Vapaa-ajattelijan käsikirja

Tässä artikkelissa käsitellään Vapaa-ajattelijan käsikirjaa, johon on koottu "on koottu perustietoa vapaa- ajattelusta, uskonnottomien perusoikeuksista ja uskonnottomasta tapakulttuurista."

Tieteen ja tieteellisen menetelmän ylistys

Vapaa-ajattelijoiden tapaa korostaa tieteellistä maailmankatsomusta ja tehdä tämän pohjalta todellisuutta jäsentävät päätelmänsä kutsutaan skientismiksi.¹ James Porter Moreland luettelee mm. seuraavat tieteen tekemisen taustalla olevat ennakko-oletukset:

• On oletettava, että aistit ovat periaatteessa luotettavat ja antavat tarkkaa informaatiota mielestä irrallisesta fyysisestä maailmasta, eikä vain havainnoitsijan aisti-impressioista.
• On oletettava, että mieli on rationaalinen ja että maailmankaikkeus on rationaalinen siinä mielessä, että mieli voi saada tietoa siitä.
• On oletettava, että logiikan lait ovat totta.
• Tieteen tekemisen yhteydessä oletetaan myös tiettyjen moraalisten, tieto-opillisten ja metodologisten arvojen olevan muita parempia.

Vapaa-ajattelijoiden argumentoinnissa subjektiivisia "arvoja" näkyy mm. virkkeessä:

Luonnontieteiden vallankumouksellinen kehitys on osoittanut, että luotettavaa tietoa maailmasta voidaan saada vain empiirisesti eli tekemällä systemaattisia havaintoja ja kohdistamalla niihin mitä ankarin ja kriittisin valvonta.

Tieteen määritelmästä ei ole päästy täyteen yksimielisyyteen.² Demarkaatio-ongelma, eli kysymys siitä, mikä erottaa tieteen pseudotieteestä, on edelleen täysin ratkaisematta.³ Suomalainen metodikysymyksiin erikoistunut sosiaalipsykologi Antti Eskola on korostanut arkiajattelun ja tieteellisen ajattelun periaatteellisia yhtäläisyyksiä.⁴ Tämä osaltaan vihjaa tieteelliseen tutkimukseen liittyvästä määritelmällisestä epäselvyydestä. Usein tieteellisen menetelmän tunnusmerkeiksi luetellaan toistettavuus, falsifioitavuus, havaintovälineiden luotettavuus, tulosten avoin julkaiseminen ja kriittinen vertailu aiempaan alan tutkimukseen. Yhdeksi ongelmaksi nousee kuitenkin tieteellisten menetelmien avulla saadut, mutta muuten vääräksi "tiedetyt" johtopäätökset. Useat tieteenfilosofit esittivät kritiikkiä sille tieteen määrittelylle, jota sovellettiin kuuluisassa kreationistioikeudenkäynnissä Arkansasin osavaltiossa vuonna 1982. Oltiin kreationismista sitten mitä mieltä tahansa, on selvää, että sen paradigman sisällä tehdään nämä tieteen kriteerit täyttävää tutkimusta.⁵

Olisi mielenkiintoista spekuloida, millainen maailmankuva muodostuisi, jos sen muodostamisessa noudatettaisiin tiukasti vapaa-ajattelijoiden periaatetta, "että luotettavaa tietoa maailmasta voidaan saada vain empiirisesti eli tekemällä systemaattisia havaintoja ja kohdistamalla niihin mitä ankarin ja kriittisin valvonta." Mitä tällä "luotettavalla" tarkalleen ottaen tarkoitetaan? Onko luotettava tieto a, jonka pohjalta uskalletaan tehdä tietyn riskin sisältäviä päätöksiä?

Probabilismin riittämättömyys?

Rikostutkimuksessa on mahdotonta käyttää tarkkaa empiiristä luonnontieteellistä menetelmää, koska tutkittavat tapaukset ovat yleensä tapahtuneet historiassa ja näin tapahtumat pyritään rekonstruoimaan johtolankojen ja todisteiden perusteella. Tällaiseen historian tutkimukseen luotetaan käytännön elämässä voimakkaasti. Jos aseesta löytyy epäillyn sormenjälki, ei vankeusrangaistuksen langettamista pidetä kovinkaan suurena hyppynä tuntemattomaan. Toimimme ja hyväksymme toiminnan probabilistisen todellisuuden pohjalta mm. rikostutkimuksen yhteydessä. Samalla tavoin monet kristityt filosofit ja teologit ovat korostaneet uskonsa rationaalisuutta historian tutkimiseen liittyvän probabilistisen todellisuuden käsitteen avulla.(7) Kuuluisa kristitty filosofi William Lane Craig on soveltanut McCulloughin suurimman plausibiliteetin (mielekkyyden, mahdollisuuden, todennäköisyyden) periaatetta Jeesuksen ylösnousemukseen.(8) Kun pohdimme kysymystä yliluonnollisista tapahtumista, mielekkäintä on soveltaa ns. analyyttista metodia, jota Kirkinen kuvaa seuraavasti:

Analyyttinen metodi merkitsee sellaista työskentelytapaa, että jokin menneisyyden ilmiö tai ongelma otetaan tutkimuksen kohteeksi ja tietoa pyritään täsmentämään jäsentämällä sitä asteittain riittävän pieniin osiin, selvittämällä osien suhde toisiinsa ja kokonaisuuteen sekä muodostamalla kokonaisuudesta jäsentynyt tiedollinen käsitys."(9)

Evoluutioteorian tieteellinen luonne? Vapaa-ajattelijat ja ateistit perustavat maailmankatsomuksensa osittain darwinistisen evoluutioteorian varaan. Ottamatta tässä kantaa siihen, onko darwinistinen elämän historian selitys totta vai ei, voidaan kuitenkin todeta, että kyseessä ei ole ”tieteellinen tosiasia”. Evoluutioteoria on monien eri seikkojen ja havaintojen pohjalta luotu metateoria, jonka puitteissa todellisuutta jäsennetään. Emme voi tunkea kambrikautta laboratorioon tai koeputkiin, vaan meidän on tutkittava sitä paleontologisen aineiston perusteella ja käytettävä nykyisiä elämän muotoja vahvistamaan tehtyjä oletuksia. Tieteellisen metodin vaatimukset täyttäviä tutkimuksia tätäkin aihetta koskien tehty lukuisia. Esimerkiksi molekyylihomologioiden tutkiminen on niin tieteellistä toimintaa, kuin vain luonnontiede voi parhaimmillaan olla. Kuitenkin kun näitä sovelletaan elämän historian tutkimiseen, toistensa kanssa ristiriitaiset tulokset ovat tosiasia. Paleontologian perusteella kambrikauden räjähdys ajoitetaan tapahtuneeksi noin 530 miljoonaa vuotta sitten, kun taas jotkut molekyylivastaavuuksiin perustuvat tutkimukset ehdottavat tämän tapahtuneen yli 1000 miljoonaa vuotta sitten.(10) Kun näitä yksittäisiä luonnontieteellisiä tutkimuksia pyritään yhdistämään kattavaksi teoriaksi, liu’utaan väistämättä subjektiivisemmalle maaperälle.

