojen pohjalta, ovat murentuneet tosiasioiden valossa. Myöskään mikään naturalististen teorioiden yhdistelmä ei ole osoittautunut toimivaksi. Tällä hetkellä ainoa älyllisesti tyydyttävä selitys on, että Jeesus nousi ruumiillisesti kuolleista.

Naturalististen tutkijoiden on ollut vaikea löytää kestävää naturalistista selitystä Jeesuksen ylösnousemusta koskeville historiallisille tosiasioille. Ylösnousemuksen kohdalla kieltämättömiä historiallisia tosiasioita on monia ja ne yhdessä muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden. Hyvin erilaisista lähtökohtaoletuksista käsin tutkimustaan tekevät raamattukriitikot ovat yhtä mieltä siitä, että naturalistiset teoriat Jeesuksen ylösnousemusta koskevista historiallisista tosiasioista ovat epäonnistuneet. Raymond E. Brown esittää yksityiskohtaisen listan ylösnousemusta koskevista naturalistisista teorioista ja sanoo, ettei kukaan tieteellisesti itseään kunnioittava tutkija voi niitä enää puolustaa.

Nämä kömpelöt teoriat eivät enää ole varteenotettavia – – Satunnaisesti jokin uusi muunnelma salaliittoteoriasta saa lyhyeksi ajaksi julkisen mielikuvituksen valtaansa, mutta vakavasti otettavat tutkijat kiinnittävät vain vähän huomiota näihin kuvitteellisiin rekonstruktioihin.

Raymond E. Brown 8

Ylösnousemusta koskeva historiallinen todistusaineisto on vakuuttava, koska silminnäkijät ovat tuoneet esille kiistattomia historiallisia tosiasioita, jotka yhdessä tekevät mahdottomaksi keksiä niille naturalistista selitystä. Koko varhaiskristillistä ajattelua leimasi tukeutuminen silminnäkijöiden todistukseen. Kirkkoisä Papias korostaa elävien silminnäkijätodistajien merkitystä luotettavan historiallisen tiedon saamisessa.

Kun joku tuli, joka oli seurannut noita vanhoja opettajia, otin selkoa heidän sanoistaan: mitä sanoi Andreas tai Pietari tai Filippus tai Tuomas tai Jaakob tai Johannes tai Matteus tai joku muu Herran opetuslapsista, sekä mitä Aristion ja presbyteeri Johannes sanovat. Sillä arvelin, etten niin paljon hyötynyt kirjoista kuin elävästä ja pysyvästä sanasta.

Eusebiuksen kirkkohistoria9

Silminnäkijätodistajista kaikkein merkittävimpiä olivat tietysti 12 opetuslasta, jotka olivat Jeesuksen kanssa hänen julkisen toimintansa alusta aina hänen taivaaseen astumiseensa saakka. Sekä Luukkaan että Johanneksen evankeliumit korostavat sitä, että opetuslapset saattoivat olla Jeesuksen elämän ja kuoleman luotettavia todistajia siksi, että he olivat läheltä seuranneet hänen elämäänsä koko Jeesuksen julkisen toiminnan ajan.

Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.

Joh. 15:27

Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat tapahtuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita.

Luuk 1:1-2

Opetuslasten tehtävänä oli pitää huolta siitä, että Jeesusta koskeva tieto välitettiin uusille kristityille alkuperäisessä ja luotettavassa muodossa. He olivat evankeliumissa kerrottujen asioiden totuuden vakuutena ollessaan valmiita mieluummin kuolemaan kuin kieltämään evankeliumin. Evankeliumien saattaminen kirjalliseen asuun tähtäsi siihen, että silminnäkijöiden todistus tallentui luotettavassa muodossa myös niille ihmisille, jotka elävät sen jälkeen, kun silminnäkijätodistajat ovat jo kuolleet. Opetuslasten nimet on huolella lueteltu jokaisessa synoptisessa evankeliumissa, koska evankeliumit rakennettiin heidän todistuksensa varaan. Kun evankeliumissa mainitaan vähemmän tärkeiden henkilöiden nimiä, se johtuu tavallisesti siitä, että evankeliumit siltä osin rakentuvat heidän todistuksensa varaan.10

Ylösnousemuskertomusten luotettavuus[muokkaa]

Ylösnousemuskertomuksia on melko usein väitetty legendoiksi.11 Legendan muodostuminen kuitenkin vaatii aikaa useiden sukupolvien verran. Historioitsija N. A. Sherwin-White huomauttaa teoksessaan Roman Law and Roman Society in the New Testament, että Rooman historiaa käsittelevät lähdeteokset ovat tavallisesti puolueellisia vähintään yhden sukupolven tapahtumien jälkeen. Näiden teosten perusteella kuitenkin voidaan suurpiirteisesti päätellä, mitä on todella tapahtunut.12 Raamattukriitikoiden käytännössä täydellisen konsensuksen mukaan evankeliumit on kirjoitettu ja laitettu levitykseen yhdenkään sukupolven kuolematta, silminnäkijöiden vielä eläessä.13 Ei siis ole mitään ajoituksellisia perusteita väittää tekstin olevan legendanomaista.

