Rudolf Bultmann - Muutoshistoria

Samuli Koivisto: ylimääräiset välilyönnit pois

2017-08-11T18:47:21Z

ylimääräiset välilyönnit pois

← Vanhempi versio		Versio 11. elokuuta 2017 kello 18.47
Rivi 61:		Rivi 61:
	Ferdinand Christian Baurin (1792-1860), William Wreden (1859-1906) ja Rudolf Bultmannin kaltaiset maailmankatsomukselliset naturalistit ovat metodologisia eksklusivisteja, eli sellaisia, jotka sulkevat pois muut metodiset vaihtoehdot. He hyväksyvät vain oman naturalistisen metodinsa ja yleensä vetoavat demarkaatiokriteeriin sulkeakseen supranaturalistit tieteellisen keskustelun ulkopuolelle. Tämä johtuu siitä, että he eivät omista lähtökohdistaan voi olla avoimia edes sille mahdollisuudelle, että Jumala on toiminut historiassa. Lisäksi useat heistä korostavat sitä, että heidän historiallinen tutkimuksensa on vapaata ennakko-oletuksista. Tämä johtuu siitä, että heidän suljettu maailmankuvansa ei tee heille mahdolliseksi tiedostaa omia ennakko-oletuksiaan ennakko-oletuksiksi, koska he eivät pidä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia edes aidosti mahdollisina. He pitävät omaa suljettua maailmankuvaustaan tosiasioihin perustuvana ja katsovat siitä poikkeavat käsitykset perusteettomiksi oletuksiksi. Tällaista naturalismia leimaa sulkeutunut dogmaattisuus samalla kun kyseiset naturalistit ovat syvästi vakuuttuneita, että heidän tutkimuksensa on puolueetonta ja objektiivista kuvausta tosiasioista.		Ferdinand Christian Baurin (1792-1860), William Wreden (1859-1906) ja Rudolf Bultmannin kaltaiset maailmankatsomukselliset naturalistit ovat metodologisia eksklusivisteja, eli sellaisia, jotka sulkevat pois muut metodiset vaihtoehdot. He hyväksyvät vain oman naturalistisen metodinsa ja yleensä vetoavat demarkaatiokriteeriin sulkeakseen supranaturalistit tieteellisen keskustelun ulkopuolelle. Tämä johtuu siitä, että he eivät omista lähtökohdistaan voi olla avoimia edes sille mahdollisuudelle, että Jumala on toiminut historiassa. Lisäksi useat heistä korostavat sitä, että heidän historiallinen tutkimuksensa on vapaata ennakko-oletuksista. Tämä johtuu siitä, että heidän suljettu maailmankuvansa ei tee heille mahdolliseksi tiedostaa omia ennakko-oletuksiaan ennakko-oletuksiksi, koska he eivät pidä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia edes aidosti mahdollisina. He pitävät omaa suljettua maailmankuvaustaan tosiasioihin perustuvana ja katsovat siitä poikkeavat käsitykset perusteettomiksi oletuksiksi. Tällaista naturalismia leimaa sulkeutunut dogmaattisuus samalla kun kyseiset naturalistit ovat syvästi vakuuttuneita, että heidän tutkimuksensa on puolueetonta ja objektiivista kuvausta tosiasioista.

	Bultmannin teologia on esimerkki siitä, miten naturalististen ennakkoluulojen ja myyttien varaan rakentuva suljettu keskusteluavaruus johtaa tieteellisen tutkimuksen perustavien metodisten sääntöjen rikkomiseen. Birger Gerhardssonin<ref name="Ger">{{Kirjaviite \| Tekijä = Gerhardsson, Birger \| Nimeke = Memory and Manuscript. Oral Transmission and Written Transmission in Rabbinic Judaism and Early Christianity \| Julkaisija = Lund: Gleerup \| Vuosi = 1961 \| Sivu = 10-14 }}</ref> mukaan Bultmannin perustelut etenevät kehäpäättelynä. Bultmann torjuu kritiikin oman kehäpäättelynsä varassa, niin että hän pitäytyy näkemyksiinsä välittämättä uusista tutkimustuloksista, joka osoittavat hänen teoriansa virheellisiksi. C.H. Duncanin Cambridgen yliopistossa puolustaman väitöskirjan mukaan Bultmannin koko ajattelusysteemiä hallitsee joustamaton tietoteoria, ”olettamus, joka määrää hänen päätelmänsä antropologiasta, historiasta, hermeneutiikasta ja Uuden testamentin kritiikistä”<ref>Duncan 1959: 1</ref>. Bultmann on sidottu tietoteoriaansa, joka perustuu Marburgin uuskantilaisuuteen, niin että jopa historioitsijana ”hänen mielensä toimii joidenkin piintyneiden periaatteiden mukaan”<ref>Duncan 1959: 9</ref>. Duncanin mukaan Bultmann näyttää pakenevan todistusaineistoa Uuden testamentin uskon historiallisesta perustasta. Duncan syyttää Bultmannia siitä, ettei tämä ollenkaan systemaattisella tavalla kyseenalaista omaa tietoteoriaansa. Bultmann uskoo metodiinsa niin vahvasti, ettei hänen tarvitse pohtia sen oikeutusta. Hän vain soveltaa sitä tiukasti ja kyselemättömästi tutkimusaineistoonsa.<ref>Duncan 1959: 22 ss.</ref> Niinpä Bultmannin esitystapa on ”ennemminkin vakuutteleva kuin perusteleva” <ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Jonas, J. \| Otsikko = Is Faith Still Possible? Memories of Rudolf Bultmann and Reflections on the Philosophical Aspects of His Work \| Julkaisu = Harvard Theological Review \| Ajankohta = 1982 \| Numero = 75 \| Sivut = 14 }}</ref>. Hän ei käy huolellisesti läpi vastaväitteitä eikä tee oikeutta vastustajien käsityksille.<ref>Yarborough 2004: 247-248</ref>		Bultmannin teologia on esimerkki siitä, miten naturalististen ennakkoluulojen ja myyttien varaan rakentuva suljettu keskusteluavaruus johtaa tieteellisen tutkimuksen perustavien metodisten sääntöjen rikkomiseen. Birger Gerhardssonin<ref name="Ger">{{Kirjaviite \| Tekijä = Gerhardsson, Birger \| Nimeke = Memory and Manuscript. Oral Transmission and Written Transmission in Rabbinic Judaism and Early Christianity \| Julkaisija = Lund: Gleerup \| Vuosi = 1961 \| Sivu = 10-14 }}</ref> mukaan Bultmannin perustelut etenevät kehäpäättelynä. Bultmann torjuu kritiikin oman kehäpäättelynsä varassa, niin että hän pitäytyy näkemyksiinsä välittämättä uusista tutkimustuloksista, joka osoittavat hänen teoriansa virheellisiksi. C.H. Duncanin Cambridgen yliopistossa puolustaman väitöskirjan mukaan Bultmannin koko ajattelusysteemiä hallitsee joustamaton tietoteoria, ”olettamus, joka määrää hänen päätelmänsä antropologiasta, historiasta, hermeneutiikasta ja Uuden testamentin kritiikistä”<ref>Duncan 1959: 1</ref>. Bultmann on sidottu tietoteoriaansa, joka perustuu Marburgin uuskantilaisuuteen, niin että jopa historioitsijana ”hänen mielensä toimii joidenkin piintyneiden periaatteiden mukaan”<ref>Duncan 1959: 9</ref>. Duncanin mukaan Bultmann näyttää pakenevan todistusaineistoa Uuden testamentin uskon historiallisesta perustasta. Duncan syyttää Bultmannia siitä, ettei tämä ollenkaan systemaattisella tavalla kyseenalaista omaa tietoteoriaansa. Bultmann uskoo metodiinsa niin vahvasti, ettei hänen tarvitse pohtia sen oikeutusta. Hän vain soveltaa sitä tiukasti ja kyselemättömästi tutkimusaineistoonsa.<ref>Duncan 1959: 22 ss.</ref> Niinpä Bultmannin esitystapa on ”ennemminkin vakuutteleva kuin perusteleva”<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Jonas, J. \| Otsikko = Is Faith Still Possible? Memories of Rudolf Bultmann and Reflections on the Philosophical Aspects of His Work \| Julkaisu = Harvard Theological Review \| Ajankohta = 1982 \| Numero = 75 \| Sivut = 14 }}</ref>. Hän ei käy huolellisesti läpi vastaväitteitä eikä tee oikeutta vastustajien käsityksille.<ref>Yarborough 2004: 247-248</ref>