Biokemisti Michael Behen lanseeraama redusoimattoman monimutkaisuudenkäsite on kaikille evoluutiokeskustelua seuranneille tuttu. Behen mukaan tietyt biologiset rakenteet ovat sellaisia, että darwinistisen evoluutiomekanismin puitteissa niiden syntymisen selittäminen on mahdotonta. Keskustelua Behen ajatuksesta on käyty paljon ja kritiikkiä löytyy mm. internetistä artikkelikaupalla. Vaikka monet tutkijat ovat vastustaneet kiivaasti Behen ajatusta älyllisestä suunnittelijasta, jonkinlainen konsensus vaikuttaa vallitsevan siitä, että tiettyjen rakenteiden syntyä ei pystytä tällä hetkellä selittämään darwinistisen evoluutiomekanismin puitteissa.(11) Tiukasti tieteelliseen tietoon perustuvan näkemyksen puitteissa meidän tulisi näin ollen todeta, että emme tiedä voidaanko elämän historiaa selittää täysin darwinistisen evoluutioteorian avulla. Monet tutkijat luottavat siihen, että tulevaisuudessa näiden rakenteiden darwinistinen (tai muu evolutiivinen) syntymekanismi saadaan selville. Tämä ajattelu on tietysti omalla tavallaan rationaalista, kuten toisaalta myös Behen itsensä esittämä näkemys, että kyseessä voi olla älyllisen suunnittelijan kädenjälki.(12) Toinen elämän historiaan liittyvä tyhjä aukko on elämän synty. Huolimatta vuosikymmenien intensiivisestä tutkimuksesta, elämän synty on edelleen mysteeri. (13) Näiden mysteerien edessä tutkijat ja tavalliset ihmiset tekevät omien maailmankatsomustensa puitteissa erilaisia päätelmiä. Osalla aukkoon kätkeytyy jumala ja osalla toistaiseksi tuntemattomat luonnolliset selitykset. (14) Kutoessamme erilaisista tiedonpalasista kokoon maailmankatsomustamme, meidän on hyväksyttävä ja tunnustettava se, että tieteellisesti todistettu lanka ei riitä läheskään kaikkien saumojen ompeluun. On takkimme sitten teistinen tai ei.

Yliluonnollisten ilmiöiden tutkimuksen taustafilosofiasta

Koska uskonnolliset ihmeet määritellään (uskovaisten taholta) persoonallisen olennon tekemiksi, niiden utkimiseen on mielestäni loogista soveltaa persoonallisten olentojen toimintaa tutkivia menetelmiä. Tässä mielessä on kyseenalaista suorittaa laboratoriotutkimuksia, jotka toki monien fysikaalisten ilmiöiden tutkimisessa ovat kiistattoman verrattomia. Kokeellinen simulaatio ei näin ollen ole tutkimusmenetelmänä tässä yhteydessä validi. Jos esimerkiksi telekineesissä (esineiden siirtäminen ”ajatuksen voimalla”) olisi kysymys jonkinlaisesta magneettikenttiin vaikuttamisesta tai aivoista lähtevästä radiosäteilystä, tätä olisi mielekästä tutkia luonnontieteellisin koejärjestelyin.

Kristillisen tulkinnan mukaan telekineesissä on kysymys aineettomien persoonien (demonien) toiminnasta, joka määräytyy tiettyjen persoonallisten motiivien ja intentioiden mukaan. Kysymys ei siis ole ”tuntemattomista luonnonlaeista”, vaan persoonien toiminnasta, johon sisältyy voimakas indeterministinen luonne. Juuri tämä tekijä on ongelmana mm. James Randin haasteessa, jossa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön osoittavalle henkilölle luvataan yli miljoonan dollarin palkinto. Ehkä paranormaaleita ilmiöitä tuntemattomina luonnonlakeina pitäville tämä ”toistamattomuuskyky” on ongelmallinen, mutta ei kristitylle. Mielestäni kristillistä hypoteesia pitäisikin tutkia nimenomaan posteriorisesta näkökulmasta käsin. Tässä mielessä tutkimusmenetelmät muuttuvat empiirisluonnontieteellisistä historiallisiin.

Okkultismiin perehtyneet amerikkalaistutkijat John Weldon ja John Ankerberg ovat puolustaneet käsitystä erilaisten paranormaalien ilmiöiden ”persoonallisesta luonteesta” eli kristillisestä käsityksestä, jonka mukaan ilmiöiden taustalla on yleensä aineettomia persoonia eli henkiä. (15) Esimerkiksi entinen spiritisti Raphael Gasson kertoi henkien haluttomuudesta alistua testattavaksi ja muusta temppuilusta. (16) Tätä huijausten ja aitojen ilmiöiden sekaista suhdetta ovat pohtineet useat okkultismin kanssa tekemisissä olleet henkilöt. Joe Doez perehtyi filippiiniläisiin henkiparantajiin ja ihmetteli sitä, miksi nämä välillä huijasivat ja välillä "toimivat aidosti". (17) Meksikolaisen henkiparantajan apulaisena toiminut Johanna Michaelsson ihmetteli niinikään tätä "ailahtelua". (18) Olen artikkelissa "Riivaajien ulosajaminen: Tapaustutkimus" käsitellyt yhtä tapausta, jonka katson selittyvän "henki-teorian" puitteissa varsin hyvin. (19)

Vähintäänkin voidaan todeta, että ilmiöiden luonne vaikuttaa monessa suhteessa persoonalliselta, johtui tämä sitten ihmisten taipumuksesta personoida outoja ilmiöitä tai ontologisesta henkien olemassaolosta.(20) Tällä perusteella voidaan pohtia ovatko sosiaalipsykologian tutkimusmenetelmät validimpia kuin ”kovien luonnontieteiden” yliluonnollisten ilmiöiden tutkimiseen…ainakin, mikäli kristillistä näkemystä halutaan lähestyä tieteen menetelmin.

