Kristinuskon perustelut

Perustelun käsitteelle on tunnusomaista se, että ensin on esitettävä jokin kanta ja vasta sitten sitä voi pyrkiä perustelemaan. Ilman kannanottoa ei siis voi olla perusteluakaan. Kristinuskonkin¹ perusteluista puhuttaessa on syytä aloittaa sen selvittämisellä, mitä oikeastaan tahdotaan perustella. Sitten voi ymmärrettävästi puhua myös siitä, miten nämä perustelut ovat rakennettavissa.

Kristinuskon sisältö

Suppein laajalti hyväksytty kristinuskon tiedollisen sisällön tiivistelmä lienee Apostolinen uskontunnustus. Sen² sisältöön on olemassa ainakin kolme olennaisesti erilaista suhtautumistapaa:

1. Kysymys on myyttisestä todellisuuskäsityksestä, jonka vanhentuneisuus on kulttuurin ja erityisesti tieteen sittemmin kehittyessä käynyt valistuneille ihmisille ilmeiseksi. Tämän käsityksen mukaan kristinuskolla on kyllä luonteenomainen tiedollinen sisältönsä, mutta se on perin juurin virheellinen. Tähän virheelliseen käsitykseen yhä takertuneita, ajastaan jälkeenjääneitä ihmisiä halveksitaan ja kutsutaan siksi vaikkapa "fundamentalisteiksi". Siis: "Kristinusko olisi voinut olla totta mutta ei ole. Mitä pikemmin kaikki tämän ymmärtävät, sen parempi."
2. Kysymys ei ole varsinaisesta todellisuuskäsityksestä laisinkaan, vaan pikemminkin yrityksestä ilmaista joitain syviä yleisinhimillisiä tuntoja kirjoittamisaikana käytettävissä olleilla yksipuolisilla ilmaisutavoilla. Tämän käsityksen mukaan kristinuskolla ei ole varsinaista tiedollista sisältöä lainkaan vaan sen varsinainen olemus on "uskonnollista uskoa", joka on pikemminkin elämyksellistä tunnekokemusta ja tulkinnanvaraisiin rituaaleihin halukkaasti osallistumista kuin varsinainen todellisuuskäsitys. Niitä, jotka yhä ovat takertuneita siihen virheelliseen käsitykseen, että kristinuskolla olisi jokin varsinainen tietosisältö, ja jotka siksi "uskovat tosiasioihin" eivätkä pitäydy vapaasti tulkittaviin symboleihin ja elämyksellisyyteen, halveksitaan kirkon ja kristinuskon julkisuuskuvalle vahinkoa aiheuttavina, asiantuntemattomina tomppeleina ja kutsutaan siksi vaikkapa "fundamentalisteiksi". Siis: "Kristinusko ei voi olla totta eikä erehdystä vaan on jotakin aivan muuta. Mitä pikemmin kaikki tämän ymmärtävät, sen parempi."
3. Kysymys on oikeasta todellisuuskäsityksestä: kristinusko on sisällöllisesti omaleimainen, yleispätevin totuusvaatimuksin esiintyvä todellisuuskäsitys, joka sekä sisältönsä että totuusvaatimuksensa osalta perustuu Jumalan aidon ja arvovaltaisen, ihmisille annetun ilmoituksen vastaanottamiseen ja tarjolla pitämiseen. Tämän käsityksen mukaan kristinuskon tiedollinen sisältö ei ole myyttinen tai vertauskuvallinen eikä vanhentunut tai virheellinen vaan konkreettisesti tosi, luotettava ja muuttumaton. Näin ollen tämän käsityksen edustajat saavatkin "fundamentalistin" leiman sekä ykkös- että kakkoskohdan taakse ryhmittyneiltä tahoilta; itse he puolestaan pitävät itseään klassisen kristinuskon edustajina, joiden uskon sisältö on olennaisesti sama kuin esim. nykymuotoisen Apostolisen uskontunnustuksen ensimmäisinä käyttöön ottaneiden seurakuntien. Siis: "Kristinusko voi olla totta ja onkin. Mitä pikemmin kaikki tämän ymmärtävät, sen parempi."

Ei ole vaikea nähdä, että nämä kolme käsitystä ovat toisensa poissulkevia. Kukaan ei siis voi järkevästi ajatellen edustaa useampaa kuin yhtä niistä. Sikäli kuin uskonto käsitetään vastauksina perimmäisiin kysymyksiin, kyseessä on kolme eri uskontoa. Näillä kullakin on oma sisältönsä ja omat tapansa pyrkiä sitä perustelemaan ja levittämään. Tässä artikkelissa³ pitäydytään ylläesitellyistä käsityksistä kolmanteen, ja kristinuskon perusteista ja perusteluista puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan näin ymmärretyn kristinuskon perusteita ja perusteluja.