	M. Barthin<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Barth, M. \| Otsikko = Die Methode von Bultmanns Theologie des Neuen Testaments \| Julkaisu = Theologische Zeitschrift \| Ajankohta = 1955 \| Numero = 11 \| Sivut = 26 }}</ref> mukaan Bultmannin teologia ilmentää ”ennemminkin uskonnonfilosofiaa tai uskonoppia kuin eksegeettistä työskentelyä”. Bultmann ilmentää tutkimuksessaan kaikkivaltiaan tutkijan oireyhtymää, joka uskoo tietävänsä silminnäkijätodistajia paremmin, mitä kristinuskon varhaishistoriassa oikeastaan tapahtui. Robert Morgan<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Morgan, Robert \| Nimeke = The Nature of New Testament Theology. Studies in Biblical Theology \| Selite = (second series) 25 \| Julkaisija = Naperville, IL. \| Vuosi = 1973 \| Sivu = 33-67 }}</ref> perustelee vakuuttavasti arviotaan, jonka mukaan Bultmannin Uuden testamentin teologinen tutkimus rikkoo perustavalla tavalla asianmukaisia historiantutkimuksen menetelmiä vastaan. Bultmann ottaa ehdottomaksi lähtökohdakseen uuskantilaisen filosofian ja Heideggerin eksistentialismin ja suodattaa Uuden testamentin historian näiden läpi. Aitoa historiaa on Bultmannin mukaan vain se, mikä mahtuu näihin filosofisiin kategorioihin.		M. Barthin<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Barth, M. \| Otsikko = Die Methode von Bultmanns Theologie des Neuen Testaments \| Julkaisu = Theologische Zeitschrift \| Ajankohta = 1955 \| Numero = 11 \| Sivut = 26 }}</ref> mukaan Bultmannin teologia ilmentää ”ennemminkin uskonnonfilosofiaa tai uskonoppia kuin eksegeettistä työskentelyä”. Bultmann ilmentää tutkimuksessaan kaikkivaltiaan tutkijan oireyhtymää, joka uskoo tietävänsä silminnäkijätodistajia paremmin, mitä kristinuskon varhaishistoriassa oikeastaan tapahtui. Robert Morgan<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Morgan, Robert \| Nimeke = The Nature of New Testament Theology. Studies in Biblical Theology \| Selite = (second series) 25 \| Julkaisija = Naperville, IL. \| Vuosi = 1973 \| Sivu = 33-67 }}</ref> perustelee vakuuttavasti arviotaan, jonka mukaan Bultmannin Uuden testamentin teologinen tutkimus rikkoo perustavalla tavalla asianmukaisia historiantutkimuksen menetelmiä vastaan. Bultmann ottaa ehdottomaksi lähtökohdakseen uuskantilaisen filosofian ja Heideggerin eksistentialismin ja suodattaa Uuden testamentin historian näiden läpi. Aitoa historiaa on Bultmannin mukaan vain se, mikä mahtuu näihin filosofisiin kategorioihin.