Jos ajattelen itselleni tutun helluntailaisen käytännön teologian puitteissa kysymystä ihmeiden tutkimisesta, käsitys ”kovan luonnontieteen” menetelmien epävalidiudesta vahvistuu edelleen. Helluntailaisessa esirukouskulttuurissa korostus on Jumalan toiminnassa, eikä esirukoilijan kyvyssä parantaa. Näin ollen rukoustapahtumaan liittyy jo perusoletuksena ”onnistumisen satunnaisuus”. Näin kutakin tapausta tulee tutkia omana tapahtumanaan.(21)

Matti A. Miettinen ja ihmeparaneminen

Varsin usein Suomessa vapaa-ajattelijat ja muut argumentoivat ei-kristityt viittaavat lääketieteen tohtori Matti A. Miettisen väitöskirjaan, jossa hän tutki Niilo Yli-Vainion toiminnan yhteydessä uskonnollisen parantumisen kokeneita suomalaisia. (22) Tutkimuksen ensisijainen tarkoitus ei ollut, kuten Miettinen itse toteaa, ihmeiden kumoaminen tai vahvistaminen, vaan uskonnollisen parantamistoiminnan tarkastelu. (23) Miettisen tutkimus on perusteellisesti ja huolellisesti tehty, kuten väitöskirjalta sopii odottaakin. Tutkimuksen kyvystä selittää uskonnollisen parantumisen ilmiötä nousee kuitenkin joitakin kysymyksiä.

Miettisen metodi tieteenfilosofisesti luokiteltuna. En ole nähnyt yhdenkään vapaa-ajattelijan tai ateistin pohtivan Miettisen metodologian ”tieteellisyyttä”, vaikka ilmiselvästi kyseessä ei ole luonnontieteellinen tutkimus tiukimmin kategoroituna. Perustuuhan tutkimus monessa suhteessa ongelmalliseen ihmisten kerrontaan, filosofisiin kysymyksiin sairauden ja terveyden määrittelyistä, lääkäreiden tekemiin osin subjektiivisiin diagnooseihin jne. Kuitenkin tutkimus katsotaan usein ilman muuta validiksi. Hyväksymällä Miettisen tutkimuksen validiuden joudumme implisiittisesti hyväksymään ihmeparanemisten tutkimuksen tällä metodilla ylipäätään. Itse hyväksyn Miettisen metodin ja katson sen soveltamisen aiheen tutkimiseen olevan suositeltavaa. Toisaalta samaa menetelmää noudattaen esimerkiksi pyörätuoliurheilija William Kempin paranemista ilmeisesti voitaisiin pitää ”ihmeenä”. Vakavasti moottoripyöräonnettomuudessa loukkaantunut (mm. alaraajahalvaus) Kemp parani Rod Parsleyn kokouksessa 5. Marraskuuta vuonna 2000, minkä hänen lääkärinsä Dino Delaportas vahvistaa. (24)

Adekvaatti hoito

Miettisen mukaan 85%:a tutkimuksissa esitetyistä sairauksista oli diagnosoitu ja niihin oli annettu adekvaattia hoitoa. Esimerkiksi syöpien suhteen kaikki parantuneiksi itsensä ilmoittaneet olivat saaneet hoitoa sairauteensa. Voidaan perustellusti kysyä, moniko ihminen tietää sairastavansa syöpää ilman lääkärin diagnoosia ja lisäksi kuinka monella sellaisella henkilöllä on syöpä, joka ei saa siihen asianmukaista hoitoa? Näin ollen vaikka joku rukoustilanteessa paranisi syövästä, tämä saattaisi selittyä sytostaattihoidon vaikutuksella. 611:ta jatkoselvitykseen päässeestä tutkittavasta henkilöstä yli 500 oli saanut asianmukaista hoitoa vaivaansa. Onko näin ymmärrettävä, että itse asiassa ihmeen mahdollisuutta tutkittiin vain alle sadan ihmisen kohdalla?

Kysymys Lourdesin parantumisista

Miettisen lähtökohtana oli tapahtuneiden ilmiöiden tutkiminen, jolloin hän sovelsi tavallaan historiallista metodia, jota usein maailmankatsomuksellisissa keskusteluissa kritisoidaan. Miten suhtautua esimerkiksi Miettisen mainitsemiin Lourdesin ihmeisiin, jotka lääketieteellinen tutkimusryhmä on vahvistanut.(25) Miten selitämme esimerkiksi kolmen MS-tauti potilaan paranemisen? Miettinen ei lähde näitä selittämään tai kumoamaan, mikä osaltaan osoittaa, että Miettinen ei ole yhden miehen ristiretkellä ihmeitä vastaan. Miettinen antaa ymmärtää, että Lourdesin ihmeitä tutkivan valiokunnan kriteerit olisivat päteviä paranemisen "ihmeluonteen" vahvistamiseksi. Tämä nouseekin olennainen kysymys skeptikoille: "Ovatko Lourdesin kriteerit riittäviä vahvistamaan ihmeen tapahtuneen?" Mikäli vastaus tähän on kieltävä, on koko väitettyjen ihmeiden totuudellisuuden selvittämiseltä pohja pois. Jos ei ole olemassa päteviä kriteereitä ihmeparanemisen määrittelemiseksi, ei ole mielekästä edes tutkia koko aihetta. Toisaalta, jos vastaus on myöntävä, Lourdesin vahvistetut ihmeet (64 vuoteen 1978 mennessä) on jotenkin "poisselitettävä", mikäli naturalistinen maailmankatsomus halutaan säilyttää horjumattomana.

