Eliömaailma rappeutuu -kirjan kritiikki

ApoWikistä
Versio hetkellä 19. heinäkuuta 2020 kello 15.42 – tehnyt Samuli Koivisto (keskustelu | muokkaukset) (Kritiikkiä käsittelevä sivu alkuun)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Eliömaailma rappeutuu (kirja) artikkelissa on referoitu kirjassa esitetty argumentaatio. Tässä artikkelissa käsitellään kirjan argumentteja vastaan esitettyä kritiikkiä.

Tiettyjen lajien pitkäikäisyys kumoaa geneettisen entropian

Sanfordin pääväite ei ole, että kaikki olisi nopeasti kuolemassa sukupuuttoon, vaan että uusdarvinistinen teoria on todistusaineiston perusteella väärä. Jos meillä on vain uusdarvinistinen teorian mukaiset mutaatio ja luonnonvalinta, kaikki lajit on tuomittu sukupuuttoon, elleivät ole kuolleet jo. Geneettiselle entropialle voi kuitenkin olla muitakin vastavoimia kuin luonnonvalinta, kuten Jumala, avaruusolio tai jokin vielä tuntematon luonnonvoima.1

Jos geneettiselle entropialle ei ole vastavoimaa, syy sille, miksi me olemme olemassa, on se, ettemme ole olleet täällä vielä niin kauaa, että olisimme ehtineet rappeutua sukupuuttoon. Tämä sopii hyvin yhteen Raamatun ilmoittaman aikakehyksen kanssa, vaikka se onkin evoluutioteoriaan uskovien parissa pilkan kohteena.1

Hiirten pitäisi rappeutua ihmisiä nopeammin, mutta silti hiiret ovat hyvin elinvoimaisia

Tämä ei ole looginen oletus. Hiirillä on lyhyempi sukupolvi, kuin ihmisillä, mutta vastaavasti mutaatioita kertyy vähemmän sukupolvessa. Sanfordin mukaan hiirten mutaatiovauhti yksilöä kohden vuodessa ei ole sen suurempi kuin ihmisellä, joten yhteen hiirisukupolveen osuu vähemmän mutaatioita. Lisäksi ihmisellä valinta tulee mahdolliseksi vain noin 20-30 vuoden välein, samalla kun hiirellä valintakierroksia on joitain satoja. Näin valinta voi toimia tehokkaammin hiirillä ja ihminen tulisi kuolemaan sukupuuttoon hiirtä aiemmin.2

Bakteereja ja viruksia ei pitäisi olla enää olemassa

Bakteereihin pätee sama kuin hiiriin, mutta vielä enemmän: siinä missä jokainen ihminen saa syntyessään noin 100 mutaatiota, yksi bakteeri saa mutaation noin joka tuhannes sukupolvi (eli solunjakautuminen). Valintaa tapahtuu jokaista solunjakautumista kohti, eli jokaista mutaatiota kohti on tuhat valintakierrosta. Näin ollen bakteereilla tilanne on päinvastainen kuin ihmisellä, jolla on sataa mutaatiota kohti yksi valintakierros. Bakteeritkin tosin rappeutuvat lopulta, koska suurin osa mutaatioista on valinnalle näkymättömiä lähes neutraaleja muutoksia.3

Influenssa- ja ebolavirusten kaltaiset RNA-virukset taas ovat erityistapauksia, sillä niillä on suuri mutaatiovauhti ja lyhyt lisääntymisaika. Suuri mutaatiovauhti johtuu RNA:n korjausentsyymien puuttumisesta. Influenssavirukset kuolevatkin sukupuuttoon vuosisadassa ja ebola-virukset joskus vain muutamassa kuukaudessa.3

Nämä virukset voivat kuitenkin olla luonnollisissa varastoissa pitkiä aikoja horrostilassa. Laboratorioissa käytetään pakastimia, sillä elävät viruskannat ovat epävakaita. Luonnossa pakastinta vastaa jäätyminen, kuivuminen, puolittainen lepotila tai itiöinti. Näissä luonnollisissa varastoissa virukset viettävät myös jopa vuosisadan, ja kasvavat sitten vaikkapa vuoden aktiivisesti. Näin ollen niiden pitkä ikä ei kerro mutaatioiden ja solujakautumisten suuresta määrästä.4

Megahyödylliset mutaatiot

Jos vaikkapa yhden nukleotidin korvautuminen kasvattaisi genomin informaatiosisältöä, se voisi kumota 30 miljoonaan nukleotidiin tulevat vahingolliset muutokset.