	Bultmannin teologian historiallinen perusta on hatara<ref>Yarbrough 2004: 272-287</ref>. Hänen yksiulotteinen lähestymistapansa johtaa siihen, että hän vääristelee historiallista todistusaineistoa. Hän pitää aitoina vain niitä Jeesuksen sanoja tai Uuden testamentin tekstejä, jotka sopivat hänen filosofiaansa. Hän suhtautuu hyvin epäilevästi mahdollisuuksiin rakentaa kuvaa historiallisesta Jeesuksesta, mutta luottaa kuitenkin omaan kykyynsä rakentaa luotettava kuva Jeesuksen saarnan tarkoitusperistä modernin filosofian ehdoilla. Hän käyttää myöhäisemmältä aikakaudelta peräisin olevia gnostilaisia lähteitä rakentaessaan kuvaa Uuden testamentin maailmasta. Hän pitää kiinni hellenistisen lunastajamyytin esikristillisestä olemassaolosta senkin jälkeen kun väitteen pohjana oleva tekstievidenssi on perusteellisesti osoitettu vääräksi<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Johnson, R. A. \| Nimeke = The Origins of Demythologizing: Philosophy and Historiography in the Theology of Rudolf Bultmann. Studies in the History of Religions (supplements to Numen) XXVIII \| Julkaisija = Leiden \| Vuosi = 1974 \| Sivu = 56, 114 }}</ref>. Bultmannin oppilas Käsemann joutui pysyvään välirikkoon opettajansa kanssa todettuaan, että Bultmannin lähestymistapa irrotti Uuden testamentin tulkinnan ”kaikesta historiallisesta kiinnityksestä”.<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Zahl, P. \| Otsikko = A New Source for Understanding German Theology: Käsemann, Bultmann, and the New Perspective on Paul \| Julkaisu = Sewance Theological Review \| Ajankohta = 1996 \| Numero = 39/4 \| Sivut = 417 }}</ref> Dahlin <ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Dahl, N. \| Otsikko = Die Theologie des Neuen Testaments \| Julkaisu = Theologische Rundschau \| Ajankohta = 1954 \| Numero = 22 \| Sivut = 84 }}</ref> mukaan Bultmann lukee lähteitään vääristyneellä tavalla. Kraus<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Kraus, H. – J. \| Nimeke = Die Biblische Theologie \| Julkaisija = Neukirchen – Vluyn \| Vuosi = 1970 \| Sivu = 191 }}</ref> jopa sanoo, että Bultmannilla ”historiallinen ulottuvuus on kadonnut näkyvistä”. Silti tai ehkä juuri siitä syystä Bultmannin ajattelusta tuli viime vuosisadan vaikutusvaltaisin teologinen suuntaus nimenomaan akateemisessa teologiassa, joka oletettavasti perustuu pelkästään järkeen. Bultmann osasi taitavasti käyttää modernissa kulttuurissa vallitsevia myyttisiä mielikuvia, jotka hallitsevat aikamme ihmisten ajattelua. Hänen myyttisiä mielikuvia herättävä retoriikkansa tehosi oppineisiin tutkijoihin niin, että hänen ajattelustaan tuli vuosikymmeniksi teologian valtasuuntaus.		Bultmannin teologian historiallinen perusta on hatara<ref>Yarbrough 2004: 272-287</ref>. Hänen yksiulotteinen lähestymistapansa johtaa siihen, että hän vääristelee historiallista todistusaineistoa. Hän pitää aitoina vain niitä Jeesuksen sanoja tai Uuden testamentin tekstejä, jotka sopivat hänen filosofiaansa. Hän suhtautuu hyvin epäilevästi mahdollisuuksiin rakentaa kuvaa historiallisesta Jeesuksesta, mutta luottaa kuitenkin omaan kykyynsä rakentaa luotettava kuva Jeesuksen saarnan tarkoitusperistä modernin filosofian ehdoilla. Hän käyttää myöhäisemmältä aikakaudelta peräisin olevia gnostilaisia lähteitä rakentaessaan kuvaa Uuden testamentin maailmasta. Hän pitää kiinni hellenistisen lunastajamyytin esikristillisestä olemassaolosta senkin jälkeen kun väitteen pohjana oleva tekstievidenssi on perusteellisesti osoitettu vääräksi<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Johnson, R. A. \| Nimeke = The Origins of Demythologizing: Philosophy and Historiography in the Theology of Rudolf Bultmann. Studies in the History of Religions (supplements to Numen) XXVIII \| Julkaisija = Leiden \| Vuosi = 1974 \| Sivu = 56, 114 }}</ref>. Bultmannin oppilas Käsemann joutui pysyvään välirikkoon opettajansa kanssa todettuaan, että Bultmannin lähestymistapa irrotti Uuden testamentin tulkinnan ”kaikesta historiallisesta kiinnityksestä”.<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Zahl, P. \| Otsikko = A New Source for Understanding German Theology: Käsemann, Bultmann, and the New Perspective on Paul \| Julkaisu = Sewance Theological Review \| Ajankohta = 1996 \| Numero = 39/4 \| Sivut = 417 }}</ref> Dahlin<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Dahl, N. \| Otsikko = Die Theologie des Neuen Testaments \| Julkaisu = Theologische Rundschau \| Ajankohta = 1954 \| Numero = 22 \| Sivut = 84 }}</ref> mukaan Bultmann lukee lähteitään vääristyneellä tavalla. Kraus<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Kraus, H. – J. \| Nimeke = Die Biblische Theologie \| Julkaisija = Neukirchen – Vluyn \| Vuosi = 1970 \| Sivu = 191 }}</ref> jopa sanoo, että Bultmannilla ”historiallinen ulottuvuus on kadonnut näkyvistä”. Silti tai ehkä juuri siitä syystä Bultmannin ajattelusta tuli viime vuosisadan vaikutusvaltaisin teologinen suuntaus nimenomaan akateemisessa teologiassa, joka oletettavasti perustuu pelkästään järkeen. Bultmann osasi taitavasti käyttää modernissa kulttuurissa vallitsevia myyttisiä mielikuvia, jotka hallitsevat aikamme ihmisten ajattelua. Hänen myyttisiä mielikuvia herättävä retoriikkansa tehosi oppineisiin tutkijoihin niin, että hänen ajattelustaan tuli vuosikymmeniksi teologian valtasuuntaus.