Kaikkien valintojen äiti - Earl Doherty

Mielenkiintoinen kysymys tieteellisestä konsensuksesta ja sen vaikutuksesta maailmankatsomukseen nousee vapaa-ajattelijoiden levittämästä Earl Dohertyn kirjoittamasta artikkelisarjasta Jeesuksen arvoitus. On ilmeistä, että Dohertyn päättely ei perustu millään tavoin tutkijoiden konsensukseen.(26) Uuden testamentin tutkimukseen perehtynyt sivuilla kävijä ei voi kuin ihmetellä vapaa-ajattelijoiden linjan vetoja. Väistämätön ristiriitaa muodostuu tieteellisyyden korostamisesta ja samanaikaisesta huuhaatutkimuksen julkaisemisesta. Autopeltiseppä arvioi auton laatua usein lähtien pelleistä. Samalla tavoin itse lähden arvioimaan vapaa-ajattelijoiden argumentoinnin tieteellistä tasoa itselleni tutuimman Ut:n tutkimuksen pohjalta. Valitettavasti mieleeni tulee lähinnä Eric Von Dänikenin villit ufo-kertomukset. Olisin odottanut esimerkiksi Heikki Räisäsen tai Gerd Ludemannin argumentointia perinteistä kristillistä tulkintaa vastaan, jolloin olisi ollut mielekästä esiintyä tieteellisenä. Nyt kuitenkin ekstremistiharrastelijan tieteen valtavirtaa vastaan melova "salattu totuus" on löytänyt tiensä vapaa-ajattelijoiden sivuille. Toista ääntä tässä tragikoomisessa kuorossa laulaa Raamatun ristiriita -kokoelmat, joiden pintapuolinenkin lukeminen herättää kysymyksen kirjoittajien eksegetiikan alkeiden osaamisesta. (27)

Yliluonnollisesta

Vapaa-ajattelija:

Yliluonnollisen määrittelyssä voidaan käyttää myös paranormaalin käsitettä. Ilmiö on paranormaali, jos ja vain jos se täyttää seuraavat ehdot: 1) se on selittämätön vallitsevan tieteen valossa, 2) sitä ei voida selittää tekemättä tieteeseen suuria muutoksia, ja 3) se kumoaa arkiajattelun oletukset siitä, mitä siihen liittyville olioille voi tapahtua. Jos siihen liittyy vielä jonkinlaisia tietoisuuden tai persoonallisuuden piirteitä, kutsutaan ilmiötä parapsykologiseksi.

Kriittinen tutkimus osoittaa, ettei ole näyttöä minkään paranormaalin tai parapsykologisen ilmiön olemassaolosta. On olemassa vain väitteitä, huonoja tutkimuksia, lukuisia huijauksia ja petkutuksia ja selkeä ristiriita hyvin perusteltujen tieteen teorioiden ja lakien kanssa. Tästä kertoo myös erinomainen kirja "Paholaisen asianajaja" (kts. kirjallisuusluettelo), jonka ovat kirjoittaneet asioihin perehtyneet skeptikot."

Ristiriita Tässä tulee jälleen esiin antisupernaturalistiseen ennakko-oletukseen liittyvä ristiriita. Paranormaalin määritelmäksi annetaan tässä mm. se, että "sitä ei voida selittää tekemättä tieteeseen suuria muutoksia". Kuitenkin muutamaa riviä myöhemmin kuitataan tutkimukset parapsykologisista ilmiöistä sillä, että niillä on "selkeä ristiriita hyvin perusteltujen tieteen teorioiden ja lakien kanssa". Miten ihmeessä jotain ilmiöitä "ei voida selittää tekemättä tieteeseen suuria muutoksia" ja kuitenkaan se "ei ole ristiriidassa hyvin perusteltujen tieteen teorioiden ja lakien kanssa"?

Kriittinen tutkimus ja paranormaalit ilmiöt Henkilökohtaisesti pidän erikoisena tätä väitettä, jonka mukaan kriittinen tutkimus on osoittanut, että paranormaaleista ilmiöistä ei ole mitään näyttöä. Markkinoinnillisesta näkökulmasta on mielenkiintoista, että vapaa-ajattelija käyttää tässä niinkin voimakasta ilmausta, tieteellisemmältä kuulostavien "tutkimukset eivät anna riittävää vahvistusta..." tai "tutkimustulokset ovat epäselviä..." sijasta. Olen huomannut erilaisia ideologisia väittelyitä tutkiessani, että tämänkaltainen kielenkäyttö osoittaa usein dogmaattista sitoutumista omaan käsitykseen ja kriittisten näkökulmien sulkemista apriorisesti pois laskuista. Parapsykologista tutkimusta ja uskontososiologiaa tutkiessani olen tullut johtopäätökseen, että näin voimakkaita ilmauksia käyttävä ihminen ei ole rehellisesti tutustunut varsinaiseen aiheen tutkimukseen. Tällä en tarkoita, että kaikki aihetta tuntevat ilman muuta hyväksyisivät parapsykologiset ilmiöt tai uskoisivat niiden "toisulottuvaisuuteen", vaan että rehellinen ihminen tunnustaisi "tuntemattoman alueen" olemassaolon. Paranormaaleja ilmiöitä tutkinut suomalainen professori Leea Virtanen kirjoittaa: "...parapsykologia on tällä hetkellä kokeellisesti suuntautunut tiede, joka käyttää tilastollisia menetelmiä ja lähenee luonnontieteitä. ..Kokeellisten tutkimusten perusteella on nähdäkseni osoitettu, että tiettyjen psyykkisten ilmiöiden (telepatia, selvänäköisyys, ennaltatietäminen, psykokinesia) olemassaolo on mahdollista, vaikka niiden mekanismia ei voida tyhjentävästi selittää."(28)

Kurt Koch Saksalainen teologi Kurt Koch tutki kymmeniä vuosia parapsykologiaa ja pastoraaliteologiaa hoitaen samalla yli 10 000 okkultismin kanssa tekemisissä ollutta "sielunhoitotapausta". Koch teki yhteistyötä mm. Saksan suurimman psykiatrisen sairaalan johtajan psykiatri Alfred Lechlerin kanssa ja mm kirjan Christian Counceling and Occultism lukeminen osoittaa Kochin "tehneen kotiläksynsä". Koch on vahvasti sitä mieltä, että paranormaalit ilmiöt on pystytty tieteellisesti osoittamaan todeksi ja dokumentoi väitteensä sekä kirjallisuuteen (alan tutkimukseen) että omakohtaisiin kokemuksiinsa perustuen.(29)

Grattan-Guinnes Grattan-Guinnes teki varsin tarkasti tieteellisessä esseessään kuvailemin menetelmin tutkimusta spiritistisestä ilmiöstä, jossa kirjekuoriin suljettuihin kysymyslappuun ilmestyi "paranormaalisti" vastauksia.(30) Grattan-Guinnes osallistui ennen tutkimustaan kahteen spiritisti-istuntoon John Thomas Richardsin kodissa, jossa sijaitsevassa minilaboratoriossa kirjoituskokeet tapahtuivat. Toisessa istunnossa "olio" ilmoitti tarkkoja asioita Grattan-Guinnesin (brittiläinen) kodista ja elämästä, mikä tämän itsensä mukaan ei selity muulla kuin paranormaalilla tiedolla. Varsinaisessa tutkimuksessa paperilapuille kirjoitettiin kysymyksiä useilla kielillä (GG mainitsee englannin, saksan, kiinan, korean, ranskan ja italian kielet). Kirjekuoret suljettiin viisinkertaisella sinetöintivarmistuksella ja lähetettiin Richardsille, joka sijoitti kirjeet lukittuun ja suljettuun tilaan. Lappuihin ilmestyi vastauksia kysymyksiin (aina englanniksi) Kurt Koch kertoo muista vastaavista kokeista, joissa paranormaali selitys on ainoa mahdollinen.

