Anonyymi
Et ole kirjautunut
Keskustelu
Muokkaukset
Luo tunnus
Kirjaudu sisään
ApoWiki
Haku
Muokataan osiota sivusta
Daniel Nylund: Maailmankatsomuksen tulee olla oikeaksi koettava ja sisäisesti tyydyttävä (Ajankohtainen 3, VI luku)
ApoWikistä
Nimiavaruudet
Sivu
Keskustelu
Lisää
Lisää
Sivun toiminnot
Lue
Muokkaa
Historia
Varoitus:
Et ole kirjautunut sisään. IP-osoitteesi näkyy julkisesti kaikille, jos muokkaat. Jos
kirjaudut sisään
tai
luot tunnuksen
, muokkauksesi yhdistetään käyttäjänimeesi ja saat paremman käyttökokemuksen.
Mainosroskan tarkastus.
Älä
täytä tätä!
== Kokemus on opettanut, että kokemus ei ole ainoa opettaja == Totuus ei valitettavasti ole kovin korkeassa kurssissa aikana, jolloin päivän iskulauseita ovat: "Jos se tuntuu hyvältä, niin tee se."; "Jos koet sen oikeaksi, niin se on oikein sinulle.". "Jokaisella on oma totuutensa se mikä kullekin parhaiten sopii. " Eikä vastaväitteillä ole sijaa. Tällaisessa ilmapiirissä Zen-buddhalaisuudella on Pohjolassakin kotikenttäetu, sillä niin kuin Suzuki itse sanoo: "Zen ei ole vastaväitteillä kumottavissa; kun se sanoo, että asiat ovat tietyllä tavalla, niin se on lopullista, ja jäljelle jää vain hyväksyminen tai hylkääminen. Tämä kuuluu Zenin luonteeseen."<ref>D.T. Suzuki. Living by Zen. Samuel Weiser, New York -72, s. ISO, 151</ref> Zeniä ei voida perustella sen enempää kuin määritelläkään, se pitää vain kokea, eikä sisäistä kokemusta saa arvostella, se pitää vain uskoa. George Leonard selittää aikidon<ref>Aikido on japanilainen urheilumuoto, joka perustuu jiujitsuun.</ref> pohjalla olevaa maailmankatsomusta näin: "Se joka saavuttaa aikidon salaisuuden, voi sanoa: 'Minä olen maailmankaikkeus' ”<ref>Leonard, Aikido and the Mind of the West, Intellectual Digest, Sept -72, s. 20</ref> Mitä siihen sanot? Ulkopuolisena on varsin helppo nähdä, että sanoja ei suinkaan ole yhtä kuin maailmankaikkeus. Mikäli hän on tehnyt oman mystisen kokemuksensa ainoaksi totuuden mittapuuksi, kokipa hän sitten olevansa Jeesus, Buddha, Saatana, Napoleon tai torakka, kukaan ei voi hänen kokemustaan kumota. Islamilaiset sufi-mystikot saavuttivat mietiskelyssään kokemuksia, joita al-Ghazali kuvaa näin: "He juopuivat humalasta, jossa järki luhistui. Yksi heistä sanoi: 'Minä olen Jumala', ja toinen huudahti: 'Ylistetty olkoon minä! Kuinka suuri onkaan minun kirkkauteni', ja kolmas: 'Viittani sisäpuolella oleva ei ole kukaan muu kuin Jumala!' ”<ref>Understanding Mysticism, s. 88</ref> On selvää, ettei meidän tarvitse eikä ole syytäkään kieltää itse kokemuksen olemassaoloa. Kokemus itsessään ei ole tosi tai epätosi, vasta kokemuksen pohjalta tehty johtopäätös tai väite on joko tosi tai epätosi. Missä kokemus on herra, siellä totuus on orja. Jos emme suostu alistamaan kokemuksia kriittiseen tarkasteluun, jossa punnitaan sen mahdollisia syitä ja sen pohjalta tehtyjen johtopäätösten totuusarvoa jäämme täydelliseen subjektivismiin ja ehdottomaan relativismiin, jossa totuudella ei ole mitään merkitystä. Silloin ei ole mitään tapaa erottaa aitoa uskonnollista kokemusta ruuansulatushäiriöistä tai vaihdevuosivaivoista. Silloin pylväspyhimys, joka neljänkymmenen vuorokauden paaston jälkeen kokee olevansa taivaassa, on yhtä oikeassa kuin juoppo, joka neljänkymmenen vuorokauden ryyppäämisen jälkeen kokee olevansa helvetissä. Jos kristitty perustelee uskoaan vain sillä, että se on tehnyt hänet niin äärettömän onnelliseksi, tyydytetyksi, rauhalliseksi