Muokataan sivua Multiversumi-hypoteesi
ApoWikistä
Kumoaminen voidaan suorittaa. Varmista alla olevasta vertailusta, että haluat saada aikaan tämän lopputuloksen, ja sen jälkeen julkaise alla näkyvät muutokset.
Nykyinen versio | Oma tekstisi | ||
Rivi 1: | Rivi 1: | ||
Multiversumi- eli monimaailmankaikkeushypoteesin mukaan on olemassa valtava määrä muita universumeja. Useilla maailmankaikkeuksilla on spekuloitu jo antiikin ajoista lähtien. Toistaiseksi muista maailmankaikkeuksista ei ole todisteita sen enempää kuin antiikissakaan. Toisaalta nykyisiä spekulaatioita on puettu matemaattiseen muotoon, joka antaa monien, varsinkin tieteisuskoisten, mielissä niille lisää uskottavuutta. | |||
Suurin motiivi multiversumi-hypoteesille on kuitenkin se, että sillä pyritään selittämään tiettyjä erittäin epätodennäköisiä suunnitteluun viittaavia havaintoja. | |||
Universumimme on [[kosminen hienosäätö|hienosäätönsä]] ansiosta elämälle ja havaitsijoille suotuisa: luonnonlait ja niissä esiintyvät vakiot<ref>tilanteesta riippumatta samoina pysyvät lukuarvot, joiden suuruutta ei ole voitu päätellä mistään vaan ainoastaan selvittää mittaamalla</ref> on tarkasti säädetty sellaisiksi, että elämä olisi mahdollista. Kosmisen hienosäädön selittäminen puhtaalla sattumalla on järjetöntä, joten useat fyysikot ovat esittäneet, että mikäli universumeita on valtava määrä, joku universumi olisi elämälle suotuisa sattumalta. Samoin, koska alkusolun synty sattumalta on valtavan epätodennäköistä, myös sitä on pyritty selittämään useilla maailmankaikkeuksilla. Multiversumi-selityksellä voidaan siis selittää pois omalle mallille ongelmalliset eli epätodennäköiset havainnot. | |||
On jopa väitetty, että koska emme voi periaatteessakaan havaita muunlaista tilannetta kuin sellaisen, jossa olemme itse olemassa, hienosäätö ei muuta selitystä tarvitsisikaan. Väite on kuitenkin väärä: Ajattelu- ja havaitsemismahdollisuus ei ole olemassa vain siitä syystä, että kykenemme toteamaan sen. Havainto sinänsä ei osoita mitään tiettyä syytä edes havainnon edellytyksille, saati syytä sille, että on tehty juuri kyseinen havainto. Rikoksen selitykseksi (motiivi, tekniikka ja teon suunnittelu) ei riitä rikoksen silminnäkijän todistus havainnoistaan, vaikka se riittääkin todistamaan, että rikos on todella tapahtunut. Havainto todistaa vain havaitun asian olemassaolon; se ei selitä, miten tai miksi se on syntynyt ja pysyy olemassa. Havainto kyllä todistaa suoraan oman mahdollisuutensa ja todellisuutensa muttei selitä niitä. | |||
== Yksi useasta vai tämä universumi? == | |||
Kun multiversumia käytetään selityksenä, olennainen oletus on, että riittää selittää, miksi ''yksi'' (some) universumi monien joukossa toteuttaa havaitun asiantilan. Todellisuudessa oikea kysymys on, miksi ''tämä'' (this) universumi on sellainen kuin havaitsemme <ref>R. White, "Fine-Tuning and Multiple Universes", Nous 34, p. 260–76, 2000. </ref> | |||
<ref>P. Dowe, "Response to Holder: Multiple Universe Explanations are not Explanations”, Science and Christian Belief 11, pp. 67-68, 1999. </ref> <ref> V. Palonen, Bayesian considerations on the multiverse explanation of cosmic fine-tuning, http://arxiv.org/ftp/arxiv/papers/0802/0802.4013.pdf </ref>. | |||
Multiversumin alla se, että ''jokin'' universumi on esimerkiksi elämää varten hienosäädetty, on todennäköistä, mutta multiversumi ei selitä tai ennusta yhden universumin hypoteesia paremmin, miksi ''tämä'' universumi on hienosäädetty. | |||
Me tiedämme, että ''tämä'' universumi on hienosäädetty. Juuri tätä informaatiota meidän tulee käyttää hypoteesien vertailussa. Väitteessä "joku universumi on hienösäädetty" on vähemmän informaatiota. Mikäli emme käytä kaikkea saatavilla olevaa informaatiota, rikomme yhtä hypoteesivertailun tärkeintä periaatetta: kaikki olennainen informaatio tulee käyttää vertailussa. (Periaate on vahva sillä informaatiota vähentämällä/valikoimalla voidaan päätyä mihin tulokseen vain.) | |||