Esimerkiksi geeniduplikaation tapauksessa duplikaatio ei itsessään lisää geneettistä informaatiota, ennen kuin yksittäiset hyödylliset pistemutaatiot kertyvät siihen yksi kerrallaan. Tällainen näkemys vaatii erittäin reduktionistista näkemystä genomista: genomi on vain joukko geenejä ja yksittäisiä dna-koodin kirjaimia, ja kaikki geenit ja dna-koodin kirjaimet ovat lisäystä aiempaan. Tämän mallin mukaan kaiken on täytynyt kehittyä vähitellen, kuin hiekkakeko hiekanjyvä kerrallaan. Tämä on evoluutioteorian ytimessä.5

Mutaatioiden vaikutukset ovat myös hyvin epäsymmetrisiä. Tappavia mutaatioita vastaavasti ei ole erittäin hyödyllisiä mutaatioita. Keskimäärin yhden nukleotidin korvautuminen voisi lisätä informaatiota kolmasmiljardisosalla: vaikutukset vaihtelevat, mutta eivät niin paljoa, että voisi perustellusti olettaa yhden muutoksen lisäävän läheskään prosentin verran genomin informaatiosisältöä.6

Tällä logiikalla myös sata megahyödyllistä mutaatiota voisi korvata koko kolmen miljardin nukleotidin genomin. Tämä olisi kuin yrittäisi kehittää kirjaa poistamalla tuhat kirjainta aina jokaista lisättyä kirjainta kohden. Oletus harvoista megahyödyllisistä mutaatioista korvaamassa miljoonien haitallisten mutaatioiden vaikutus johtaakin järjettömiin johtopäätöksiin.6

Antibioottiresistenssi ja samojedinkoiran karvaton muunnos

On olemassa esimerkkejä mutaatioista, jotka nostavat eliön kelpoisuuden nollasta yhteen. Esimerkiksi bakteereille antibioottiresistenssin aikaansaavat kromosomistomutaatiot ja kuumille seuduille viedyn samojedinkoiran karvattomaksi tekemä mutaatio. Jos antibioottia on ympäristössä, ilman antibioottiresistenssiä bakteeri ei voi elää lainkaan, samoin kuin arktinen koiralaji ei voi elää kuumilla seuduilla, ellei sen karvoitus poistu.7

Näissä kummassakin esimerkissä on kuitenkin kyse toiminnon tuhoavasta muutoksesta. Muutos on myös hyödyllinen vain muuttuneeseen ympäristöön nähden ja mutantit ovat parempia vain kuolleisiin lajitovereihinsa nähden. Tässä ei ole kyse genomin rakentamisesta tai korkeampien elämänmuotojen kehittämisestä.7

Evoluutioteoreetikot ovat kuitenkin pitäneet korkeampien elämänmuotojen kehittymistä ja uusiin olosuhteisiin sopeutumista samana asiana, mutta selvästi voidaan nähdä, että kyse on eri asioista. Uusiin olosuhteisiin voi sopeutua menettämällä informaatiota tai jopa elimiä, millä mekanismilla taas ei kehitetä korkeampia genomeja.7

Homeoboksi-geenit

Homeoboksi-geeneihin tulevat mutaatiot voivat vaikuttaa rajusti eliön kehitykseen saamalla elimet järjestymään uudella tavalla. Yksi mutaatio voi vaikkapa siirtää hyönteisen tuntosarven jalan paikalle. Nämä muutokset ovat saaneet aikaan uuden spekulaation alan, jota kutsutaan evodevoksi (evolutionary development), ja näiden oletetaan tarjoavan evoluutiolle väylän suuriin hyppäyksiin eteenpäin.8

Teoriassa voimmekin todeta, että jotkin tällaiset homeoboksi-geeneihin tulevat muutokset voivat olla hyödyllisiä, jopa merkittävästi. Tähän mennessä esitetyt todelliset esimerkit näistä ovat kuitenkin olleet erittäin vahingollisia. Esimerkiksi jalan paikalle kasvanutta tuntosarvea kärpänen ei pysty käyttämään jalkana, eikä tuntosarvena. Homeoboksi-geenillä aikaansaatu ylimääräinen siipiparikin on hyödytön, koska se ei liity lihaksiin. Tällaiset kärpäset tuskin pystyvät lentämään.9

Kohinaa voi tasoittaa

Jos oletetaan äärettömän kokoinen populaatio, joka on täydellisen homogeeninen, ja lisäksi rajattomasti aikaa ja tasainen ja jatkuva kohina, voidaan olettaa kohinan vaikutusten tasoittuvan ja jopa lähes neutraalien mutaatioiden olevan valittavissa.

