Muokataan sivua Kari Enqvist

'''Kari-Pekka Enqvist ''' (s. 16. helmikuuta 1954, Lahti) on Helsingin yliopiston [[wp:fysiikka|fysikaalisten tieteiden]] laitoksen [[wp:teoreettinen fysiikka|teoreettisen fysiikan]] [[wp:professori|professori]]. Enqvist väitteli vuonna 1983 teoreettisen fysiikan alalta [[wp:filosofian tohtori|filosofian tohtori]]ksi. 

Enqvist on toiminut [[wp:kosmologia|kosmologia]]n professorina Helsingin yliopistossa vuosina 2001–2005. Hänet tunnetaan myös [[Skepsis ry]]:n tieteellisen neuvottelukunnan entisenä varapuheenjohtajana ja nykyisenä puheenjohtajana. Vuoden 2010 alusta Enqvist on nimitetty viisivuotiseen [[wp:akatemiaprofessori|akatemiaprofessori]]n virkaan.

==Ajattelu==

===Uskonnottomuus===
Professori Enqvist on ilmoittanut uskonnolliseksi kannakseen ''uskonnottomuuden''. Uskonnottomuuden määritelmä on toistaiseksi epäselvä.<ref>Kari Enqvistin ''Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat'' -teoksen kirja-arvostelun (HS 24.12.2009, s. C1) mukaan "Uskonnoton ei ymmärrä, mitä lause 'Jumala on olemassa' tarkoittaa."</br> Tämä lause on "uskonnottomuuden" määritelmäksi monin tavoin ongelmallinen.</ref> Kanta ei järkevästi ajatellen voi tarkoittaa ainakaan uskonvaraisten uskomusten täydellistä puuttumista, sillä jokaisella ihmisellä on joku maailmankatsomus, jonka oletukset ovat uskonvaraisia. Lisäksi maailmankatsomusta pitäisi<ref>[[argumentum_ad_ignorantiam|käänteisen todistustaakan]] argumentointivirheen välttämiseksi</ref> pystyä perustelemaan muutenkin kuin kritikoimalla muita katsomuksia. Professori [[Tapio Puolimatka]]n kanssa käymässään [http://www.youtube.com/view_play_list?p=0E9D3296B46DDACC Johtaako tiede ateismiin] -väittelyssä professori Enqvist myönsi, että ateismille ei ole tieteellisiä perusteluita.

Kirjassaan ''Tiedekeskustelun avoimuuskoe'' (2010: 99 ss.) Puolimatka analysoi Enqvistin uskonnottomuuden märitelmää ja osoittaa, että Enqvistin uskonnottomuuden määritelmä perustuu  tieteenfilosofiassa kumoutuneeseen positivistiseen käsitykseen. Enqvistin mukaan Jumalaa koskevat väitteet kuten ”Jumala on olemassa” eivät ole aitoja väitelauseita, joilla olisi ymmärrettävää sisältöä. Enqvist uskoo Jumalaa koskevien väitteiden olevan pelkkiä tunneilmauksia vailla tiedollista sisältöä. Tältä osin Enqvist tukeutuu loogisten positivistien niin sanottuun todennettavuusehtoon, jonka mukaan väitteen mielekkyyden ehtona on, että väitteen totuus tai epätotuus voidaan osoittaa aistihavaintojen perusteella. Väitteet, joita ei voida havaintojen avulla todentaa, ovat vailla mielekästä merkitystä. Toisin sanoen, niiden merkitystä ei voida edes ymmärtää. 

Enqvist kirjoittaa:

{{Lainaus|
:Uskonnoton sanoo, ettei ymmärrä, mitä lause ”Jumala on olemassa” tarkoittaa. Tämä on myös henkilökohtainen ongelmani, sillä en käsitä, millä tavoin Jumala voisi olla olemassa. – – 
:Uskonnottomuutta kutsutaan joskus myös igteismiksi tai ignostisismiksi. Igteisti pitää sekä lausetta ”Jumala on olemassa” että ”Jumala ei ole olemassa” yhtä mielettöminä sen vuoksi, että ”Jumala” on käsite, jota ei voi määritellä. Positivismin kellot kumajavat vaskenkirkkaina tällaisessa ajattelussa, jonka tunnetuimpia puolestapuhujia oli vuonna 1989 kuollut brittifilosofi A. J. Ayer.
:Uskonnoton ei ole agnostikko. Tämä nimittäin julistaa, ettei tiedä, onko Jumala olemassa vai ei. Päinvastoin kuin uskonnottomalle, agnostikolle (kuten myös ateistille) kysymys Jumalan olemassaolosta on mielekäs. – – Uskonnottomalle Jumala on ajatuksena järjetön. Jumalan olemassaolo ei hänelle ole edes mielenkiintoinen kysymys.|(Enqvist 2009: 114–115)}}