Marginelli ja stigmat Italialainen tutkija Marco Marginelli tutki erään 70-vuotiaan naisen stigmoja, joita tälle ajoittain ilmestyi. Perusteellisen analyysin jälkeen Marginelli tuli johtopäätöksen, jonka mukaan ilmiötä ei pystytä selittämään luonnollisesti. Kun vertaamme tätä Marginellin tulosta vapaa-ajattelijan väittämään, jonka mukaan "kriittinen tutkimus on osoittanut ettei ole näyttöä minkään paranormaalin tai parapsykologisen ilmiön olemassaolosta" joudumme toteamaan vapaa-ajattelijan väitteen vääräksi. Kokeneen tutkijan tekemän tieteellisen tutkimuksen johtopäätöksestä emme voi sanoa, että se ei olisi näyttö paranormaalin ilmiön olemassaolosta.(31)

David Lewis ja John Wimber Varsin mielenkiintoinen on myös antropologi David Lewisin Birminghamissa tekemä tutkimus, jossa hän analysoi amerikkalaisen pastorin John Wimberin luotsaamassa konferenssissa tapahtuneita paranormaaleja ilmiötä. Lewis vertasi John Wimberin ja Blaine Cookin käyttämiä "tiedon sanoja" telepatiaa selvittäneisiin tutkimuksiin ja totesi näiden pastorien "osumatarkkuuden" olevan hämmästyttävä. On mielenkiintoista, että varsin usein lainattu Matti A. Miettisen ihmeparanemisia käsittelevä väitöskirja ei mainitse tätä tutkimusta, vaikka John Wimber on 1980-luvun merkittävimpiä sairaiden puolesta rukoilijoita. Wimberin tiedon sanat -kyky on kiistämätön ja edellyttää paranormaalia selitystä. (on ehkä syytä huomauttaa, että telepatiakin luetaan paranormaaleihin kykyihin).(32)

Clarita Villanueva Helluntailaisuuden parissa tapahtuneita "ihmeitä" on kritisoitu niiden vahvistamattomuudesta. Useinhan ihmeiden kerrotaan sattuneen kotikokouksissa, lähetyskentillä jne. eli paikoissa, joista vahvistusta tieteellisessä mielessä on vaikea saada. Toisaalta esimerkiksi Clarita Villanuevan tapaus Filippiineillä tapahtui median "valvonnan" alla ja yliluonnollisia ilmiöitä tutkivat puolueettomat tahot. (33)

Esirukousta selvittävät tutkimukset Esirukouksen vaikutusta sairauksien parantumiseen on tutkittu tieteellisesti. Amerikkalainen lääkäri Randolph Byrd järjesti laajahkon tutkimuksen San Francisco General Hospital -nimisessä sairaalassa. Koehenkilöt olivat sydäntautipotilaita, jotka diagnosoinnin jälkeen jaettiin kahteen ryhmään. Ryhmän A jäseniltä kerättiin nimet ja ne annettiin rukousryhmille, joiden tehtävänä oli rukoilla näiden koehenkilöiden puolesta. Kokeen lopussa sekä A-ryhmän että B-ryhmän jäsenet tutkittiin ja esirukousta saaneiden todettiin olevan merkittävästi terveempiä.(34) Vastaavanlaisia tuloksia saatiin toisessa vastaavankaltaisessa tutkimuksessa, joka suoritettiin Kansas Cityssä.(35)

Mielenkiintoinen koe, jossa sovellettiin empiiristä metodia oli teologi Francis MacNuttin, lääketieteen tohtori Dale Matthewsin ja reumakuntoutuskeskuken johtajan Sally Marlowen tekemä tutkimus rukouksen parantavasta vaikutuksesta. Koehenkilöiksi otettiin neljäkymmentä parantumatonta reumatismia sairastavaa henkilöä. Jokaisen henkilön puolesta rukoiltiin kolmen päivän jakso ja vaikutuksia seurattiin vuoden ajan. Koehenkilöistä suurimman osan terveydentila parani rukouksen seurauksena. Useat paranivat täydellisesti tai lähes täydellisesti.(36)

Subjektiivisen kokemuksen todistusvoima

Vapaa-ajattelija:

Yksityishenkilöiden subjektiiviset kokemukset ja elämykset eivät ole sisällöltään julkisesti testattavia, joten ne eivät kelpaa tieteelliseksi todistusaineistoksi niiden kohteen olemassaolosta. Olkoonpa nämä kokemukset yksilölle kuinka merkittäviä tahansa. Pelkkä uskominen, tahtominen ja toivominen ei tee uskotusta, tahdotusta ja toivotusta asiasta totta.

Näiden tässä viitattujen subjektiivisten kokemusten luonnetta olisi syytä määritellä hiukan tarkemmin. Jos kysymys on voimakkaan emotionaalisesta kokemuksesta, joka tulkitaan jumaluuden läsnäoloksi, vapaa-ajattelijan väite voidaan hyväksyä. Kuitenkin jos tähän yksityishenkilön kokemukseen liittyy objektiivisesti yliluonnollisesta kertovia piirteitä, siihen on suhtauduttava vakavammin. Hyvä ystäväni (helluntaipastori) kertoi minulle kokemuksestaan, joka tapahtui hänen ajaessaan demoneita eräästä miehestä telttakokouksen jälkeen. Ystäväni kertoman mukaan mies levitoi, tai pikemminkin näkymättömät voimat nostivat miehen korkealle ilmaan (teltan kattoon) ja paiskasivat taas maahan. Luonnollisestihan kysymyksessä on subjektiivinen kokemus, koska ystäväni on ihminen. Nyt minulla on periaatteessa kolme mahdollisuutta selittää tapahtunut: a) Ystäväni valehtelee tapauksen b) Ystäväni on nähnyt harhoja kyseisessä tilanteessa. c) Riivattu mies todella nousi korkealle ilmaan tuntemattoman voiman nostamana