Perusteluiden asema ja tarve

Kristinuskolle on useita perusteluja. Alla lueteltuina näistä useita. Luetteloa ennen on kuitenkin hyvä tehdä ero perusteiden ja perusteluiden välille. Perustelu on väitelausein esitetty argumentti uskon puolesta. Peruste taas on laajempi käsite, johon kuuluu esimerkiksi sisäinen vakuuttuminen välittömän kokemuksen pohjalta tai siksi että usko on oikea perususkomus. Henkilön usko voi siis olla täysin oikeutettua vaikkei hänellä olisikaan väitelauseiksi puettuja perusteluita uskolleen: Hänellä voi olla välitön kokemus Jumalasta ja Jumalan toiminnasta hänen elämässään.

Samoin esimerkiksi usko havaintojen luotettavuuteen tai muiden tajunnan ulkopuolisten asioiden olemassaoloon on perusteltua, vaikkei tietoteoriassa kyetäkään esittämään väitelausein perusteluja miksi niihin kannattaisi uskoa. Nämä asiat voidaan nähdä oikeina perususkomuksina, jotka eivät tarvitse perusteluita.

Kuten professori Tapio Puolimatka on useissa kirjoissaan todennut, älyllisesti aivan oikeutettu syy uskoon on omakohtainen kokemus Jumalasta ja Pyhän Hengen välittämä Raamatun sisäinen todistus. Jumala ei ole elitisti eikä uskoon päätymiseen vaadita filosofista tai länsimaista tieteellistä osaamista, sehän olisi aivan liian epätasa-arvoista. Ja näinhän me uskomme kanssaihmistenkin olemassaoloon; oman kokemuksemme perusteella. Ja jos teen kokemukseni perusteella väitteitä henkilöstä, jota ystäväni ei tunne, on hänen silti järkevää ottaa todistukseni vakavasti. Itse asiassa luonnontiedekin perustuu siihen että uskomme toisten ihmisten todistukseen siitä mitä he väittävät mitanneensa. Muitakin uskomuksia löytyy luonnontieteen taustalta.

Mutta perustelut ovat tärkeitä, vaikkeivät siis välttämättömiä uskolle. Kuitenkin länsimaisessa kulttuurissa ihminen kohtaa paljon vastaväitteitä kristinuskolle ja mikäli hänellä ei ole vastineita vastaväitteille (kumoajan kumoaja⁴) tai perusteluja kristinuskon puolesta, hänen uskonsa joko heikkenee tai hän joutuu perääntymään fideismiin. Mikäli hänen uskonsa heikkenee, hänen on vaikeampaa uskoa ja elää kristinuskoa todeksi sekä kestää vaikeina aikoina. Fideismillä taas on ikäviä seurauksia kokonaisvaltaisesti kristillisen ajattelun ja kristittynä elämisen kannalta. (Myös evankeliointi ja lähetystyö vähenevät yleensä fideismin seurauksena koska fideismin alla se todellisuus, että ihmisiä tulisi pelastaa todelliselta kadotukselta, hämärtyy, ja luontevammaksi motiiviksi muodostuu kristinuskosta seuraavan onnen tunteen levittäminen, joka ei tietysti pitemmän päälle kanna.) Ei-kristitylle apologetiikka antaa perusteita nähdä kristinusko järkevänä vaihtoehtona, jolloin siis evankeliumin vastaanottaminen tulee hänen uskomusverkossaan mahdolliseksi. Kulttuurillisesti järkiperustelut tervehdyttävät ihmisten yhteistä uskomusverkkoa siten, että muutkin kristinuskon mukaiset toimintatavat ja arvot nähdään yhä järkevinä. Seurakunnille perusteluiden esittäminen on siis melkeinpä välttämätöntä.

Suosittelemme lukijaa tutustumaan viitteinä annettuun kirjallisuuteen. Jatkossa toivottavasti apologetiikkawikiinkin saadaan näitä perusteluja kuvaavat sivut.

Filosofiset perustelut

Filosofisia argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta voidaan esittää yli kaksikymmentä ^4, 5, 6. Alla joitain näistä:

1. Ontologinen argumentti ⁷
2. Kosmologinen argumentti ⁷
3. Moraalin olemassaoloon perustuva argumentti eli aksiologinen argumentti ⁷
4. Järjen luotettavuuteen perustuva argumentti
5. Kauneuteen perustuva argumentti
6. Uskonnollisiin kokemuksiin perustuva argumentti⁷
7. Eksistentiaalinen argumentti

Historialliset perustelut

1. Jeesuksen ylösnousemuksen historialliset todisteet ⁸
2. Arkeologiset todisteet ⁹
3. Profetiat raamatussa ¹⁰
4. Todisteet raamatun historialliselle luotettavuudelle ¹¹
5. Aikaiset ja silminnäkijätodistukset Jeesuksesta ¹²

Luonnontieteelliset perustelut ¹³

1. Universumin alku
2. Kosminen hienosäätö
3. Suunnittelusignaalit biologiassa
4. Tietoisuuden tutkimus
5. Alkusynnyn eli ensimmäisen solun itsestäänsyntymisen mahdottomuus
6. Evoluution havaitut rajat