Enqvistin mukaan uskonnoton ei ole agnostikko. Yleisen käsityksen mukaan Rudolf Carnapin (1891–1970) ja Alfred Ayerin (1910–1989) näkemys, johon Enqvist sanoo pitäytyvänsä, kuitenkin luokitellaan radikaaliksi agnostismiksi. Heidän mukaansa puhe Jumalasta on mieletöntä, mahdotonta ymmärtää, joten sekä teismi että ateismi on hylättävä mielettöminä väitteinä. Vaikka agnostismi merkitsee pidättäytymistä kannanotosta teismin ja ateismin välisessä kiistassa, sekin on eräänlainen kannanotto (Niiniluoto 2003: 130–131). Toisaalla kirjassaan Enqvist (2009:117) luonnehtii Ayeria ”julkiateistiksi”. Enqvist kuitenkin vierastaa ateisti-sanaan liittyvää kielteistä tunneväritystä. Tavallisten ihmisten silmissä ”uskonnoton on kuin maahanmuuttaja: pelottava ja erilainen. Vielä hirmuisempi on kiiluvasilmäinen taisteleva ateisti, joka äännesukulaisuutensa vuoksi herättää mielikuvan pommeja heittelevästä anarkistista.” (Enqvist 2009: 158) Enqvistin mukaan uskonnoton eroaa ateistista siinä, että uskonnoton suhtautuu jumalakysymykseen välinpitämättömästi. Uskonnoton näyttää siis Enqvistin käsitemaailmassa olevan ateisti, joka on niin välinpitämätön jumalakysymyksen suhteen, ettei halua määritellä itseään suhteessa Jumalaan. Uskonnoton ei halua määritellä itseään jumalankieltäjäksi, vaikka hän pitääkin itsestään selvyytenä, ettei Jumalaa ole olemassa ja ettei itse ajatusta Jumalasta voida edes ymmärtää. Enqvistin tapauksessa tämä uskonnoton välinpitämättömyys jumalakysymystä kohtaan saa mielenkiintoisen lisävivahteen, koska hänen kirjoituksissaan Jumalalla kuitenkin on poikkeuksellisen keskeinen asema. Yhtäältä Jumala on mieletön ja käsittämätön, jotain sellaista, josta ei voi puhua, ja toisaalta Enqvist puhuu Jumalasta läpi koko tuotantonsa.

Ayerin mukaan uskonnolliset uskomukset ovat vailla mielekästä merkitystä:

{{Lainaus|Termi ”jumala” on metafyysinen termi. Ja jos ”jumala” on metafyysinen termi, silloin ei voi olla edes todennäköistä, että jumala on olemassa. Sillä kun sanotaan, että 'jumala on olemassa' lausutaan metafyysinen lausuma joka ei voi olla joko tosi tai epätosi. Saman kriteerin pohjalta millään sellaisella lauseella, mikä väittää kuvaavansa tuonpuoleisen jumalan luonnetta, ei voi olla mitään kirjaimellista merkitystä.|(Ayer 1946: 115)}}

Ayer ei esitä tässä väitettä, ettei Jumala ole olemassa. Hän siirtää kysymyksen Jumalan olemassaolosta kokonaan keskustelun ulkopuolelle. Hänen mielestään koko kysymys ei ole mielekäs. Sitä ei voi edes ymmärtää. Hän olettaa ensin kaksi lähtökohtalausetta: 

(1) Jos emme pysty todentamaan Jumalan olemassaoloa kokemusperäisesti (empiirisesti), on merkityksetöntä sanoa, että Jumala on olemassa. 
(2) Emme pysty todentamaan Jumalan olemassaoloa empiirisesti.

Näiden pohjalta hän tekee johtopäätöksen:

(3) On merkityksetöntä sanoa, että Jumala on olemassa. (Davies 2004: 24)
	Todennettavuusehto on kuitenkin ongelmallinen sikäli, ettei edes kaikkia tieteellisen tutkimuksen perustana olevia olettamuksia voida testata empiirisesti. Tieteessä käytetään usein hyvin abstrakteja käsitteitä ja periaatteita, joilla ei ole selvää yhteyttä empiiriseen kokemukseen. Jos todennettavuusehtoa sovelletaan tiukasti, se merkitsee, etteivät nämä tieteellisetkään käsitykset ole mielekkäitä, koska niillä ei ole selvää merkitystä. Kaikkein hankalinta uskonnottoman tieteentekijän kannalta lienee kuitenkin se, että itse todennettavuusehtoa on mahdotonta todistaa empiirisesti, joten se määrittelee itsensä kuuluvaksi niiden lauseiden joukkoon, jotka ovat vailla mieltä ja joita ei siksi voi ymmärtää. Tätä ongelmaa Enqvist ei näytä ollenkaan tiedostavan. 
 