	== Teoksia ==		== Teoksia ==

Samuli Koivisto: viitteet

2017-08-11T18:42:06Z

viitteet

← Vanhempi versio		Versio 11. elokuuta 2017 kello 18.42
Rivi 43:		Rivi 43:
	Esimerkkinä suuren oppineen tekemästä alkeellisesta virheestä raamattukritiikissä, Lewis ottaa Rudolf Bultmannin käsityksen, jonka mukaan evankeliumit eivät välitä kuvaa Jeesuksen persoonallisuudesta. Bultmann<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Bultmann, Rudolf \| Nimeke = Theology of the New Testament \| Julkaisija = London: SCM \| Vuosi = 1952 \| Sivu = 35 }}</ref> kirjoittaa:		Esimerkkinä suuren oppineen tekemästä alkeellisesta virheestä raamattukritiikissä, Lewis ottaa Rudolf Bultmannin käsityksen, jonka mukaan evankeliumit eivät välitä kuvaa Jeesuksen persoonallisuudesta. Bultmann<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Bultmann, Rudolf \| Nimeke = Theology of the New Testament \| Julkaisija = London: SCM \| Vuosi = 1952 \| Sivu = 35 }}</ref> kirjoittaa:

	{{Quotation\|Jeesuksen persoonallisuudella ei ole mitään merkitystä Paavalin tai Johanneksen julistukselle ~~- -~~ Varhaisimman kirkon traditio ei todellakaan edes tiedottomasti säilyttänyt kuvaa hänen persoonallisuudestaan. Jokainen yritys sellaisen rekonstruoimiseksi jää subjektiivisen mielikuvituksen leikiksi.}}		{{Quotation\|Jeesuksen persoonallisuudella ei ole mitään merkitystä Paavalin tai Johanneksen julistukselle – – Varhaisimman kirkon traditio ei todellakaan edes tiedottomasti säilyttänyt kuvaa hänen persoonallisuudestaan. Jokainen yritys sellaisen rekonstruoimiseksi jää subjektiivisen mielikuvituksen leikiksi.}}

	Lewis ihmettelee tämän näennäisesti oppineen lauselman ilmentämää heikkoa arvostelukykyä. Vaikka Bultmann on koko elämänsä tutkinut Raamatun tekstejä, hän ei pysty tunnistamaan yhtä niiden kaikkein ilmeisintä piirrettä.		Lewis ihmettelee tämän näennäisesti oppineen lauselman ilmentämää heikkoa arvostelukykyä. Vaikka Bultmann on koko elämänsä tutkinut Raamatun tekstejä, hän ei pysty tunnistamaan yhtä niiden kaikkein ilmeisintä piirrettä.

	{{Quotation\|Miten ihmeessä tämä oppinut saksalainen on tullut niin sokeaksi, ettei hän näe sellaista, minkä kaikki muut ihmiset häntä lukuun ottamatta näkevät?\|Lewis (Lewis 1968: 196)}}		{{Quotation\|Miten ihmeessä tämä oppinut saksalainen on tullut niin sokeaksi, ettei hän näe sellaista, minkä kaikki muut ihmiset häntä lukuun ottamatta näkevät?\|Lewis<ref>Lewis 1968: 196</ref>}}

	Jos yleensä mikään asia on yhteistä niin uskoville kuin kieltäjillekin, se on tämä kokemus, että he ovat evankeliumeissa kohdanneet persoonallisuuden. Historiassa on monia henkilöitä, joista emme ole saaneet mitään persoonallista tietoa. Sellaisia ovat Aleksanteri Suuri, Attila ja Wilhelm Oranialainen. Mutta historiassa on erityisesti kaksi henkilöhahmoa, jotka tunnemme niin läheisellä tavalla, että koemme olevamme kosketuksissa heidän persoonallisuuteensa. Näitä ovat Platonin dialogien kautta välittyvä Sokrates ja evankeliumien Jeesus. Näistä henkilöhahmoista välittyy läheinen ja persoonallinen kuva. Persoonallisuuden vaikutus on niin suuri, etteivät meitä hämmennä heidän persoonaansa liittyvät vastakohdat. Meitä ei hämmennä ”Sokrateessa typerä ja alhainen hihitys kreikkalaisen poikarakkauden johdosta yhtyneenä mitä korkeimpaan mystiseen kiihkoon ja mitä vaatimattomimpaan hyvään arvostelukykyyn.” Jeesuksessa puolestaan meitä ei hämmennä, että häntä yhtäältä luonnehtii ”talonpoikaisjärki, mitä suurin vakavuus ja vastustamaton helläsydämisyys” ja että hän toisaalta väittää olevansa ihmiseksi tullut Jumala.		Jos yleensä mikään asia on yhteistä niin uskoville kuin kieltäjillekin, se on tämä kokemus, että he ovat evankeliumeissa kohdanneet persoonallisuuden. Historiassa on monia henkilöitä, joista emme ole saaneet mitään persoonallista tietoa. Sellaisia ovat Aleksanteri Suuri, Attila ja Wilhelm Oranialainen. Mutta historiassa on erityisesti kaksi henkilöhahmoa, jotka tunnemme niin läheisellä tavalla, että koemme olevamme kosketuksissa heidän persoonallisuuteensa. Näitä ovat Platonin dialogien kautta välittyvä Sokrates ja evankeliumien Jeesus. Näistä henkilöhahmoista välittyy läheinen ja persoonallinen kuva. Persoonallisuuden vaikutus on niin suuri, etteivät meitä hämmennä heidän persoonaansa liittyvät vastakohdat. Meitä ei hämmennä ”Sokrateessa typerä ja alhainen hihitys kreikkalaisen poikarakkauden johdosta yhtyneenä mitä korkeimpaan mystiseen kiihkoon ja mitä vaatimattomimpaan hyvään arvostelukykyyn.” Jeesuksessa puolestaan meitä ei hämmennä, että häntä yhtäältä luonnehtii ”talonpoikaisjärki, mitä suurin vakavuus ja vastustamaton helläsydämisyys” ja että hän toisaalta väittää olevansa ihmiseksi tullut Jumala.