Vaihtoehto a on helppo silloin, kun kuitattavana on "jossakin kaukana" sattunut tapahtuma. Ongelmallista tässä vaihtoehdossa olisi kuitenkin se, että yleisesti ottaen ystäväni puhuu totta, eikä tapahtumasta ole mielekästä esittää "jos hän muisti väärin" -argumenttia. Ystävän kertomukseen luottaminen ei liene taikauskoista, vaan aiempaan kokemukseen pohjautuvaa mielekästä toimintaa. Vaihtoehto b taas on sikäli ongelmallinen, että ystäväni ei käytä minkäänlaisia päihteitä, hän ei pode harha-aistimuksia aiheuttavia mielisairauksia ja luotan hänen näkökykyynsä siinä määrin, että kuljen ajoittain hänen kyydissään autolla. Lisäksi se tosiasia, että riivattu mies "vapautui" ja muuttui "täysjärkiseksi" saman tien, puhuu sen puolesta, että ystäväni ei haahuillut hallusinaatiomaailmoissa kyseisessä tilanteessa.

Nyt jos käsittelen kysymystä, olenko epälooginen uskoessani yliluonnolliseen, voin ottaa avukseni pari apukysymystä.

Onko tällainen ilmaan kohoaminen yliluonnollinen ilmiö? Ovatko tapahtumasta kertovat lähteet siinä määrin luotettavia, että uskoani niihin voidaan pitää loogisena? Aiemmin Vapaa-ajattelija määritteli paranormaaliksi ilmiön seuraavasti: "Ilmiö on paranormaali, jos ja vain jos se täyttää seuraavat ehdot: 1) se on selittämätön vallitsevan tieteen valossa, 2) sitä ei voida selittää tekemättä tieteeseen suuria muutoksia, ja 3) se kumoaa arkiajattelun oletukset siitä, mitä siihen liittyville olioille voi tapahtua." On ilmeistä, että kyseinen ilmiö täyttää paranormaalille ilmiöille määritellyt edellytykset. Painovoima on erittäin hyvin todistettu tieteellinen laki ja ihmisen kohoaminen monen metrin korkeuteen kangasteltan sisällä kumoaa arkiajattelun oletuksen siitä, mitä ihmisoliolle voi tapahtua. Tieteellistä selitystä tapahtumalle ei naturalistisen paradigman puitteissa käsittääkseni ole olemassa. Kyseessä on siis paranormaali ilmiö, mikäli ystäväni aistihavaintoon voi luottaa.

Ovatko lähteet luotettavia? Entä ovatko tapahtumasta kertovat lähteet luotettavia? Kun olen haastatellut selkeästi yliluonnollisia kokemuksia kokeneita helluntailaisia, olen havainnut, että varsin usein "stoorin" tarkoitus on pikemminkin jonkin teologisen ajatuksen puolustaminen kuin yliluonnollisen itsessään. Tapahtuman "yliluonnollisuus" on ikään kuin sivujuonteena kertomuksessa. Esimerkiksi yllämainitussa tapauksessa kertojan pääpointti oli eksorkismissa käytetyn "käskemisen" ja "rukouksen" suhteen pohtiminen. Kertojan valmiiksi yliluonnollisen hyväksyvässä maailmankuvassa tällaisten vahvistusten asema ei ole kovin merkittävä hänelle itselleen. Tämä osaltaan lisää kertojan luotettavuutta. Joissakin tapauksissa, kuten professori Leea Virtanen totesi yliluonnollisia kokemuksia tutkiessaan, kokijat ovat itse täysin ymmällään kokemastaan ja yrittävät kaikin tavoin selittää sen luonnollisesti. (37)

Voidaanko uskonnollisia ilmiöitä tutkia?

Vapaa-ajattelija:

Toisin kuin paranormaaleja ilmiöitä koskevissa väitteissä, uskonnoissa kiistetään mahdollisuus tutkia uskon kohteena olevien yliluonnollisten olentojen olemassaoloa.

Väite on kummallinen! Esimerkiksi jo aiemmin mainittu San Franciscossa rukouksen vaikutustutkimuksen tekijä Randolph Byrd on evankelikaalinen kristitty, joka tutki Jumalan (johon hän uskoo) toimintaa tieteen menetelmin. Teologi Francis MacNutt kirjoittaa tähän liittyen ihmeparanemmisista: "En pidä tätä niinkään Jumalan kiusaamisena kuin sen sallimisena, että Jumala voi evankelioida lääkäriyhteisön ainoan tiedemiehen hyväksymän todistuksen kautta: objektiivisen tutkimuksen, josta kaikki "viileän" tiedemiehen entusiastisiin parantamiskokouksiin assosioima liioittelu ja mainostaminen on poissa."(38) Vapaa-ajattelijan väite on siis väärin. On myös, kuten todettu, aika ahdasta määritellä tämä "tutkiminen" luonnontieteelliseksi laboratorio-kokeeksi, joksi vapaa-ajattelijat tuntuvat toistuvasti tieteen määrittelevän. Uskonnonfilosofiassa pyritään tutkimaan yliluonnollisten olentojen olemassaoloa filosofian keinoin. Mm. professori William Lane Craigin argumentoi Jumalan olemassaolon puolesta ns. kosmologisen argumentin perusteella. Craig tutkii yliluonnollisen olennon olemassaoloa filosofian menetelmin. Ns. teleologinen argumentti Jumalan olemassaolon puolesta on kokenut melkoisen "herätyksen" viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.(39) Huomioon ottaen tahdin, jolla kristilliset kustannusyhtiöt syytävät markkinoille teistitiedemiesten kirjoja nimenomaan teleologisen argumentin saralta, tämä Vapaa-ajattelijan väite, että "uskonnoissa kiistetään mahdollisuus tutkia uskon kohteena olevien yliluonnollisten olentojen olemassaoloa" tuntuu perin omituiselta.