Enqvistin ”uskonnottomuuden” perustana oleva positivistinen todennettavuusehto on siis luonteeltaan itsensä kumoava. Keith Ward kertoo keskustelusta erään opiskelijan ja todennettavuusehtoa puolustaneen positivistifilosofin Alfred Ayerin välillä:

{{Lainaus|Eräs opiskelija kerran kysyi [Ayerilta], onko mahdollista esittää mitään tosia yleisiä väitteitä mielekkäistä väitteistä. ”Kyllä”, hän vastasi. ”On mahdollista sanoa, että kaikkien mielekkäiden väitteiden on periaatteessa oltava todennettavissa.” Opiskelija vastasi: ”Ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta miten on mahdollista todentaa tuo väite?” Filosofi sanoi: ”Olen iloinen, että kysyit tuota. Sitä ei ole mahdollista todentaa. Mutta se ei olekaan itse asiassa mielekäs väite. Se on sääntö kielen käyttöä varten.” ”Kenen sääntö?” ”No, se on itse asiassa minun sääntöni. Mutta se on hyvin hyödyllinen sääntö. Jos käytät sitä, huomaat olevasi täysin samaa mieltä minun kanssani. Minun mielestäni se on erittäin hyödyllistä.”|(Ward 2002: 184)}} 

Ayer pohdiskeli myöhemmin: 
{{Lainaus|Minä vain ilmaisin [todennettavuusehdon] dogmaattisesti ja monet ihmiset näyttivät vakuuttuvan väitteestäni.|(Ayer; sit. Ward 1986: 59)}}

Ayer myöntää esittäneensä todennettavuusehdon ilman älyllisiä perusteita ja hämmästelee sitä, että ihmiset uskoivat hänen oppinsa pelkästään hänen auktoriteettinsa varassa. Todennettavuusehdon kaltaiset perususkomukset omaksutaan usein ilman varsinaisia perusteluja, pelkästään niiden tunteenomaisen vetovoiman perusteella. Tällaista vetovoimaa lisää, jos merkittävässä asemassa olevat ihmiset puolustavat sitä suurella vakaumuksella. Tässä tapauksessa vetovoimaa lisää myös se, että todennettavuusehto näyttää vapauttavan ihmisen kokonaan pohtimasta Jumalan olemassaoloa.

Todennettavuusehdosta seuraa käännettävyysteesi: kaikki mielekkäät empiiriset lauseet ovat jäännöksettä käännettävissä havaintokielelle, jolla kuvataan aistihavaintoja yksinkertaisimmillaan. Tällaisia havaintoilmauksia ovat esimerkiksi ”näen punaista”, ”tunnen karhean pinnan” tai ”kuulen voimakkaan äänen”. Nämä ovat positivistien mukaan perustavanlaatuisia kokemuksia, joita ei voida enää yksinkertaistaa. Käännettävyysteesin mukaan tieteellisissä teorioissa käytetyt sanat kuten ”atomi”, ”magneettikenttä” tai ”älykkyys” pitäisi kääntää yksinkertaisten havaintojen kielelle. Jopa sellaiset toteamukset kuin ”tämä on tuoli” ja ”tämä on kallio” pitäisi kääntää perustavanlaatuisia havaintoja kuvaavalle kielelle. Tämä on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Käännettävyysteesi esittää niin ankaran vaatimuksen, etteivät minkään tieteenalan tulokset olisi sen perusteella mielekkäitä. Niinpä ei ole mahdollista käyttää käännettävyysteesiä kriteerinä, jonka avulla tiede erotetaan ei-tieteestä. (Kakkuri-Knuuttila 2006: 138–139)

Looginen positivismi sortui lopulta omiin sisäisiin ristiriitaisuuksiinsa. Ayer päätyi itse myöhemmin kyseenalaistamaan suuren osan pääteoksessaan esittämistään ajatuksista:

{{Lainaus|Looginen positivismi kuoli pitkän aikaa sitten. En ajattele, että paljonkaan kirjan Language, Truth and Logic sisällöstä on totta. Mielestäni se on täynnä virheitä. Mielestäni se oli tärkeä kirja omana aikanaan, koska sillä oli eräänlainen puhdistava vaikutus – – Mutta kun tarkastelemme yksityiskohtia, se on mielestäni täynnä virheitä, joita olen korjannut tai yrittänyt korjata viimeiset viisikymmentä vuotta.|(Ayer 1998: 49)}}