Kun ylösnousemuskertomuksia tarkastellaan tekstikriittisesti, voidaan todeta, etteivät tekstit itsessään anna syytä tulla tulkituksi legendoina. Kertomusten kuvauksen täsmällisyyden puolesta puhuu kertomusten yksinkertaisuus ja niukkuus. Kertomusta ei ole väritetty teologisilla tai apologeettisilla todisteluilla, jotka antaisivat syyn epäillä tarinan muotoilua kirjoittajan motiivien mukaiseksi.14

Jos tarina olisi keksitty tai väritetty, Jeesuksen ylösnousemuksen todistajien rooliin tuskin olisi valittu naisia. Ajanlaskumme alun juutalaisuudessa naista pidettiin yleisesti kevytmielisenä ja juoruilevana.15 Naisen asemasta kertovat rabbiinisten juutalaisten keskuudessa eläneet lentävät lauseet, joiden mukaan "tooran sanat saavat mieluummin palavat kuin joutuvat naisen käsiin" tai "juutalainen mies kiittäköön päivittäin Jumalaa siitä, ettei häntä luotu naiseksi".16 Naisten todistusta pidettiin arvottomana17, eikä heitä myöskään kelpuutettu todistajiksi oikeudessa.18 Kuitenkin kaikki synoptiset evankeliumit ilmoittavat naisia ensimmäisiksi silminnäkijöiksi tyhjällä haudalla19, eikä edes tätä yksityiskohtaa ole synoptikoiden ylösnousemuskertomuksissa kaunisteltu.

Eräs melko vakuuttava todiste ylösnousemuksen historiallisuuden puolesta on kristinuskon olemassaolo. Kristinuskoa ei olisi, jos apostolit eivät olisi julistaneet aikoinaan ilosanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta. He eivät olisi julistaneet ylösnoussutta Jeesusta, jos he eivät olisi uskoneet julistukseensa. Miksi ei? Siksi, että lähes kaikki apostolit kuolivat marttyyreina julistuksensa vuoksi. On melko absurdia olettaa heidän pitäneen kiinni keksitystä tarinasta teloitukseensa asti. Apostolit siis käytännössä katsoen varmasti uskoivat Jeesuksen ylösnousemukseen. Uskomus, jonka puolesta ihminen on valmis kuolemaan, ei ole mielikuvituksen tuotetta. Sekoamishypoteesin tekee absurdiksi potentiaalisesti seonneiden määrä.

Oliko hauta tyhjä?[muokkaa]

Jos jotakin voidaan historiantutkimuksessa pitää varmana, niin hauta oli todellakin tyhjä, ja tätä näkemystä kannattaa suurin osa alan tutkijoista.20 Eräs merkittävä todiste tyhjästä haudasta on kristinuskon olemassaolo. Kristinusko on seurausta siitä, että apostolit julistivat haudan tyhjenneen, ja tämä julistus oli seurausta siitä, että apostolit uskoivat haudan olevan tyhjä. Jopa skeptikkojen on myönnettävä, ettei kristinuskoa olisi, jos apostolit eivät olisi uskoneet haudan olevan tyhjä. On älytöntä ajatella apostolien valehdelleen, koska heitä ristiinnaulittiin, syötettiin leijonille ja mestattiin uskomuksensa vuoksi. Itse keksityn valheen vuoksi kuoleminen vaatii suoranaista "flippaamista", ja on äärimmäisen epätodennäköistä, että kaikki tapetut apostolit olisivat seonneet.

On erittäin merkittävää, että jopa varhaiset juutalaiset argumentit myöntävät haudan olleen tyhjä. Juutalaiset argumentit lähtevät oletuksesta, että hauta oli tyhjä, jonka tyhjentymisen he pyrkivät selittämään luonnollisesti. Hyvä esimerkki tällaisesta argumentoinnista on Matteuksen evankeliumin 28. luvussa.

Naisten ollessa matkalla muutamat vartiomiehistä menivät kaupunkiin ja kertoivat ylipapeille kaiken, mitä oli tapahtunut. Silloin nämä kokoontuivat neuvottelemaan yhdessä vanhimpien kanssa ja päättivät antaa sotilaille suuren summan rahaa. He sanoivat sotilaille: "Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet. Ja jos tämä tulee maaherran korviin, me kyllä lepytämme hänet ja järjestämme niin, ettei teille koidu ikävyyksiä." Sotilaat ottivat rahat ja tekivät niin kuin heille oli sanottu. Heidän kertomustaan on juutalaisten keskuudessa levitetty tähän päivään asti.

