Dietrich von Hildebrand

ApoWikistä
Versio hetkellä 14. heinäkuuta 2017 kello 07.33 – tehnyt Spectator (keskustelu | muokkaukset) (→‎Ajattelu)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Dietrich von Hildebrand
Syntynyt 12.10.1889
Firenze, Italia
Kuollut 26.1.1977
New Rochelle, New York
Tutkimusalue Filosofia
Instituutti University of Munich
University of Göttingen

Dietrich von Hildebrand (12 lokakuuta 1889 - 26 tammikuuta 1977) oli saksalainen kristitty filosofi, jonka ajattelu sijoittuu realistisen fenomenologian perinteeseen. Realistisen fenomenologian mukaan ihmiset saavat välittömän kokemuksensa perusteella luotettavaa tietoa arvoista.

Hildebrand oli Edmund Husserlin oppilas ja kirjoitti väitöskirjansa Husserlin ohjauksessa. Hildebrand kuitenkin suhtautui kriittisesti Husserlin myöhempään tuotantoon, jossa Husserl luopui realistisesta fenomenlogiasta ja siirtyi ajattelussaan konstruktivistisen fenomenologian suuntaan.

Elämänkerta[muokkaa]

Hildebrand syntyi ja kasvoi saksalaisessa perheessä, joka asui Firenzessä Italiassa. Hän oli kuvanveistäjä Adolf von Hildebrandin poika. Hän sai varhaisen koulutuksensa yksityisopettajilta. Vaikka hän kasvoi uskonnottomassa kodissa, Hildebrand omaksui syvän uskon Jeesukseen jo varhaisella iällä. 1

Hildebrand lähtettiin Muncheniin viidentoista vuoden ikäisenä ylioppilastutkinnon suorittamista varten. Kaksi vuotta myöhemmin hän kirjoittautui Munchenin yliopistoon, jossa hän liittyi filosofian opiskelijoiden piiriin, jotka ensin kannattivat Theodor Lippsin ajatelua, mutta myöhemmin omaksuivat Edmund Husserlin varhaisvaiheissaan opettaman realistisen fenomenologian. Tämän opiskelijaryhmän kautta hän tuli tuntemaan Max Schelerin. Schelerin vaikutuksesat Hildebrand omaksui katolisen uskon vuonna 1914. Vuonna 1909 hän siirtyi opiskelemaan Göttingenin yliopistoon, jossa hän väitteli filosofian tohtoriksi Husserlin ja Adolf Reinachin ohjauksessa, jotka vaikuttivat hänen oman filosofisen ajattelunsa kehitykseen. 1

Hildebrand julkaisi ensimmäisen kirjansa, Die Idee der Sittlichen Handlung, vuonna 1916. Kaksi vuotta myöhemmin sodan loputtua hän sai paikan yliopistonopettajana Munchenin yliopistossa, jossa hänestä lopulta tuli apulaisprofessori vuonna 1924. Siihen mennessä hän oli julkaissut toisen teoksen Sittlichkeit und Ethische Werterkenntniss (1921).1

Hitlerin päästyä valtaan vuonna 1933 Hildebrand, joka oli Hitlerin ja natsismin julkinen vastustaja, pakeni Saksasta ja meni aluksi Italiaan ja sitten Wieniin. Siellä hän Itävallan kanslerin Engelbert Dollfussin tuella perusti ja toimitti natsismin vastaista viikkolehteä Der Christliche Ständestaat ("The Christian Corporative State"). Tämän takia natsit tuomitsivat hänet poissaolevana kuolemaan.

Natsien vallattua Itävallan vuonna 1938 Hildebrand joutui jälleen pakenemaan. Hän asui yksitoista vuotta Sveitsissä lähellä Freiburgia. Hän muutti sitten Fiaciin, lähelle Touluosia, Ranskassa, jossa hän opetti Toulousen katolisessa yliopistossa. Kun natsit tunkeutuivat Ranskaan vuonna 1940, Hildebrand meni maan alle. Monien vaikeuksien jälkeen ja monien sankarillisten ranskalaisten avustamana hän onnistui pakenemaan Portugaliin vaimonsa ja poikansa kanssa. Sieltä he matkustivat laivalla Brasiliaan ja edelleen New Yorkiin, johon hän saapui vuonna 1940. Siellä hän opetti filosofiaa Fordhamin yliopistossa. 2

Hildebrand jäi eläkkeelle yliopisto-opetuksesta vuonna 1960. Lopun elämäänsä hän vietti kirjoittaen kirjoja saksaksi ja englanniksi. Hän perusti järjestön nimeltä Una Voce America. Vuonna 1957 hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli ja vuonna 1959 hän meni naimisiin filosofi Alice von Hildebrandin kanssa.