Positivistit joutuivat toistuvasti korjaamaan ja muuttamaan todennettavuusehtoa, koska mikään sen muunnelmista ei onnistunut erottamaan tieteellisiä käsityksiä maailmankatsomuksellisista ja uskonnollisista käsityksistä. Jo se, että tätä periaatetta pyrittiin toistuvasti korjaamaan siten, että se määrittelisi tietyt ennalta valitut käsitykset mielekkäiksi ja toiset ei-mielekkäiksi, tuntuu epäilyttävältä. Positivistit eivät koskaan menestyneet tässä yrityksessään, koska kriteeri, joka olisi ollut riittävän tiukka sulkemaan kaikki metafyysiset ja uskonnolliset käsitykset pois mielekkäiden lauseiden joukosta, sijoitti myös osan tieteestä ei-mielekkäiden lauseiden joukkoon, ja sellainen kriteeri, joka olisi riittävän laaja niin että sen piiriin mahtuisivat kaikki tieteelliset lauseet, sulkisi piiriinsä myös metafyysisiä ja uskonnollisia lauseita (Smart 1973: 41).
	
Positivistien mielekkyyden kriteeri on hylätty tieteellisessä keskustelussa sen ilmeisten ongelmien tähden. Se on kuitenkin jäänyt vaikuttamaan jonkinlaisena perustelemattomana ideana suhteessa Jumalaa koskevaan keskusteluun. Sen varaan myös Enqvist rakentaa oman uskonnottomuutensa. Sen avulla hän pyrkii torjumaan teistiset perustelut. Hänen kantansa itsensä kumoavuus ei ole kaikille ilmeistä, koska ihmiset eivät yleensä ole tietoisia todennettavuusehdon sisäisestä ristiriitaisuudesta. Tällä älyllisesti kestämättömällä perusteella Enqvist katsoo kuitenkin voivansa sivuuttaa väitteet kuten ”Jumala on olemassa” pelkästään vetoamalla siihen, etteivät ne herätä hänessä lämpimiä tunteita:

{{Lainaus|Olen uskonnoton. Lauseet kuten ”Jumala on olemassa” tai ”Kristus on ylösnoussut” jättävät minut kylmäksi.|(Enqvist 2009: 9-10)}}

Enqvistin pyrkimys sivuuttaa Jumalaa koskevien väitteiden tiedollinen sisältö epäpätevän argumentin avulla sopii Enqvistin oman määritelmän mukaan luonnehtimaan uskonnollista asennetta.

Maallistumisprosessissa ei ole kyse ainoastaan siitä, että luovutaan uskosta Luoja-Jumalaan, vaan siitä, että omaksutaan uusi naturalistinen usko ja sille ominainen näkökulma inhimillisen ja erityisesti tieteellisen tiedon lähtökohdista (Gillespie 1979: 12). Enqvist määrittelee omaa uskoaan seuraavaan tapaan:

{{Lainaus|Tämän voin minäkin uskoa: että uskon ytimestä ei loppujen lopuksi löydy kuin tyhjyys, ajattelun musta aukko, jota tunteiden tapahtumahorisontti ympäröi.|(Enqvist 2009: 187)}}

Enqvistin vakaumuksen mukaan kristillisen uskon ytimestä loppujen lopuksi löytyy vain tyhjyys, jota on ympäröity tunneperäisten tarpeiden luomilla kuvitelluilla tapahtumilla. Hän ei pidä uskoa Jumalaan tiedon asiana, koska hän olettaa, ettei Jumalaa ole olemassa. Uskossa on kysymys pelkästään tunteesta. Uskonnoton on ihminen, jossa tällaisia tunteita ei herää. Jumalasta on luvallista sanoa ainoastaan se, ettei hänestä voida sanoa mitään mielekästä. Tämä sinänsä ristiriitainen periaate kertoo ateistis-uskonnollisesta tarpeesta elää maailmassa, jossa Jumalan olemassaolon mahdollisuuskin on poistettu järjellisen keskustelun piiristä. Enqvistin uskonnottomuus on pyrkimystä saavuttaa rikkomaton ateistinen mielenrauha, jossa Jumalaa koskevaa kysymystä ei tarvitse edes herättää. Maallistumisprosessissa on kyse siitä, että yksi uskonnollinen näkemys vaihdetaan toiseen, jonka uskonnollista luonnetta ei haluta tunnustaa.