	{{Quotation\|Niin voimakas on persoonallisuuden vaikutus, että me – samoin kuin monet kieltäjät – hyväksymme Hänen sellaisetkin sanansa, jotka minkä tahansa muun olettamuksen kuin jumalallisen inkarnaation pohjalta olisivat hätkähdyttävän julkeita. Tällainen on esimerkiksi Hänen oma arviointinsa itsestään: ”Minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä.” Uuden testamentin nekin kohdat, joissa näennäisen tarkoituksellisesti keskitytään jumalalliseen ja sivuutetaan inhimillinen luonto, tuovat meidät persoonallisuuden yhteyteen. - - Mitä hyödyttää yrittää vältellä tai poistaa tätä henkilökohtaisen kanssakäymisen järkyttävää välittömyyttä, josta alkukirkko oli sitä mieltä, että se kiistattomasti liittyi Mestariin? (Lewis 1968: 197)}}		{{Quotation\|Niin voimakas on persoonallisuuden vaikutus, että me – samoin kuin monet kieltäjät – hyväksymme Hänen sellaisetkin sanansa, jotka minkä tahansa muun olettamuksen kuin jumalallisen inkarnaation pohjalta olisivat hätkähdyttävän julkeita. Tällainen on esimerkiksi Hänen oma arviointinsa itsestään: ”Minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä.” Uuden testamentin nekin kohdat, joissa näennäisen tarkoituksellisesti keskitytään jumalalliseen ja sivuutetaan inhimillinen luonto, tuovat meidät persoonallisuuden yhteyteen. - - Mitä hyödyttää yrittää vältellä tai poistaa tätä henkilökohtaisen kanssakäymisen järkyttävää välittömyyttä, josta alkukirkko oli sitä mieltä, että se kiistattomasti liittyi Mestariin?\|Lewis<ref>Lewis 1968: 197</ref>}}

	Jeesuksen persoonan vakavuus, maanläheisyys ja hellyys ovat räikeässä ristiriidassa hänen itseään koskevien julistusten kanssa, sellaisten kuten ”Minä olen maailman valo”, ”Minä olen elämän leipä”, jollemme usko hänen olevan ihmiseksi tullut Jumala. Hänen persoonallisuutensa vaikutus evankeliumeissa on kuitenkin niin suuri, ettemme hätkähdä näistä hänen julistuksistaan emmekä koe niiden olevan liioiteltuja.		Jeesuksen persoonan vakavuus, maanläheisyys ja hellyys ovat räikeässä ristiriidassa hänen itseään koskevien julistusten kanssa, sellaisten kuten ”Minä olen maailman valo”, ”Minä olen elämän leipä”, jollemme usko hänen olevan ihmiseksi tullut Jumala. Hänen persoonallisuutensa vaikutus evankeliumeissa on kuitenkin niin suuri, ettemme hätkähdä näistä hänen julistuksistaan emmekä koe niiden olevan liioiteltuja.
Rivi 61:		Rivi 61:
	Ferdinand Christian Baurin (1792-1860), William Wreden (1859-1906) ja Rudolf Bultmannin kaltaiset maailmankatsomukselliset naturalistit ovat metodologisia eksklusivisteja, eli sellaisia, jotka sulkevat pois muut metodiset vaihtoehdot. He hyväksyvät vain oman naturalistisen metodinsa ja yleensä vetoavat demarkaatiokriteeriin sulkeakseen supranaturalistit tieteellisen keskustelun ulkopuolelle. Tämä johtuu siitä, että he eivät omista lähtökohdistaan voi olla avoimia edes sille mahdollisuudelle, että Jumala on toiminut historiassa. Lisäksi useat heistä korostavat sitä, että heidän historiallinen tutkimuksensa on vapaata ennakko-oletuksista. Tämä johtuu siitä, että heidän suljettu maailmankuvansa ei tee heille mahdolliseksi tiedostaa omia ennakko-oletuksiaan ennakko-oletuksiksi, koska he eivät pidä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia edes aidosti mahdollisina. He pitävät omaa suljettua maailmankuvaustaan tosiasioihin perustuvana ja katsovat siitä poikkeavat käsitykset perusteettomiksi oletuksiksi. Tällaista naturalismia leimaa sulkeutunut dogmaattisuus samalla kun kyseiset naturalistit ovat syvästi vakuuttuneita, että heidän tutkimuksensa on puolueetonta ja objektiivista kuvausta tosiasioista.		Ferdinand Christian Baurin (1792-1860), William Wreden (1859-1906) ja Rudolf Bultmannin kaltaiset maailmankatsomukselliset naturalistit ovat metodologisia eksklusivisteja, eli sellaisia, jotka sulkevat pois muut metodiset vaihtoehdot. He hyväksyvät vain oman naturalistisen metodinsa ja yleensä vetoavat demarkaatiokriteeriin sulkeakseen supranaturalistit tieteellisen keskustelun ulkopuolelle. Tämä johtuu siitä, että he eivät omista lähtökohdistaan voi olla avoimia edes sille mahdollisuudelle, että Jumala on toiminut historiassa. Lisäksi useat heistä korostavat sitä, että heidän historiallinen tutkimuksensa on vapaata ennakko-oletuksista. Tämä johtuu siitä, että heidän suljettu maailmankuvansa ei tee heille mahdolliseksi tiedostaa omia ennakko-oletuksiaan ennakko-oletuksiksi, koska he eivät pidä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia edes aidosti mahdollisina. He pitävät omaa suljettua maailmankuvaustaan tosiasioihin perustuvana ja katsovat siitä poikkeavat käsitykset perusteettomiksi oletuksiksi. Tällaista naturalismia leimaa sulkeutunut dogmaattisuus samalla kun kyseiset naturalistit ovat syvästi vakuuttuneita, että heidän tutkimuksensa on puolueetonta ja objektiivista kuvausta tosiasioista.