Hildebrand kuoli New Rochellessa, New Yorkissa, vuonna 1977, kamppailtuaan pitkään sydäntaudin kanssa.

Ajattelu[muokkaa]

Realistinen fenomenologia[muokkaa]

Realistisen fenomenologian edustajana Hildebrand uskoo, että ihmisellä on tietoa arvoista. Yksi Hildebrandin ajattelun keskeisestä teemoista on rakkauden merkitys arvokokemuksena, joka avaa uusia tiedollisia mahdollisuuksia. Arvotietoinen rakkaus näkee rakastamansa persoonan myönteisen arvo-olemuksen ja hänen kehityspotentiaalinsa.

Kritiikki vallitsevaa seksuaalikasvatusta vastaan[muokkaa]

Realistisen fenomenologian pohjalta Hildebrand arvostelee aikamme vallitsevaa seksuaalikasvatusta, joka rakentuu paljolti Alfred C. Kinseyn ja hänen tutkimusryhmänsä materialistisille oletuksille. Hildebrandin mukaan seksuaalisuuden luonne vääristyy, jos se erotetaan arvotietoisesta rakkaudesta.

”Niin sanottu seksuaalikasvatus, jossa seksuaalisuus esitetään pelkästään biologisena viettinä ja jossa painotetaan anatomisia ja fysiologisia prosesseja henkisen ja hengellisen merkityksen kustannuksella, vääristää seksuaalisuuden luonteen ja epäonnistuu sen aidon syvällisen luonteen kuvaamisessa.” (2001)

Rakkaus antaa ihmiselle kyvyn kokea ainutlaatuista läheisyyttä, jota seksuaalisuhteen on tarkoitus tuoda avioliitolle ominaiseen peruuttamattomaan itsensä antamiseen. Seksuaalisuuden aito luonne avautuu vain osana uskollisuuteen sitoutunutta rakkaussuhdetta: uskollisuus on perusta luottamukselle, läheisyydelle, puolison syvälliselle tuntemukselle ja suhteen pysyvyydelle.

Seksuaalisen informaation tarjoaminen luonnontieteellisen neutraalissa viitekehyksessä pelkistää seksuaalisuuden biologiseen perustaansa, mikä peittää näkyvistä seksuaalisuuden henkilökohtaisen, yksilöllisen ja intiimin luonteen ja sen yhteyden rakkauden valaisemaan arvokokemukseen. Ihminen, joka pitää seksuaalisuutta moraalisesti neutraalina ja seksuaaliyhdyntää syömisen kaltaisena terveen vietin normaalina tyydyttämisenä, on Hildebrandin mukaan kykenemätön ymmärtämään seksuaaliyhteyden merkitystä syvän aviollisen rakkauden täyttymyksenä. ”Hän on kadottanut yhteyden syvään onneen, jonka seksuaalisuuden on tarkoitus antaa ihmiselle.”

”Niin kauan kuin seksuaalisuus nähdään pelkkänä viettinä ja se asetetaan samalle tasolle nälän ja janon kanssa, ihminen jää sokeaksi seksuaalisuuden aidolle luonteelle. Kinseyn raportin lukeminen tai seksuaalisuuden fysiologian tutkiminen ei auta ymmärtämään seksuaalisuuden todellista luonnetta ja merkitystä.” (Hildebrand 1966: 8)

Rakkauden puute tylsistyttää ihmisen moraalista näkökykyän ja hänen persoonaansa. ”Ihmiset, joilta puuttuu taju intiimiyden erityisluonteesta, ovat karkeita, pinnallisia ja pitkästyttäviä persoonia.”

Seksuaalisuus saa aidon merkityksensä vain puolisoiden välisessä ainutlaatuisessa ja elinikäisessä rakkaudessa, joka perustuu kokonaisvaltaiseen ja peruuttamattomaan itsensä antamiseen. Seksuaalisuudessa ruumis ja sielu kohtaavat ainutlaatuisella tavalla ja seksuaalisuhteessa ihminen avautuu toiselle ihmiselle ja paljastaa oman persoonansa syvimmät salaisuudet. ”Seksuaaliaktin sielu on sen kyvyssä saada aikaan henkilökohtainen, persoonallinen yhteys puolison kanssa.” Tällainen rakkaus on syvällistä ja ”sisältää suuren onnen mahdollisuuden”. (2001)

Koulujen biologisesti pelkistävä seksuaaliopetus ei köyhdytä ja arkipäiväistä pelkästään nuorten seksuaalista kokemusta vaan heikentää heidän kykyään tiedostaa todellisuuden monisyistä kauneutta, poeettisuutta ja syvyyttä yleisemminkin. ”Tällainen seksuaalikasvatus on rikos nuorten sielua kohtaan. Pakottaessaan heidät omaksumaan laboratorionäkökulman se tuomitsee heidät loputtomaan yksitoikkoisuuteen.” (2001) Se köyhdyttää heidän sielunelämänsä yksiulotteiseksi ja pinnalliseksi.