Enqvist pyrkii siis suojaamaan oman uskonnottomuutensa kritiikiltä kahdella erillisellä mutta toisiinsa liittyvällä siirrolla. Ensinnäkin hän siirtää oman vakaumuksensa määritelmien ja luokitusten ulkopuolelle: se ei ole sen enempää ateismia kuin agnostismiakaan. Suojattuaan itsensä epämääräisen uskonnottomuuden verhon taakse, hän sieltä käsin voi näennäisen neutraalisti suorittaa toisen siirtonsa. Hän siirtää älyllisesti kumoutuneeseen positivistiseen ajatteluun nojaten jumaluskon tiedon alueen ulkopuolelle erityiselle uskonnollisen uskon alueelle, joka on vailla tiedollista merkitystä. Myös tämä toinen siirto on Ayerin sanoja lainaten dogmaattinen, vailla älyllisiä perusteita oleva siirto. Positivisteja seuraten hän pyrkii karkottamaan jumaluskon pois paikaltaan tieteellisen tiedon ja luonnon selittämisen lähtökohtana vetoamalla näennäisesti havaintoihin, vaikka hän itse asiassa nojautuu uuteen kokonaisvaltaiseen uskonvakaumukseen havaintojen luonteesta ja niiden paikasta ihmisen tietojärjestelmässä.

===Fysikalismi===
Kari Enqvist on usein antanut ''fysikalistisia''<ref>Fysikalismi on [[AW:S#ontologia|ontologia]]n alaan kuuluva filosofinen katsomus, jonka mukaan todella olemassa ei perimmältään ole mitään muuta kuin fysiikan hiukkaset ja kentät, jotka yksin saavat aikaan kaikki havaittavat ilmiöt, myös ihmisten tietoisuuden.</ref> kannanottoja. Niinpä hän on mm. väittänyt, että sähkömagneettinen vuorovaikutus on käytännössä ihmisen<ref>Fysikalismiin eläytyen tämän lienee tulkittava tarkoittavan lähinnä neurofysiologisten ilmiöiden mittakaavaa.</ref> kaiken teoria<ref>Varsinainen "kaiken teoria" (engl. ''theory of everything'', lyh. ''TOE'') on eräänlainen fysikalistien vastine alkemistien "viisasten kivelle": tutkimuksen tavoiteltu päämäärä, kaikki (fysikaaliset) havainnot kattava, sisäisesti johdonmukainen matemaattinen malli.</br>Kari Enqvist on antanut julkisesti ymmärtää, että TOE-projekti onnistuessaan olisi jonkinlainen tieteellinen todiste Jumalan olemassaoloa vastaan. "Kaiken teorian" löydyttyä hän siis ainakin henkilökohtaisesti, ellei mieli ole sittemmin muuttunut, olisi ilmeisesti valmis vaihtamaan "uskonnottomuutensa" puhtaaseen ''ateismiin''. &ndash; Toisaalta jo ajatus siitä, että TOE olisi todiste Jumalan olemassaoloa vastaan, edellyttää ''jotain'' (edes virheellistä) ''käsitystä'' siitä, mitä "Jumala on olemassa" -lause tarkoittaa. Joskus prof. Enqvistillä on siis jonkinlainen käsitys asiasta ilmeisesti täytynyt olla, ja jos TOEsta kuuluisi tarpeeksi lupaavia uutisia, niin ehkäpä tämä käsitys voisi vielä uudestaankin muistua mieleen.</br>Puhe jostain "ihmisen kaiken teoriasta" viitannee kuitenkin siihen suuntaan, että hän joko ei enää oikein luota TOE-projektin mahdollisuuksiin tai ei ainakaan malta jäädä odottelemaan sen mahdollista onnistumista.</ref>, joka määrää ihmisen ajatukset ja kehon toiminnan.

Tiede ei kuitenkaan ole todistanut, että fysiikan vuorovaikutukset olisivat kaikki, mitä on olemassa, tai että ihmisellä ei olisi sielua<ref>joka myös pystyy vaikuttamaan kehon liikkeisiin ja sitä kautta muuhunkin fyysiseen todellisuuteen</ref>. Fysikalismi on siis tunnetun fysiikan absolutisoiva ja muut toimijat kieltävä ''puhtaasti filosofinen'' kanta, jonka prof. Enqvist kuitenkin esittää ''tieteellisenä'' kantana. Tällä tavoin [[tiede|tieteen]]<ref>etenkin ns. kovien luonnontieteiden, ennen muuta fysiikan</ref> kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme nauttimaa arvovaltaa siirretään [[naturalistinen kehäpäättely#Ulkoisiin auktoriteetteihin vetoaminen|naturalistisen auktoriteettiuskon]] käyttövoimaksi.