	Bultmannin teologia on esimerkki siitä, miten naturalististen ennakkoluulojen ja myyttien varaan rakentuva suljettu keskusteluavaruus johtaa tieteellisen tutkimuksen perustavien metodisten sääntöjen rikkomiseen. Birger Gerhardssonin (1961: 10-14) mukaan Bultmannin perustelut etenevät kehäpäättelynä. Bultmann torjuu kritiikin oman kehäpäättelynsä varassa, niin että hän pitäytyy näkemyksiinsä välittämättä uusista tutkimustuloksista, joka osoittavat hänen teoriansa virheellisiksi. C.H. Duncanin Cambridgen yliopistossa puolustaman väitöskirjan mukaan Bultmannin koko ajattelusysteemiä hallitsee joustamaton tietoteoria, ”olettamus, joka määrää hänen päätelmänsä antropologiasta, historiasta, hermeneutiikasta ja Uuden testamentin kritiikistä” (Duncan 1959: 1). Bultmann on sidottu tietoteoriaansa, joka perustuu Marburgin uuskantilaisuuteen, niin että jopa historioitsijana ”hänen mielensä toimii joidenkin piintyneiden periaatteiden mukaan” ~~(mt.~~ 9). Duncanin mukaan Bultmann näyttää pakenevan todistusaineistoa Uuden testamentin uskon historiallisesta perustasta. Duncan syyttää Bultmannia siitä, ettei tämä ollenkaan systemaattisella tavalla kyseenalaista omaa tietoteoriaansa. Bultmann uskoo metodiinsa niin vahvasti, ettei hänen tarvitse pohtia sen oikeutusta. Hän vain soveltaa sitä tiukasti ja kyselemättömästi tutkimusaineistoonsa. (Duncan 1959: 22 ss.) Niinpä Bultmannin esitystapa on ”ennemminkin vakuutteleva kuin perusteleva” (Jonas 1982: 14). Hän ei käy huolellisesti läpi vastaväitteitä eikä tee oikeutta vastustajien käsityksille. (Yarborough 2004: 247-248.)		Bultmannin teologia on esimerkki siitä, miten naturalististen ennakkoluulojen ja myyttien varaan rakentuva suljettu keskusteluavaruus johtaa tieteellisen tutkimuksen perustavien metodisten sääntöjen rikkomiseen. Birger Gerhardssonin<ref name="Ger">{{Kirjaviite \| Tekijä = Gerhardsson, Birger \| Nimeke = Memory and Manuscript. Oral Transmission and Written Transmission in Rabbinic Judaism and Early Christianity \| Julkaisija = Lund: Gleerup \| Vuosi = 1961 \| Sivu = 10-14 }}</ref> mukaan Bultmannin perustelut etenevät kehäpäättelynä. Bultmann torjuu kritiikin oman kehäpäättelynsä varassa, niin että hän pitäytyy näkemyksiinsä välittämättä uusista tutkimustuloksista, joka osoittavat hänen teoriansa virheellisiksi. C.H. Duncanin Cambridgen yliopistossa puolustaman väitöskirjan mukaan Bultmannin koko ajattelusysteemiä hallitsee joustamaton tietoteoria, ”olettamus, joka määrää hänen päätelmänsä antropologiasta, historiasta, hermeneutiikasta ja Uuden testamentin kritiikistä”<ref>Duncan 1959: 1</ref>. Bultmann on sidottu tietoteoriaansa, joka perustuu Marburgin uuskantilaisuuteen, niin että jopa historioitsijana ”hänen mielensä toimii joidenkin piintyneiden periaatteiden mukaan”<ref>Duncan 1959: 9</ref>. Duncanin mukaan Bultmann näyttää pakenevan todistusaineistoa Uuden testamentin uskon historiallisesta perustasta. Duncan syyttää Bultmannia siitä, ettei tämä ollenkaan systemaattisella tavalla kyseenalaista omaa tietoteoriaansa. Bultmann uskoo metodiinsa niin vahvasti, ettei hänen tarvitse pohtia sen oikeutusta. Hän vain soveltaa sitä tiukasti ja kyselemättömästi tutkimusaineistoonsa.<ref>Duncan 1959: 22 ss.</ref> Niinpä Bultmannin esitystapa on ”ennemminkin vakuutteleva kuin perusteleva” <ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Jonas, J. \| Otsikko = Is Faith Still Possible? Memories of Rudolf Bultmann and Reflections on the Philosophical Aspects of His Work \| Julkaisu = Harvard Theological Review \| Ajankohta = 1982 \| Numero = 75 \| Sivut = 14 }}</ref>. Hän ei käy huolellisesti läpi vastaväitteitä eikä tee oikeutta vastustajien käsityksille.<ref>Yarborough 2004: 247-248</ref>

	M. Barthin (1955: 26) mukaan Bultmannin teologia ilmentää ”ennemminkin uskonnonfilosofiaa tai uskonoppia kuin eksegeettistä työskentelyä”. Bultmann ilmentää tutkimuksessaan kaikkivaltiaan tutkijan oireyhtymää, joka uskoo tietävänsä silminnäkijätodistajia paremmin, mitä kristinuskon varhaishistoriassa oikeastaan tapahtui. Robert Morgan (1973: 33-67) perustelee vakuuttavasti arviotaan, jonka mukaan Bultmannin Uuden testamentin teologinen tutkimus rikkoo perustavalla tavalla asianmukaisia historiantutkimuksen menetelmiä vastaan. Bultmann ottaa ehdottomaksi lähtökohdakseen uuskantilaisen filosofian ja Heideggerin eksistentialismin ja suodattaa Uuden testamentin historian näiden läpi. Aitoa historiaa on Bultmannin mukaan vain se, mikä mahtuu näihin filosofisiin kategorioihin.		M. Barthin<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Barth, M. \| Otsikko = Die Methode von Bultmanns Theologie des Neuen Testaments \| Julkaisu = Theologische Zeitschrift \| Ajankohta = 1955 \| Numero = 11 \| Sivut = 26 }}</ref> mukaan Bultmannin teologia ilmentää ”ennemminkin uskonnonfilosofiaa tai uskonoppia kuin eksegeettistä työskentelyä”. Bultmann ilmentää tutkimuksessaan kaikkivaltiaan tutkijan oireyhtymää, joka uskoo tietävänsä silminnäkijätodistajia paremmin, mitä kristinuskon varhaishistoriassa oikeastaan tapahtui. Robert Morgan<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Morgan, Robert \| Nimeke = The Nature of New Testament Theology. Studies in Biblical Theology \| Selite = (second series) 25 \| Julkaisija = Naperville, IL. \| Vuosi = 1973 \| Sivu = 33-67 }}</ref> perustelee vakuuttavasti arviotaan, jonka mukaan Bultmannin Uuden testamentin teologinen tutkimus rikkoo perustavalla tavalla asianmukaisia historiantutkimuksen menetelmiä vastaan. Bultmann ottaa ehdottomaksi lähtökohdakseen uuskantilaisen filosofian ja Heideggerin eksistentialismin ja suodattaa Uuden testamentin historian näiden läpi. Aitoa historiaa on Bultmannin mukaan vain se, mikä mahtuu näihin filosofisiin kategorioihin.