Populaatioiden koko ei kuitenkaan ole ääretön, ihmisen tapauksessa evoluutiohistorian aikana sen oletetaan olleen vain noin 10 000 yksilöä, nämä vieläpä ehkä sadassa noin sadan yksilön heimossa. Populaatio ei siis ole ollut homogeeninen. Kohina ei myöskään ole tasaista, vaan erittäin vaihtelevaa. Siihen vaikuttavat ilmasto-olosuhteet, taudit, muutokset ravitsemuksessa ja sodat. Eri heimoille osuvat eri kohinan tekijät.10

Kun haitallisia mutaatioita kertyy perimään, kelpoisuus vähenee ja näin genetiikasta riippumattoman kohinan, esimerkiksi luonnonkatastrofien, vaikutus suhteessa kasvaa. Voimakas kohina myös pysäyttää valinnan ja ennen kuin kohina voisi tasoittua, valintatapahtumia pitäisi tapahtua hyvin paljon. Pienissä populaatioissa ainoa vaihtoehto on levittää tätä useamman sukupolven yli, mutta ennen kuin kohinan tasoittumista ehkä tapahtuisi, olisi populaatio jo kuollut sukupuuttoon.10

Mutaation ja luonnonvalinnan osoittaminen kykenemättömäksi luoda nykyistä eliömaailman monimuotoisuutta ei uhkaa evoluutiota, sillä on olemassa vaihtoehtoisia teorioita

Mutaation ja luonnonvalinnan lisäksi ei kuitenkaan ole varteenotettavaa vaihtoehtoista selitysmallia informaation spontaanille synnylle. On olemassa erilaisia mutaatioita ja valinnan tyyppejä, mutta muuta nekin ovat vain mutaatio ja valinta -mekanismeja. ”Ilman naturalistista mekanismia evoluutio ei merkittävästi poikkea uskonnosta.”11

Darwinin ainoa todella uusi idea oli, että luonnonvalinta saattaisi olla merkittävin luova voima luonnossa. Hänellä ei kuitenkaan ollut käsitystä genetiikasta tai mutaatioista, joten hän ei tiennyt, mitä valittaisiin tai mitä oltaisiin luomassa. Hänen ajatuksensa oli näin ollen vain filosofinen näkemys, ja vasta populaatiogenetiikan alan syntymisen jälkeen kyse oli tieteen näköisestä toiminnasta.11

Monet pitävät myös suunnitteluteoriaa mahdottomana tieteellisesti tutkittavaksi. Mutaatio ja valinta ovat kuitenkin biologisen suunnitteluteorian niin sanottu nollahypoteesi, eli näkemys, ettei ole suunnittelua. Nollahypoteesin kumoaminen on selvää näyttöä itse hypoteesin puolesta, näin ollen kaikki se näyttö, joka osoittaa, ettei mutaatio ja luonnonvalinta ole perimää rakentava tai edes säilyttävä mekanismi, on näyttöä suunnitteluteorian puolesta.12

Kirjallisuus

  • Sanford, John C.: Eliömaailma rappeutuu – geneettinen entropia ja perimän salaisuus. Datakirjat, 2015. 978-952-68258-1-6.

Aiheesta muualla

Viitteet

  1. > 1,0 1,1 Sanford, s. 162
  2. ^ Sanford, s. 162-163
  3. > 3,0 3,1 Sanford, s. 163
  4. ^ Sanford, s. 163-164
  5. ^ Sanford, s. 164
  6. > 6,0 6,1 Sanford, s. 165
  7. > 7,0 7,1 7,2 Sanford, s. 166
  8. ^ Sanford, s. 166-167
  9. ^ Sanford, s. 167
  10. > 10,0 10,1 Sanford, s. 168
  11. > 11,0 11,1 Sanford, s. 169
  12. ^ Sanford, s. 169-170