ja harmoniseksi, hän on aivan tasoissa henkilön kanssa, joka on saanut kokea samat tunteet seuraamalla erään viisaan bushmannin neuvoa: "Paista strutsin muna vain toiselta puolelta ja aseta se sitten ohimollesi pehmeä puoli alaspäin. Kun tunnet lämpimän keltuaisen valuvan poskillesi, koet koko olemuksesi täyttävän äärettömän onnen, rauhan ja harmonian, ja kaikki sisäiset tarpeesi ovat kerralla tyydytetyt." Täysin häviölle samainen kristitty jää Guru Mahaj Ji:n oppilaan edessä, joka edellä mainittujen tunteiden lisäksi näkee enemmän kuin sateenkaaren värit silmissään ja kuulee taivaallisia sointuja korvissaan opittuaan nielemään kielensä kurkkuun. Jos miellyttävä kokemus on ainoa totuuden mitta, niin on taivaallisen yhdentekevää, sanooko joku: "Jeesus sai minut pilviin" tai "Hashis sai minut pilviin", sillä tärkeintähän cm se, että ollaan pilvissä. Emme saa aliarvioida sitä, kuinka paljon opetetut toiveet ja pelot ohjaavat ja ohjelmoivat sisäisiä kokemuksiamrpe. TM:n kautta "kosmiseen tietoisuuteen" pyrkivä" Maharishin oppilas tuskin löytää sieltä Moosesta luennoimasta kymmenestä käskystä; aitoa liikutusta etsivä lestadiolainen ilmestyksessä Neitsyt Mariaa; katoliset näkevät harvemmin näkyjä Lutherista (paitsi silloin, kun heille näytetään maisemia helvetistä). Jos kokemukset ja tunteet ovat ainoa totuuden mitta, silloin uskottavuudessa voittaa se, jonka kokemukset ja tunteet ovat muita voimakkaampia? Vaikuttavin on se, joka saa väkevimmät väristykset, kirkkaimmat ilmestykset, syvimmän rauhan, riehakkaimman ilon, valoisimman valaistuksen, selvimmät näyt, voimakkaimman sisäisen varmuuden. Koska näitä kokemuksia ei yleensä voi sanoin kuvata, todisteiksi on hyväksyttävä kyyneleet, ekstaattinen kiljuminen, mahdollisimman buddhalainen hymy, syvä transsi, täriseminen, hyppiminen, pyöriminen tms. Minkään kaliiberin kokemus ei voi muuttaa todellisuuden rakennetta, se voi ainoastaan johtaa todellisuuden kieltämiseen tai sen myöntämiseen. Kirkkainkaan "valaistus" ei muuta sitä tosiasiaa, että pii (ympyrän kehän suhde halkaisijaan) on 3,14159265. Jos Kristus ei ole noussut kuolleista, niin vahvinkaan usko ylösnousemukseen ei tee sitä tapahtuneeksi, ja jos Hän on ylösnoussut, niin mikään sisäinen kokemus päinvastaisesta ei enää voi muuttaa historiallista tosiasiaa. Saksalaissyntyinen protestanttinen teologi ja filosofi Paul Tillich (1886-1965) väitti, että "uskomista ei voi rinnastaa Raamatun historiallisuuteen. Tällä rinnastuksella vääristetään uskon merkitys".<ref>Paul Tillich, Dynamics of Faith. New York, Harper -57, s. 87</ref> Hänestä Jeesuksen syntymän, elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen historiallisuus on uskon kannalta yhdentekevää. Tärkeintä on, että kertomukset (vaikka ne olisivat vain symbolisia myyttejä) saavat aikaan oikean sisäisen vastakaiun. Tanskalainen protestanttiteologi ja filosofi Soren Aaby Kierkegaard on ollut monen Tillichin tavalla ajattelevan kristityn oppi-isä. Hänkin piti lunastuksen historiallisuutta toisarvoisena. Usko on hänelle sokea, järjenvastainen hyppy pimeään tuntemattomuuteen. Hän ei uskonut objektiivisen totuuden tuntemisen olevan mahdollista. Tärkeintä on "löytää totuus, joka on totta minulle (subjektiivisesti); löytää ajatus, jonka puolesta voin elää ja kuolla."<ref>S. Kierkegaard, Journal. Fontana -58, s. 44</ref> ”Kristinusko tai kristityksi tuleminen ei ole ymmärryksen muutos, vaan tahdon muutos.”