	Bultmannin teologian historiallinen perusta on hatara (Yarbrough 2004: 272-287). Hänen yksiulotteinen lähestymistapansa johtaa siihen, että hän vääristelee historiallista todistusaineistoa. Hän pitää aitoina vain niitä Jeesuksen sanoja tai Uuden testamentin tekstejä, jotka sopivat hänen filosofiaansa. Hän suhtautuu hyvin epäilevästi mahdollisuuksiin rakentaa kuvaa historiallisesta Jeesuksesta, mutta luottaa kuitenkin omaan kykyynsä rakentaa luotettava kuva Jeesuksen saarnan tarkoitusperistä modernin filosofian ehdoilla. Hän käyttää myöhäisemmältä aikakaudelta peräisin olevia gnostilaisia lähteitä rakentaessaan kuvaa Uuden testamentin maailmasta. Hän pitää kiinni hellenistisen lunastajamyytin esikristillisestä olemassaolosta senkin jälkeen kun väitteen pohjana oleva tekstievidenssi on perusteellisesti osoitettu vääräksi (~~Johnson~~ 1974: 56, 114.) Bultmannin oppilas Käsemann joutui pysyvään välirikkoon opettajansa kanssa todettuaan, että Bultmannin lähestymistapa irrotti Uuden testamentin tulkinnan ”kaikesta historiallisesta kiinnityksestä”. (Zahl 1996: 417.~~) Dahlin (~~1954: 84) mukaan Bultmann lukee lähteitään vääristyneellä tavalla. Kraus (1970: 191) jopa sanoo, että Bultmannilla ”historiallinen ulottuvuus on kadonnut näkyvistä”. Silti tai ehkä juuri siitä syystä Bultmannin ajattelusta tuli viime vuosisadan vaikutusvaltaisin teologinen suuntaus nimenomaan akateemisessa teologiassa, joka oletettavasti perustuu pelkästään järkeen. Bultmann osasi taitavasti käyttää modernissa kulttuurissa vallitsevia myyttisiä mielikuvia, jotka hallitsevat aikamme ihmisten ajattelua. Hänen myyttisiä mielikuvia herättävä retoriikkansa tehosi oppineisiin tutkijoihin niin, että hänen ajattelustaan tuli vuosikymmeniksi teologian valtasuuntaus.		Bultmannin teologian historiallinen perusta on hatara<ref>Yarbrough 2004: 272-287</ref>. Hänen yksiulotteinen lähestymistapansa johtaa siihen, että hän vääristelee historiallista todistusaineistoa. Hän pitää aitoina vain niitä Jeesuksen sanoja tai Uuden testamentin tekstejä, jotka sopivat hänen filosofiaansa. Hän suhtautuu hyvin epäilevästi mahdollisuuksiin rakentaa kuvaa historiallisesta Jeesuksesta, mutta luottaa kuitenkin omaan kykyynsä rakentaa luotettava kuva Jeesuksen saarnan tarkoitusperistä modernin filosofian ehdoilla. Hän käyttää myöhäisemmältä aikakaudelta peräisin olevia gnostilaisia lähteitä rakentaessaan kuvaa Uuden testamentin maailmasta. Hän pitää kiinni hellenistisen lunastajamyytin esikristillisestä olemassaolosta senkin jälkeen kun väitteen pohjana oleva tekstievidenssi on perusteellisesti osoitettu vääräksi<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Johnson, R. A. \| Nimeke = The Origins of Demythologizing: Philosophy and Historiography in the Theology of Rudolf Bultmann. Studies in the History of Religions (supplements to Numen) XXVIII \| Julkaisija = Leiden \| Vuosi = 1974 \| Sivu = 56, 114 }}</ref>. Bultmannin oppilas Käsemann joutui pysyvään välirikkoon opettajansa kanssa todettuaan, että Bultmannin lähestymistapa irrotti Uuden testamentin tulkinnan ”kaikesta historiallisesta kiinnityksestä”.<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Zahl, P. \| Otsikko = A New Source for Understanding German Theology: Käsemann, Bultmann, and the New Perspective on Paul \| Julkaisu = Sewance Theological Review \| Ajankohta = 1996 \| Numero = 39/4 \| Sivut = 417 }}</ref> Dahlin <ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Dahl, N. \| Otsikko = Die Theologie des Neuen Testaments \| Julkaisu = Theologische Rundschau \| Ajankohta = 1954 \| Numero = 22 \| Sivut = 84 }}</ref> mukaan Bultmann lukee lähteitään vääristyneellä tavalla. Kraus<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Kraus, H. – J. \| Nimeke = Die Biblische Theologie \| Julkaisija = Neukirchen – Vluyn \| Vuosi = 1970 \| Sivu = 191 }}</ref> jopa sanoo, että Bultmannilla ”historiallinen ulottuvuus on kadonnut näkyvistä”. Silti tai ehkä juuri siitä syystä Bultmannin ajattelusta tuli viime vuosisadan vaikutusvaltaisin teologinen suuntaus nimenomaan akateemisessa teologiassa, joka oletettavasti perustuu pelkästään järkeen. Bultmann osasi taitavasti käyttää modernissa kulttuurissa vallitsevia myyttisiä mielikuvia, jotka hallitsevat aikamme ihmisten ajattelua. Hänen myyttisiä mielikuvia herättävä retoriikkansa tehosi oppineisiin tutkijoihin niin, että hänen ajattelustaan tuli vuosikymmeniksi teologian valtasuuntaus.