Matt. 28:11-15

Matteuksen evankeliumin mukaan juutalaiset eivät yrittäneetkään väittää Jeesuksen olevan haudassa, vaan antoivat vaihtoehtoisen selityksen haudan tyhjentymiselle. Matteuksen evankeliumin kerronnan autenttisuutta tukee myös mm. juutalainen antievankeliumi, Toledot Jesu, jonka mukaan hauta oli tyhjä siksi, että puutarhuri oli ottanut Jeesuksen pois haudastaan ja haudannut hänet puutarhaansa.21 Sen lisäksi 100-luvulla22 käydyssä Trifonin ja Justinus Marttyyrin välisessä väittelyssä Trifon väittää haudan olevan tyhjä, koska opetuslapset olivat varastaneet ruumiin.23 Tertullianus vahvistaa tämän olevan juutalaisten selitys tyhjälle haudalle vuonna 197 kirjoitetussa, tunnetuimmassa teoksessaan Apologeticus.24

Vaihtoehtoteoriat tyhjälle haudalle[muokkaa]

Vaikka useimmat tutkijat hyväksyvät sen, että tyhjä hauta on historiantutkimuksellisessa viitekehyksessä lähes varmaa, useat tutkijat eivät kuitenkaan maailmankuvansa vuoksi halua myöntää haudan tyhjenemiseen liittyvän mitään yliluonnollista. Vaihtoehtoteoriat itse asiassa ovat todiste skeptikoidenkin vakuuttuneisuudesta haudan tyhjyyden osalta, ja seuraus tarpeesta selittää tämä käytännöllinen fakta jotenkin muuten kuin yliluonnollisesti.

Apostolit keksivät tarinan itse[muokkaa]

Oletetaan tilanne, jossa apostolit ovat kehittäneet mielikuvitukseensa perustuvan tarinan. Miten pitkään kukaan väittäisi tarinansa olevan totta, jos häntä kidutetaan vuosien ajan? Entä miten pitkään kukaan jatkaisi sen jälkeen, kun muutamat hänen samaa tarinaa levittävistä ystävistään on jo tapettu siksi, etteivät suostu myöntämään valehtelevansa?

Katso myös[muokkaa]

ApologetiikkaWiki[muokkaa]

Kirjat[muokkaa]

Suomeksi[muokkaa]

Englanniksi[muokkaa]

Internet[muokkaa]

Suomeksi[muokkaa]