<ref>S. Kierkegaard, H. Diemin kirjasta "Kierkegaard's theology of Existence". Oliver and Boyd -59, s. 49</ref> Tällaisten käsitysten takia Kierkegaardia on pidetty yhtenä eksistentialismin isänä. Ateistisessa eksistentialismissa on tärkeätä, että valitsee - ei mitä valitsee. Kierkegaardin edustama kristillisen eksistentialismin mukaan on tietenkin tärkeintä, että valitsee uskon Jumalaan. Uskolle ei kuitenkaan suostuta antamaan syitä tai perusteita, koska valinta on uskon valinta ja usko on aina järjen vastainen valinta. Tällainen usko riemuitsee paradokseista ja järjenvastaisuuksista, koska vasta ne antavat mahdollisuuden todelliseen uskon harjoittamiseen. Kierkegaardille Jumalan olemassaolon perusteleminen on Hänen pilkkaamistaan. On kuin vaatisi rakastettuaan todistamaan olemassaolonsa ennen kuin suostuu rakastamaan häntä. Sehän olisi loukkaavaa. Vaikka kristillinen eksistentialismi ei terminä ole kovin tuttu, ilmiönä se on tämän päivän herätys kristillisyydessä valitettavasti liiankin tuttu. Sokean ja perustelemattoman uskon ihannoiminen on lopullisesti vieroittanut monet elämän vaikeiden kysymysten kanssa kamppailevat etsijät pois kristinuskosta. Kysyä ei saa ja ymmärtää ei tarvitse, "usko vaan" niin kaikki ongelmat ratkeaa ja ajatuksilta siivet katkeaa. Palatkaamme Kierkegaardin esimerkkiin loukatusta rakastetusta. Eikö loukkaantumisen vaara olisi paljon suurempi, jos työpäivän jälkeen ryntäisi suoraan keittiöön suutelemaan vaimoa, mutta onkin sokeassa uskossa astunut väärästä ovesta pussaamaan väärää vaimoa. Pelkkä vilpitön ja voimakas usko siihen, että sylissäni oleva nainen on minun vaimoni, ei muuta häntä minun vaimokseni. Oma vaimoni luultavasti kehottaisi minua käyttämään silmiäni ja järkeäni ja sanoisi, että on parempi katsahtaa ennen kuin kaulaan kapsahtaa. Älylliseksi luodulta ihmiseltä olisi arvotonta ja vaarallista vaatia ehdotonta ja lopullista antautumista millekään ilman järkeviä perusteita sille, että kysymyksessä todella on oikea asia. Valitettavasti Kierkegaard ei koskaan pystynyt (eikä edes pyrkinyt) osoittamaan, miten ja millä perustein voidaan erottaa totuus harhasta ja aito Jumalan palvonta epäjumalan palvonnasta. Eksistentialistisista vaikutteista huolimatta harvat ihmiset kuitenkin uskovat Jumalaan siitä syystä, että se olisi kaikkein järjenvastaisin vaihtoehto. Kierkegaard oli oikeassa siinä, että usko ei ole vain järjen valinta, mutta väärässä siinä, että se olisi vain tahdon valinta. Siihen kuuluvat erottamattomasti molemmat elementit ja paljon muutakin.
Yhteenveto:
Muutoksesi astuvat voimaan välittömästi.
Kaikki ApoWikiin tehtävät tuotokset katsotaan julkaistuksi GNU Free Documentation License 1.3 or later -lisenssin mukaisesti (
ApoWiki:Tekijänoikeudet
). Jos et halua, että kirjoitustasi muokataan armottomasti ja uudelleenkäytetään vapaasti, älä tallenna kirjoitustasi. Tallentamalla muutoksesi lupaat, että kirjoitit tekstisi itse, tai kopioit sen jostain vapaasta lähteestä.
ÄLÄ KÄYTÄ TEKIJÄNOIKEUDEN ALAISTA MATERIAALIA ILMAN LUPAA!
Peruuta
Muokkausohjeet
(avautuu uuteen ikkunaan)
Valikko
Valikko
Etusivu
Kahvihuone
Ilmoitustaulu
Lukusuositukset
Tuoreet muutokset
Luokkahakemisto
Satunnainen sivu
Kiitokset
Linkit
Ohje
Wiki-työkalut
Wiki-työkalut
Toimintosivut
Sivutyökalut
Sivutyökalut
Käyttäjäsivun työkalut
Lisää
Tänne viittaavat sivut
Linkitettyjen sivujen muutokset
Sivun tiedot
Sivun lokit