Kristinusko ja näyttövelvollisuus

Vapaa-ajattelija:

Uskonnot kiistävät tällaisen näyttövelvollisuuden ja vetoavat jumaluuden kaikkivoipaisuuteen ja -tietävyyteen, sekä täydelliseen vapauteen. Kuitenkin nämäkin ovat osa todistettavaa väitettä ja merkityksetöntä puhetta ilman näyttöä. Arviointiperusteet, joiden nojalla ratkaistaan, mitä maailmassa on, täytyy tuoda julki ja nämä perusteet täytyy kyetä oikeuttamaan, jotta niitä voitaisiin käyttää ontologisissa eli olemassaoloa koskevissa asioissa.

Näen yleisenä ongelmana tässä vapaa-ajattelijoiden käsikirjan esityksessä uskontojen homogenisoinnin. Jo pelkästään evankelikaalisen kristinuskon sisällä on tähän "uskonpuolustusfilosofiaan" liittyen useita koulukuntia.(40) Näiden koulukuntien käsityserot koskettelevat juuri tätä kysymystä näyttövelvollisuudesta. Tilanne on vähän samanlainen, kuin kritisoisin kaikkia ei-kristittyjä esittämällä väitteen "ei-kristityt eivät tunne kristillistä teologiaa" dokumentoimatta, kuka ei-kristitty ja missä. Filosofi Anthony Flew ja kabulilaisen siveyspoliisipartio ovat hiukan eri tasolla teologisfilosofisten konstruktioiden ymmärtämisessä. Olisikin oletettavaa, että Vapaa-ajattelija jonkin verran tarkentaisi näitä väitteitään, jotka monessa suhteessa ovat selvästi virheellisiä. Esimerkiksi evidentialistinen koulukunta (mm. John W. Montgomery, Gary Habermas, Josh McDowell, Hugh Ross) katsoo tällaisen näyttövelvollisuuden olevan olemassa ja uskoo jopa kestävien evidenssien esittämisen kristinuskon totuudellisuuden puolesta olevan mahdollista. (41) Tämä kritiikki uskontoja kohtaan ei siis kestä tarkempaa tarkastelua. Vähemmän näyttövelvollisuutta korostavat presuppositionalistit puolestaan ovat hekin pyrkineet perustelemaan näkemyksensä. Kuuluisa epistemologi Alvin Plantinga on merkittävimpiä ääniä ns. reformoidun epistemologian koulukunnassa ja on tehnyt massiivisen teoksen intuitiivisen teismin rationaalisuuden puolesta.(42) Yleensä kritiikin tasoa laskee huomattavasti heikko perehtyneisyys kritisoitavaan kohteeseen.

Uskonnolliset tekstit ja kehäpäättely

Vapaa-ajattelija:

On ilmeistä, että uskonnollisiin teksteihin tai jumalalliseen ilmoitukseen luottamisessa jumalan olemassaoloa todistettaessa joudutaan kehäpäätelmään (esim. "on uskottava jumalan olevan olemassa, koska pyhä Raamattu niin opettaa" ja "on luotettava pyhään Raamattuun, koska se on peräisin jumalasta").

Ilmeisesti tämä vapaa-ajattelija ei ole tutustunut kristilliseen apologetiikkaan, mikä tuntuu erikoiselta, koska se on juuri se teologian osa-alue, joka näiden kysymysten kanssa hääräilee. En usko, että Jeesus nousi kuolleista, koska inspiroitu Uusi testamentti sanoo niin, vaan uskon Ut:n olevan inspiroitu, koska sen päähenkilö Jeesus Nasaretilainen nousi kuolleista. Tämä on evidentialistisen koulukunnan perusteesejä, joista kirjoittaja on kumma kyllä ilmeisen tietämätön. On valitettavaa, että vapaa-ajattelijat tuntuvat taistelevan itse rakentamaansa kristinuskon versiota vastaan. Ilmeisesti monet aivonsa tuulikaappiin unohtaneet innokkaat kristityt ovat osasyyllisiä tähän, mutta toisaalta perusteellisemminkin pohdittua kristillistä apologetiikkaa on olemassa, mm. netissä. Tietysti tämä vapaa-ajattelijoiden väite voidaan ymmärtää kritiikkinä tällaiseen kehäpäättelyyn taipuvaisia kristittyjä vastaan. Tarkasti tulkittuna tämä vapaa-ajattelijoiden väite ei kuitenkaan ole kestävä. Vapaa-ajattelija mainitsee kaksi epäpäteväksi luokittelemaansa "todistetta" : a) uskonnollinen teksti, b) jumalallinen ilmoitus. Kristillisen teologian mukaan Jeesus oli jumalallinen ilmoitus. Toisaalta tätä ilmoitusta voidaan tarkastella syyllistymättä kehäpäättelyyn. Vaikka ilmoituksesta ei tee jumalallista sen itsensä väite omasta jumalallisuudestaan, olisi kuitenkin erikoista, jos jumalallisessa ilmoituksessa ei olisi mitään mainintaa ilmoituksen jumalallisuudesta!

Uskonnollisten väitteiden ristiriitaisuudesta

Vapaa-ajattelija:

Maailma on täynnä keskenään ristiriitaisia uskomuksia, jotka kaikki eivät voi olla tosia. Erilaiset tieteelliset, uskonnolliset, okkulttiset ja metafyysiset uskomukset eivät yksinkertaisesti ole yhdistettävissä osaksi yhtä totuudellista maailmankuvaa.