Englanniksi[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ^ Weldon, John; Ankerberg, John: The Evidence for the Resurrection of Christ (Can It Persuade Skeptics?) Ankerberg Theological Research Institute. Viitattu 19.4.2017. (- - only Christianity stakes its claim to truthfulness on historical events open to critical investigation. And only this explains the number of conversions by skeptics throughout history.)
  2. ^ 28:1-15
  3. ^ Mark.16:1-8
  4. ^ 24:1-12
  5. ^ Habermas, Gary: The Risen Jesus & Future Hope. Lanham: Rowman & Littlefield, 2003.
  6. ^ Habermas, Gary: The Risen Jesus & Future Hope, s. 9-10. Lanham: Rowman & Littlefield, 2003.
  7. ^ Pannenberg, Wolfgang: Jesus: God and Man, s. 96. 2nd ed. Käänt. Lewis L. Wilkins & Duane A. Priebe. Philadelphia: Westminister Press, 1977.
  8. ^ Brown, Raymond E.: The Resurrection and Biblical Criticism. Commonweal, 1967, nro 24 November, s. 233.
  9. ^ Eusebius: Eusebiuksen Kirkkohistoria, s. 3:39:4. Käänt. Ivar A Heikel. Helsinki: Otava, 1937.
  10. ^ Bauckham, R.Jesus and the Eyewitnesses. The Gospels as Eyewitness Testimony, s. 308-309. Grand Rapids, Mich.: Eerdmans, 2006.
  11. ^ Tiainen, Timo: [http://www.argumentti.fi/jeesuksen_ylosnousemus/Jeesuksen_ylosnousemus_evankeliumien_luotettavuus.pdf Jeesuksen ylösnousemus – väitetyt todisteet Jeesuksen ylösnousemuksesta selitetään] 23.6.2007. argumentti.fi. Viitattu 1.4.2009. (Mitä Nummelan apologian mainintaan ”hallusinaatiot eivät selitä tyhjää hautaa” tulee, niin koko tyhjä hauta-kertomuksen historiallinen ongelmallisuus on jo käsitelty ja tyhjä hauta-tarina on myöhäsyntyinen legenda kaikkein todennäköisimmin.)
  12. ^ W. L. Craig: [http://gamma.nic.fi/~shn/tekstit/ylosnouse.htm Contemporary Scholarship and the Historical Evidence for the Resurrection of Jesus Christ] (89-95) 1985. Truth Journal 1. Viitattu 11.2.2009. (Professori Sherwin-Whiten mielestä Rooman historiasta kertovat lähdeteokset ovat tavallisesti puolueellisia ja ne on kirjoitettu vähintään sukupolvea tai kahta, jopa vuosisatoja, tapahtumien jälkeen. Kuitenkin hänen mukaansa niiden perusteella päätellään suurella luottamuksella, mitä todella tapahtui. Herodotuksen kirjoitukset ovat koetapaus legendan kehittymisnopeudelle ja koe osoittaa, että jopa kaksi sukupolvea on liian lyhyt aika, jotta legendaariset ainekset pystyisivät pyyhkimään historiallisten faktojen ytimen.)
  13. ^ W. L. Craig: [http://gamma.nic.fi/~shn/tekstit/ylosnouse.htm Contemporary Scholarship and the Historical Evidence for the Resurrection of Jesus Christ] (89-95) 1985. Truth Journal 1. Viitattu 11.2.2009. (Kaikki UT:n kriitikot ovat yhtä mieltä siitä, että evankeliumit on kirjoitettu ja levitetty ensimmäisen sukupolven aikana silminnäkijöiden vielä eläessä. Itse asiassa merkittävä uusi tutkijoiden liike väittää, että osa evankeliumeista olisi kirjoitettu jo vuoteen 50 jkr mennessä.)
  14. ^ Vertaa esim. Pietarin evankeliumin (pseudepigrafi) kuvaukseen ylösnousemuksesta: ...he näkivät vielä haudasta tulevan ulos kolme miestä, joista kaksi tuki kolmatta, sekä ristin tulevan näiden jäljessä. Kahden pään ulottuivat taivaaseen, mutta heidän taluttamansa (miehen pää) ulottui taivastenkin yli. He kuulivat taivaista äänen, joka sanoi: ”Oletko saarnannut poisnukkuneille?” Ja rististä kuului vastaus: ”Kyllä.”
  15. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 180. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (- - rabbien mielestä nainen oli kaiken kaikkiaan kevytmielinen – – ja juoruileva.)
  16. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 180. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (Viimeksi mainitun [rabbiinisen juutalaisuuden] naiskuvaa luonnehditaan - - lausumilla: "tooran sanat..." - - "juutalainen mies...".)
  17. ^ W. L. Craig: [http://gamma.nic.fi/~shn/tekstit/ylosnouse.htm Contemporary Scholarship and the Historical Evidence for the Resurrection of Jesus Christ] (89-95) 1985. Truth Journal 1. Viitattu 11.2.2009. (Naisten todistusta pidettiin niin arvottomana, että heidän ei edes sallittu toimia oikeudessa todistajina.)
  18. ^ Rosemary Skinner Keller, Rosemary Radford Ruether & Marie Cantlon: Encyclopedia of Women and Religion in North America, s. 577. Indiana University Press, 2006. 0253346851. (Significantly, women weren't allowed to be witnesses in most criminal and civil cases.)
  19. ^ Richard Bauckham, Jesus and the Eyewitnesses (Eerdmans Publishing Company: Cambridge, 2006), s. 48.
  20. ^ Rosemary Skinner Keller, Rosemary Radford Ruether & Marie Cantlon: Encyclopedia of Women and Religion in North America, s. 577. Indiana University Press, 2006. 0253346851. (Nykyisin on todella laajalti tunnustettua, että Jeesuksen tyhjä hauta on historiallinen fakta.)
  21. ^ Toledoth Yeshu (Toledoth Yeshu translated in English) 1999. The Nazarenes of Mount Carmel. Viitattu 18.2.2009. (A gardener had taken him from the grave and had brought him into his garden and buried him in the sand over which the waters flowed into the garden.)
  22. ^ Perman, Matt: [ Evidence for the Resurrection] Viitattu 22.2.2009. (Further, we have a record of a second century debate between a Christian and a Jew, in which a reference is made to the fact that the Jews claim the body was stolen.)
  23. ^ Schaff, Philip: The Apostolic Fathers with Justin Martyr and Irenaeus (Dialogue with Trypho, CVIII) 13.7.2005. Christian Classics Ethereal Library. Viitattu 22.2.2009. (- - as I said before you have sent chosen and ordained men throughout all the world to proclaim that a godless and lawless heresy had sprung from one Jesus, a Galilæan deceiver, whom we crucified, but his disciples stole him by night from the tomb, where he was laid when unfastened from the cross, and now deceive men by asserting that he has risen from the dead and ascended to heaven.)
  24. ^ Schiff, Philip: Latin Christianity: It's Founder, Tertullian (Apology, XXI) Christian Classics Ethereal Library. Viitattu 23.2.2009. (- -the leaders of the Jews - - gave it out that the body of Christ had been stolen by His followers.)