===Ristiriitainen suhde tieteeseen ja filosofiaan===
Prof. Enqvist on useaan otteeseen ilmaissut halveksuntaa ''filosofisia perusteluja''<ref>Ja kun filosofisia perusteluja kerran halveksii, on toki vain johdonmukaista, ettei niitä juuri katso tarpeelliseksi itsekään esittää.</ref> kohtaan ja peräänkuuluttanut ''tieteellisen metodin'' tärkeyttä. 
[http://www.youtube.com/view_play_list?p=0E9D3296B46DDACC Johtaako tiede ateismiin] -väittelyssä hän kuitenkin myönsi, että ''ateismille ei ole tieteellisiä perusteluja''. Koska ateismia ja uskonnottomuutta ei siis voida perustella tieteellisesti, niin näiden kantojen perustelu on välttämättä filosofinen. Kun prof. Enqvistin maailmankatsomuksen perustelu siis on filosofinen, ei tieteellinen, ja kun hän toisaalta nimenomaisesti halveksuu filosofisia perusteluja, jollaisiin hänen uskonnottomuutensakin perustuu, on ristiriitaista, että hän kuitenkin pitää uskonnottomuuttaan arvossa<ref>Se, että hän pitää sitä arvossa, on pääteltävissä hänen omasta julkisesta esiintymisestään &ndash; onhan hän kirjoittanut aiheesta kirjankin.</ref>.

===Ristiriitainen suhde tieteisuskoon===
[http://www.youtube.com/view_play_list?p=0E9D3296B46DDACC Johtaako tiede ateismiin] - väittelyssä prof. Enqvist myönsi myös, että tieteellinen tieto ei ole tietomme summa. Hän myöntää siis aivan oikein, että on olemassa muutakin luotettavaa tietoa kuin tieteellinen tieto (ja ettei tieteellinenkään tieto toisaalta ole aina luotettavaa). Kuitenkaan hän ei hyväksynyt prof. Puolimatkan esittämiä, kristinuskoa tukevia filosofisia perusteluja vaan vaati tieteellisen metodin alaisia todisteita. Prof. Enqvist siis myöntää, että [[tieteisusko]] ei ole uskottavaa, mutta silti käytännössä soveltaa uskonnottomuutensa perustelemiseksi juuri tieteisuskoa.<ref>Ei liene kovin kaukaa haettua olla näkevinään jonkinlaista yhteyttä prof. Enqvistin filosofianvastaisuuden ja sen seikan välillä, että filosofisilla keskusteluareenoilla tällaisilla sisäisesti ristiriitaisilla kannanmäärityksillä ei olisi menestymisen mahdollisuuksia. "Suurelle yleisöllehän" voi sen sijaan tiedemiehen auktoriteetilla ratsastaen nykyisessä jälkikristillisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä jokseenkin estottomasti esittää, mitä mielii.</ref>

== Retorinen toimintamalli ==

===Kirjojen propagandistinen luonne===
Kirjailija Enqvist on julkisesti luonnehtinut teoksiaan seuraavasti: 
{{Quotation|Kirjani ovat tiedevalistusta ja maailmankuvan rakentamista. &ndash; &ndash; Kyllä ne ovat varmasti vähän provosoivia, tarkoituksellisestikin. Täytyy muistaa, että niitä ei ole kirjoitettu filosofeille tai tutkijoille. Tarkoituksena on saavuttaa &ndash; &ndash; yleisöni &ndash; &ndash;. Silloin täytyy kärjistää ja pelkistää.}} 
Kärjistykset ovat Enqvistin mielestä ''"[p]arempia kuin epämääräiseltä vaikuttava käsiteanalyysi"''.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Jussi Ahlroth | Otsikko = [http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Eno+etsii+elämän+tarkoitusta/HS20091224SI1KU01ghp Eno etsii elämän tarkoitusta] | Julkaisu = HS | Ajankohta = 24.12.2009 | Numero = | Sivut = C1 | Tunniste = | Viitattu = 6.3.2010}}</ref>

Kun tämän yhdistää Enqvistin esiintymiseen kirjoissaan, avautuu mielenkiintoinen näköala. Näin Enqvist: 
{{Quotation|Olemassaoloon ei liity syvää filosofiaa. Se on pohjimmiltaan fysiikan kysymys. &ndash; &ndash; Filosofeille riittää se, miten asiat voisivat olla. Fyysikko haluaa tietää, miten asiat ovat oikeasti<ref>Sitaatit ovat Enqvistin ''Olemisen porteilla'' -kirjasta; ne on otettu HS:n ''[http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Eno+etsii+elämän+tarkoitusta/HS20091224SI1KU01ghp Eno etsii elämän tarkoitusta]'' -artikkeliin esimerkkeinä ko. teoksen sisällöstä.</ref>.}} 
Vaikuttaisi siltä kuin Enqvist tahtoisi antaa "maallikoille" vaikutelman siitä, että hän jakaa näille jotain arvokasta tietoa, vaikka itse hyvin tietääkin, että kyse on pikemminkin retorisesta kärjistelystä, joka ei toimisi asiantuntijatason viestinnässä.