Hildebrandin mukaan ongelmallista ei ole pelkästään kouluissa tarjottavan seksuaaliopetuksen pelkistävä ja neutralisoiva luonne, vaan myös seksuaalisuuden henkilökohtaisen luonteen vääristyminen, kun seksuaalisuudesta tehdään julkinen asia sen sijaan, että seksuaalikasvatus annettaisiin yksityisesti vanhempien ja lasten välisissä keskusteluissa.

Vallitsevan seksuaalikasvatuksen materialistisesti pelkistävä ei-moraalisuus on Hildebrandin mukaan pahempaa kuin moraalittomuus. Moraaliton ihminen voi katua lankeemustaan ja kääntyä takaisin rakkauden valaisemaan arvotietoisuuteen. Sen sijaan ei-moraalinen ihminen on harhautunut elämän harmaalle reuna-alueelle, josta puuttuvat kokonaan moraaliset tienviitat, Näin ollen hänellä ole mitään tapaa löytää tietä takaisin rakkauteen toimiessaan moraalittomasti.

Moraalisesti langennut ihminen, joka on tietoinen lankeemuksestaan, liikkuu vielä totuuden piirissä: hän myöntää moraalin perimmäisen merkityksen, vaikka hän hetkellisesti harhautuisikin. Hän liikkuu aitojen arvojen täyttämässä maailmankaikkeudessa. Hänen tilanteensa voi olla traaginen.

Mutta se, joka halventaa seksuaalisuuden salaisuuden tehden siitä pelkän ruumiillisen vietin harmitonta tyydytystä, on sammuttanut moraalisen valon tavassaan katsoa maailmaa. Hän liikkuu yksitoikkoisessa ja vääristyneessä maailmassa, josta puuttuu syvällisyys, jännitys, viehätys ja suuruus. Hän on toivottoman yksitoikkoisuuden ympäröimä, koska hän on sulkenut silmänsä siltä moraaliselta valolta, hyvän ja pahan jännitteeltä, joka ylevöittää ja laajentaa ihmiselämää yli sen ajallisten ja maallisten rajojen.

Osittainen kirjallisuusluettelo[muokkaa]

  • Marriage: The Mystery of Faithful Love (1929)
  • Metaphysics of Community (1930)
  • In Defense of Purity: An Analysis of the Catholic Ideals of Purity and Virginity (Longmans, Green and Co., 1931)
  • Actual Questions in the Light of Eternity (1931)
  • The Essence of Philosophical Research and Knowledge (1934)
  • Liturgy and Personality (Longmans, 1943)
  • Transformation in Christ (Longmans, 1948)
  • Fundamental Moral Attitudes (Longmans, 1950)
  • Christian Ethics (McKay, 1952)
  • The New Tower of Babel (P. J. Kenedy, 1953)
  • Ethics (Franciscan Herald Press, 1953)
  • True Morality and Its Counterfeits, with Alice M. Jourdain (McKay, 1955)
  • Graven Images: Substitutes for True Morality, with Alice M. Jourdain (McKay, 1957)
  • Mozart, Beethoven, Schubert (J. Habbel, 1961)
  • Not as the World Gives; St. Francis' Message to Laymen Today" (Franciscan Herald Press, 1963)
  • The art of living, with Alice von Hildebrand (Franciscan Herald Press, 1965)
  • Man and Woman: Love & the Meaning of Intimacy, (Franciscan Herald Press, 1966)
  • Morality and Situation Ethics, (Franciscan Herald Press, 1966)
  • Love, Marriage, and the Catholic Conscience: Understanding the Church's Teachings on Birth Control
  • The Trojan Horse in the City of God: The Catholic Crisis Explained (Franciscan Herald Press, 1967)
  • The encyclical Humanae vitae, a sign of contradiction; an essay on birth control and Catholic conscience, (Franciscan Herald Press, 1969)
  • Celibacy and the crisis of faith, (Franciscan Herald Press, 1971)
  • What is Philosophy? (Franciscan Herald Press, 1973)
  • The Devastated Vineyard (1973)
  • Jaws of Death: Gate of Heaven (1976)
  • The Heart: an Analysis of Human and Divine Affectivity, (Franciscan Herald Press, 1977)
  • Making Christ's Peace a Part of Your Life
  • Humility: Wellspring of Virtue
  • The Nature of Love (St. Augustine´s Press, 2010)

Viitteet[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

Ulkoiset linkit[muokkaa]