Myös skientismiä, jota vapaa-ajattelijat edustavat voidaan kritisoida tieteellisen tiedon nimellä kulkevien käsitysten ja uskomusten ristiriitaisuudesta. Vaikka tämä "erinomainen tiedonhankintametodi" on ollut suuri siunaus yhteiskunnalle, se on kiistämättä tuottanut varsin vaihtelevia käsityksiä samoista asioista. Thomas Kuhnin paradigma-idea on klassinen konstruktio tästä tieteensosiologisesta ilmiöstä. Ajatus pikku hiljaa kumuloituvasti totuutta paljastavasta tieteestä ei ole koko totuus. Teoriat tulevat ja menevät ja jopa peruslakeja ajoittain horjutetaan. Olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että näin tuleekin olla. Tämähän on tieteen luonne - prosessi, jota liikutetaan tarkkojen havaintojen tuottamisella ja teorioihin yhdistelemisellä. On kuitenkin kiistaton tosiasia, että tämän metodin käyttö on johtanut lukuisia päteviä tutkijoita teistisiin johtopäätöksiin. (43) Mikä on menetelmä, jolla erotamme tämän johtopäätöksen "niistä oikeista"? Tieteessähän emme voi määritellä etukäteen johtopäätöksiä, voimme ainoastaan verrata johtopäätöksiä arvioimalla metodeita ja synteesin loogisuutta. Koska ihmisen evoluutio usein liitetään näihin elämän suuriin kysymyksiin, otan esimerkin ihmisen kehityshistorian tutkimuksesta. Yhtenä pääperiaatteena ihmisen sukuhaarojen ja kehityskulkujen rekonstruoimisessa on käytetty ns. kraniodentaalisia piirteitä, jotka liittyvät hampaiden ja kallon morfologiaan. Suomeksi sanottuna "kaksi samannäköistä kalloa ovat varmaankin jotain sukua toisilleen". Noin vuosi sitten kaksi johtaviin tutkijoihin kuuluvaa herraa Mark Collard ja Bernard Wood julkaisivat tutkimusartikkelin, jossa he väittivät molekyylivastaavuuksien perusteella tehtyjen sukupuiden olevan ristiriidassa näiden kraniodentaalisten perusteiden pohjalta luotujen sukupuiden kanssa.(44) (Olisi tietysti naiivia väittää, että koko teoria ihmisen evoluutiosta kaatuu tähän. Sanon tämän selvennykseksi, että en ota esimerkkiä argumentoidakseni tässä jonkin kreationistisen teorian puolesta.(45) ) Aiemmin käytetyt kriteerit näyttävät olevan ristiriidassa uudempien kriteerien kanssa. On ilmeistä, että tutkijat jakautuvat kannattamaan eri lähestymistapoja. Toiset sijoittavat morfologiaan ja toiset molekyylitutkimukseen. Kumpaakaan ryhmää tuskin voi syyttää epätieteellisyydestä? Tosiasia vain on, että paradigmat vaihtelevat. Ihmisen kehityshistorian tutkimukseen tutustuttuani olen havainnut kyseessä olevan varsinaisen teorioiden paratiisisaaren. Luepa 1970-luvulla tehtyjä "konsensus-esityksiä" ihmisen historiasta ja vertaa niitä 20 vuoden päästä tehtyihin. Idea kumulatiivisesta tiedon lisääntymisestä saa vähän skeptisemmän perspektiivin. Tietysti näin tulee ollakin. Kyseisellä alalla tutkitaan erittäin vaikeaa aihetta, henkilökohtaiset ambitiot, fossiilien salailu, apurahakisat jne. ovat kaikki karua todellisuutta ja toisaalta tiedehän kehittyy, eikä mitään teorioita saa kanonisoida. On kuitenkin vähän tekopyhää syyttää uskonnollismystistä käsitemaailmaa ristiriitaisuudesta ja samalla liputtaa skientismin puolesta. Maailma on täynnä ristiriitaisuuksia ja joku voisi määritellä ihmisen totuuden etsinnän epätodennäköisimpien vaihtoehtojen karsimiseksi.

Perinteiset jumalatodistukset

Vapaa-ajattelija:

Perinteiset todistukset jumalan olemassaolosta perustuvat tietämättömyyteen tai ne ovat filosofisesti kestämättömiä.

On ymmärrettävää, että käsikirja-tyyppisessä teoksessa ei dokumentoida väitteitä kovinkaan perusteellisesti, emmehän tee pyhäkoulujen flanellotauluesityksissäkään niin. Jumalatodistusten filosofinen kestämättömyys on kuitenkin vähän makuasia. Suosittelen aiheesta kiinnostuneelle filosofi William Lane Craigin artikkeleita ja käymiä väittelyjä ateistien kanssa. (46) Näitä debatteja analysoimalla kukin voi vetää oman johtopäätöksensä niiden filosofisesta pohjasta. John Leslien toimittama teos Modern Cosmology & Philosophy johtaa hyvin kosmologisten kysymysten filosofiaan, jossa tämä jumalatodistusongelma jatkuvasti nousee esiin. Eri filosofisista ja uskonnollisista (myös ateistisesta) taustoista asiaa tarkastelevat tutkijat ja filosofit käsittelevät kyseistä aihetta. Henkilökohtaisesti olen eri mieltä (mikä yllätys!) Vapaa-ajattelijan kanssa tutustuttuani verrattain perusteellisesti tämän keskustelun sisältöön ja argumentointiin.

Tutkimuksen tavoittamattomissa

Vapaa-ajattelijat:

Näin tiukasti vapaa-ajattelijat pitävät kiinni tieteellisestä tutkimuksesta ja tieteellisen näytön vaatimuksesta. Jos teoria (tai kokoelma väitteitä, tai oppi) olettaa jonkin olion tai ominaisuuden reaalisen olemassaolon, ja jos tätä olettamusta ei voida periaatteessakaan testata, on järkevää hylätä tämä oletus.

Useat filosofit ovat huomauttaneet tässä yhteydessä, että esimerkiksi alkuräjähdys on ainutkertainen tapahtuma, jota emme voi testata. Kuitenkin tapahtuman vaikutukset ovat ilmeiset ja niistä johdamme ajatuksen "jotain täytyi tapahtua". Toisaalta näiden olioiden olemassaoloa voidaan testata tutkimalla niiden kausaalista suhdetta tässä ulottuvuudessa tapahtuviin ilmiöihin. Olen jo viitannut Grattan-Guinnessin tutkimukseen, missä näin nimenomaan tehtiin. Jos suljettuun kirjekuoreen laitettuun tyhjään kysymyspaperiin ilmestyy sanat "Hilpeää vappua Hyrynsalmen suojalkapalloilijoille", voimme tehdä päätelmän sellaisen näkymättömän olion olemassaolosta, joka pystyy tuottamaan useita sanoja suomenkielistä tekstiä. Emme voi piirtää kuvaa tästä oliosta, emmekä haistaa sitä vaan joudumme tyytymään seurauksien tutkimiseen. Toisaalta näkeminenkin on seurauksien (valon heijastumisen) tutkimista tai tiedostamista. Myöskin väite ”…ei voida periaatteessakaan testata” on kyseenalainen. Mistä tiedämme, että tämän ”olion” reaalista olemassaoloa ei voitaisi joskus tulevaisuudessa testata? Tätä ”ehkä tulevaisuudessa” periaatetta sovelletaan jatkuvasti tieteen suuriin kysymysmerkkeihin kuten elämän syntyyn tai redusoimattoman monimutkaisten organismien synnyn problematiikkaan.

Katso myös

Internet

• Vapaa-ajattelijat yliluonnollisesta: Kritiikki