Enqvistin tarkoituksena näkyy siis olevan pikemminkin varustaa lukijansa materialistista todellisuuskäsitystä<ref>Enqvistin (tai vähintäänkin hänen haastattelijansa) kielellä ''Olemisen porteilla'' -teoksen kirjoittajasta tuli "tieteellisen maailmankuvan virallinen puolustaja" (HS 24.12.2009, s. C1).</ref> pönkittävien purevien Enqvist-sitaattien arsenaalilla kuin yrittääkään opettaa näitä hahmottamaan saati arvioimaan todellisuuskäsitysvaihtoehtoja millään älyllisesti kestävällä tavalla. Tällaista toimintaa voi määritelmän nojalla perustellusti kutsua [[AW:S#propaganda|propagandistiseksi]].

Edellä sanottu ei tarkoita sitä, etteikö Enqvistin<ref>samoin kuin vaikkapa Hawkingin</ref> teoksilla olisi myös hänen toteamaansa tiedevalistuksellista luonnetta. Epäilemättä niistä voi oppia jotain fysiikan saavutuksista ja nykytilasta. ''Olemisen porteilla'' -teosta ei liene palkittu Tieto-Finlandialla pelkistä "maailmankuvanrakentamisansioistaan". Yhtä kaikki näillä teoksilla on selkeän propagandistinen luonne. Propagandahan ei ensisijaisesti ole silkkaa disinformaatiota vaan pikemminkin ''määrätietoisen yksipuolista informaatiota''.<ref>Myös kristillinen apologetiikka täyttää [[AW:S#propaganda|propagandan]] tietyn määritelmän ("tietoa, jota levitetään [tässä tapauksessa: asetetaan tarjolle Internetiin] tarkoituksena muokata kohteen [Internetin suomenkielisen lukijakunnan] mielipidettä [käsitystä kristinuskon tiedollisista perusteista]"): sillä on selkeä paikkansa ja tehtävänsä, joka määrittää myös aiheiden valintaa ja käsittelynäkökulmaa. Tämä myönnetäänkin selvästi heti kättelyssä &ndash; tälläkin sivustolla heti nimeä myöten ja etusivulla näkyvästi selittäen.</br>Lukija siis tietää koko ajan, mikä on täkäläisten tekstien luonne ja tarkoitus, ja voi siksi ymmärtää, ettei mikään artikkeli ole sisältämänsä argumentoinnin tasoa vakuuttavampi. Emme siis vaadi uskomaan auktoriteettiimme vaan tyydymme tarjoamaan argumentaatiomme halukkaiden tutustuttavaksi.</ref>

Enqvistin julkisen esiintymisen ''retorinen'' ongelmallisuus ei ole siinä, että hänen kirjoittamisellaan on tietty päämäärä (kenelläpä ei olisi), eikä edes siinä, mikä tämä päämäärä on (avoimessa keskusteluavaruudessa on tilaa kaikille käsityskannoille<ref>ja itse kukin vastaa siitä, mille kannalle kallistuu, vrt. {{rp|Sananl. 9:1-18}}</ref>), vaan siinä, että hänen käyttämänsä ''keinot'' eivät lähemmässä tarkastelussa ainakaan kaikin osin kestä päivänvaloa. Ts. hänen hyväuskoinen lukijansa luulee saavansa hänen teksteistään jotain sellaista, mikä ei selvästikään pidä paikkaansa, eli jonkinlaisen [[wp:demarkaatio-ongelma|''"objektiivisen tieteellisen maailmankuvan"'']]. Tosiasiassa lukija tältä osin kohtaa vain näyttävää tieteellistä uraa tekevän materialistin itsekeskeisen<ref>ja seurattavaksi esimerkiksi tarjoutuvan</ref> kuvauksen siitä, miltä maailma materialistifyysikon silmin vaikuttaa. Ellei lukija tule tästä erosta tietoiseksi, voi sanoa hänen joutuneen huijatuksi.<ref>Klassisen määritelmän mukaan ''tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus''. Tämän mukaan siis huonosti perusteltu uskomus ei täytä tiedon määritelmää siinäkään tapauksessa, että se sattuisi olemaan totta. Tästä näkökulmasta on mahdollista todeta huijatuksi joutuminen ottamatta edes kantaa materialismin totuuteen sinänsä: lukija luuli saaneensa Enqvistiltä hyviä (kriittisenkin tarkastelun kestäviä) perusteluja materialismille, vaikkei sellaisia saanutkaan.</ref>