Se, että multiversumin luullaan selittävän kosmisen hienosäädön, johtuu siis virheellisestä hypoteesien vertailusta<ref> V. Palonen, Bayesian considerations on the multiverse explanation of cosmic fine-tuning, http://arxiv.org/ftp/arxiv/papers/0802/0802.4013.pdf </ref>. | |||
Esimerkiksi, oletetaan että havaitsemme asian X, joka on erittäin epätodennäköinen hypoteesin H1 alla mutta todennäköinen hypoteesin H2 alla. Mikäli kuitenkin haluamme uskoa hypoteesin H1 (joka siis on havainnon X valossa erittäin epätodennäköinen), voisimme päätellä seuraavasti: "Myönnettäköön että havainto X on erittäin epätodennäköinen hypoteesin H1 alla, mutta tästä seuraa vain se, että on oltava olemassa valtava määrä universumeita ja ''jossain'' niistä X tapahtuu varmasti. X on pikemminkin todiste hypoteesin H1 ja multiversumin totuudesta." Näin siis kuinka epäuskottava hypoteesi tahansa saadaan 'sopimaan' havaintoihin: mittaus ei sovi malliin, mutta koska todennäköisyys havainnolle ei ole nolla, jossain monista universumeista näin tapahtuu. | |||
Esimerkiksi, oletetaan että havaitsemme asian X, joka on erittäin epätodennäköinen hypoteesin H1 alla mutta todennäköinen hypoteesin H2 alla. Mikäli kuitenkin haluamme uskoa hypoteesin H1 (joka siis on havainnon X valossa erittäin epätodennäköinen), voisimme päätellä seuraavasti: "Myönnettäköön että havainto X on erittäin epätodennäköinen hypoteesin H1 alla, mutta tästä seuraa vain se, että on oltava olemassa valtava määrä universumeita ja ''jossain'' niistä X tapahtuu varmasti. X on pikemminkin todiste hypoteesin H1 ja multiversumin totuudesta." Näin siis kuinka epäuskottava hypoteesi tahansa saadaan | |||
===Esimerkki: kirjaimet taivaalla=== | ===Esimerkki: kirjaimet taivaalla=== | ||
Jos siis taivaalle ilmestyy Suomen kokoisin kirjaimin: "Olen muuten | Jos siis taivaalle ilmestyy Suomen kokoisin kirjaimin: "Olen muuten olemassa, jos ette vähemmällä usko. T: Jumala", tämä ei tuota mallivertailun väärin ymmärtäneelle tieteisuskoiselle ateistille ongelmaa: "Todennäköisyys sille, että maaperästä kvanttitunneloituu atomeja juuri oikeaan kohtaan taivaalle on toki tähtitieteellisen pieni, mutta nollaa suurempi ja mikäli universumeita on lukematon määrä, näin tapahtuu ''jossain'' universumissa sattumalta. Enhän olisi tätä pohtimassa ellei juuri näin olisi käynyt." | ||
Mikäli | Mikäli ''yksi/joku'' universumi -tyyppinen mallivertailu sallitaan, käytännössä jokainen teoria antaa kaikille havainnoille todennäköisyyden 1 (todennäköisyys että teoria tuottaa havainnon ''jossakin'' aliversumissa), jolloin malleja tai tieteellisiä teorioita ei voida vertailla keskenään mittausten perusteella. Kääntäen, koska tieteellisten teorioiden vertailu toimii, meidän tulee käyttää ''tämä'' universumi -tyyppistä päättelyä. Tässä tapauksessa multiversumi ei selitä hienosäätöä yhtä satunnaista universumia paremmin. | ||
Vaikka multiversumi olisi todellinen, se ei silti selittäisi kosmista hienosäätöä tai mitään epätodennäköistä tapahtumaa ''tässä'' universumissa. | Vaikka multiversumi olisi todellinen, se ei silti selittäisi kosmista hienosäätöä tai mitään epätodennäköistä tapahtumaa ''tässä'' universumissa. | ||
Rivi 75: | Rivi 62: | ||
=== Internet === | === Internet === | ||
* [http://www.intelligentdesign.fi/2008/09/03/monimaailmankaikkeus-selityksen-monet-ongelmat/ Älykkään suunnitelman idea: Monimaailmankaikkeus] | * [http://www.intelligentdesign.fi/2008/09/03/monimaailmankaikkeus-selityksen-monet-ongelmat/ Älykkään suunnitelman idea: Monimaailmankaikkeus] | ||
== Viitteet == | == Viitteet == | ||
{{Viitteet | {{Viitteet}} | ||
[[Luokka:Suunnitteluteoria]][[Luokka:Kosmologia]] | [[Luokka:Suunnitteluteoria]][[Luokka:Kosmologia]] |