===Auktoriteettiviesti ja vastakaiku===
Kirjailija Enqvistin valitsemaan retoriseen linjaan kuuluu korostettu fysiikan alan asiantuntemukseensa vetoaminen perimmäisten kysymysten käsittelyn pätevyyden "takaajana"<ref>siis "koska kaikki on perimmältään fysiikkaa, olen fyysikkona kaiken perimmäisyyden mitä parhain asiantuntija" -tyylinen ''fysikalistinen markkinointiväittämä''</ref>, vaikka
* fysiikan menetelmin ei tietenkään voida periaatteessakaan ratkaista kysymystä, voidaanko kaikki todellisuutta koskevat olennaiset kysymykset fysiikan menetelmin ratkaista,  ja vaikka
* on periaatteessa yleisesti tiedossa, etteivät kaikki fyysikot suinkaan allekirjoita Enqvistin näkemyksiä<ref>Tunnettu suomalaisesimerkki tästä on nyttemmin edesmennyt fysiikan professori ja suomalaisen teoreettisen fysiikan tutkimuksen uranuurtaja, Enqvistin tavoin kirjailijanakin tunnettu [[wp:K. V. Laurikainen|K. V. Laurikainen]].</br>Professori Laurikainen muuten kävi todellisuuskäsityskysymyksistä julkista debattia mm. senaikaisen teoreettisen filosofian professorin, nyttemmin Helsingin yliopiston kanslerin Ilkka Niiniluodon kanssa. Sitä keskustelua Enqvist tuskin suostuisi luonnehtimaan slogaanillaan, jonka mukaan "Filosofeille riittää se, miten asiat voisivat olla. Fyysikko haluaa tietää, miten asiat ovat oikeasti."</ref>.

Tämä taktiikka myös puree käytännössä, kuten seuraava "kirja-arvostelun"<ref>Lainausmerkit siksi, että teksti ei sisällä mitään arvostelun tapaistakaan vaan pelkkää kehuvaa esittelyä.</ref> otsikkokin osoittaa: "Lohduttaa, kun fyysikko ei lupaa mitään"<ref>HS 24.12.2009, s. C1</ref>. Kyseinen "arvostelu" summaa seuraavasti: "Teos<ref>''Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat''</ref> on Enqvistiä parhaimmillaan, kylmän universumin ilosanomaa, joka lohduttomuuttaan, ja ehkä juuri sen tähden, lohduttaa enemmän kuin tuhat tyhjää lupaavaa filosofiaa."

Ilmeisesti Enqvist on siis ainakin joillekin mediatahoille saanut varsin hyvin myydyksi retorisen perusteesinsä, joka asiallisesti ottaen näkyy merkitsevän jotakuinkin seuraavaa:
# Filosofeista poiketen nimenomaan fyysikot tietävät, miten asiat oikeasti ovat.
# Kari Enqvist on huippufyysikko.
# Siispä Kari Enqvist tietää huippuhyvin, miten asiat oikeasti ovat.
# Useimmista muista fyysikoista poiketen Kari Enqvist ystävällisyyttään vieläpä jakaa tietonsa tavallisillekin kuolevaisille.
# Jos siis et itse ole kaksinenkaan fyysikko, niin Kari Enqvistin teoksia lukematta et oikeastaan voi tietää tai oppia, miten asiat oikeasti ovat.
# Olematta fyysikko et sitä paitsi voi itse pätevästi arvioida Enqvistin esittämiä asioita, sillä olemassaolohan on fysiikan kysymys, joten varsinaisesti vain fyysikot (ja toissijaisesti ne, jotka uskovat fyysikoita) voivat tietää tämän kysymyksen vastauksen.
# Jos siis joku ei usko, mitä Kari Enqvist sanoo, se johtuu vain siitä, että tämä epäilijä ei kestä kohdata todellisuutta sellaisena kuin se oikeasti on.
Edelläolevan voi tiivistää: älä ajattele itse äläkä kyseenalaista, vaan usko, että Kari Enqvist on tiedollinen auktoriteettisi ja että se, mitä hän sanoo, on totuus.

Edellä analysoituun retoriikkaan näköjään täysin kritiikittömästi suostuttuaan Helsingin Sanomien "kirja-arvostelija" siis lisäsi omana panoksenaan vielä sen, että Enqvistin lukeminen "lohduttomuuttaan lohduttaa". Mistä mahtanee olla kysymys? Sitä voi vähintäänkin [http://touchstonemag.com/archives/article.php?id=21-05-020-f arvailla].


== Viitteet ==

{{viitteet}}

[[Luokka:Henkilöt]]