	== Teoksia ==		== Teoksia ==
Rivi 96:		Rivi 96:

	== Lähteet ==		== Lähteet ==
			* {{Kirjaviite \| Tekijä = Duncan, C. H. \| Nimeke = Dr. Rudolf Bultmann's Epistemology: An Examination of the Epistemological Presuppositions in his Theology \| Selite = Ph. D. dissertation \| Julkaisija = Cambridge University \| Vuosi = 1959 \| Sivu = }}
			* {{Kirjaviite \| Tekijä = Lewis, C. S. \| Nimeke = Entisen ateistin kristillisiä esseitä \| Julkaisija = Porvoo: WSOY \| Vuosi = 1968 \| Sivu = }}
	* {{Kirjaviite \| Tekijä = Ridderbos, Herman \| Nimeke = Bultmann \| Julkaisija = Philadelphia: Presbyterian and Reformed \| Vuosi = 1976 \| Sivu = }}		* {{Kirjaviite \| Tekijä = Ridderbos, Herman \| Nimeke = Bultmann \| Julkaisija = Philadelphia: Presbyterian and Reformed \| Vuosi = 1976 \| Sivu = }}
			* {{Kirjaviite \| Tekijä = Yarbrough, Robert W. \| Nimeke = The Salvation Historical Fallacy? Reassessing the History of New Testament Theology \| Selite = History of Biblical Interpretation Series 2 \| Julkaisija = Leiden: Deo Publishing \| Vuosi = 2004 \| Sivu = }}

	== Viitteet ==		== Viitteet ==

Samuli Koivisto: viitteitä

2017-08-11T11:01:43Z

viitteitä

Näytä muutokset

Samuli Koivisto: +luokka, fix

2015-07-04T20:19:25Z

+luokka, fix

Näytä muutokset

Darter: /* Bultmannin gnostilainen Kristus */ fixaus, sitaatti -malline ei toiminut koska, teksti sisälsi yhtäsuuruus (=) -merkin

2010-06-28T17:42:15Z

Bultmannin gnostilainen Kristus: fixaus, sitaatti -malline ei toiminut koska, teksti sisälsi yhtäsuuruus (=) -merkin

← Vanhempi versio		Versio 28. kesäkuuta 2010 kello 17.42
Rivi 21:		Rivi 21:
	Gerhard Bergmann luonnehtii Bultmannin näkemystä:		Gerhard Bergmann luonnehtii Bultmannin näkemystä:

	{{~~sitaatti~~\|Koska modernille teologialle – johtuen siitä, että se on liittoutunut autonomisen filosofian kanssa ja omaksunut naturalistisen tiedekäsityksen – ei voi olla olemassa Jeesuksen ruumiillista ylösnousemusta, on Kristus ylösnoussut keerygmassa (= julistuksessa) samassa mielessä kuin Goethe herää henkiin ylioppilaiden ajatuksissa heidän kuunnellessaan yliopiston luentosalissa häntä käsittelevää luentoa. Goethe ei elä sinänsä. Goethe on kuollut. Siten myöskään Jeesus ei elä sinänsä. Jeesus on kuollut. Bultmann sanoo: ~~”Kristus~~, ristiinnaulittu ja ylösnoussut, kohtaa meidät julistuksen sanassa, ei missään muualla.” - - ~~”Keerygman~~ Kristus ei ole historiallinen hahmo, jolla voisi olla suoranainen yhteys historialliseen Jeesukseen.” - - Kirjeessään Julius Schniewindille - - Bultmann kirjoittaa valaisevan tunnustuksen: ~~”Minun~~ on tunnustettava, ja kenties se osoittaa selvimmin välillämme vallitsevan eron, että minä pidän mytologisena myös puhetta persoonallisesta suhteesta Kristukseen.” (Bergmann 1967: 48-52.)}}		{{Sitaatti\|1=Koska modernille teologialle - johtuen siitä, että se on liittoutunut autonomisen filosofian kanssa ja omaksunut naturalistisen tiedekäsityksen - ei voi olla olemassa Jeesuksen ruumiillista ylösnousemusta, on Kristus ylösnoussut [[wp:Keerygma\|keerygmassa]] (= julistuksessa) samassa mielessä kuin Goethe herää henkiin ylioppilaiden ajatuksissa heidän kuunnellessaan yliopiston luentosalissa häntä käsittelevää luentoa. Goethe ei elä sinänsä. Goethe on kuollut. Siten myöskään Jeesus ei elä sinänsä. Jeesus on kuollut. Bultmann sanoo: ''"Kristus, ristiinnaulittu ja ylösnoussut, kohtaa meidät julistuksen sanassa, ei missään muualla.''" - - ''"Keerygman Kristus ei ole historiallinen hahmo, jolla voisi olla suoranainen yhteys historialliseen Jeesukseen.''" - - Kirjeessään Julius Schniewindille - - Bultmann kirjoittaa valaisevan tunnustuksen: ''"Minun on tunnustettava, ja kenties se osoittaa selvimmin välillämme vallitsevan eron, että minä pidän mytologisena myös puhetta persoonallisesta suhteesta Kristukseen.''" \|2=(Bergmann 1967: 48-52.)}}

	Herman Ridderbos (1976: 34-35) kuvaa Bultmannin käsityksen ongelmaa seuraavasti: Bultmannin mukaan opetuslasten ylösnousemususko oli spontaani psykologinen tapahtuma, jonka varaan heidän varmuutensa rakentui. Heillä ei ollut mitään konkreettisia todisteita ylösnousemuksesta eikä voinutkaan olla, koska sitä ei itse asiassa tapahtunut: sehän olisi ollut luonnonlakien vastaista. Koska he oletettavasti uskoivat ruumiilliseen ylösnousemukseen tilanteessa, jossa sitä ei tosiasiassa tapahtunut eikä mikään todellisuudessa edes viitannut siihen, meidän täytyy olettaa heidän joutuneen epänormaaliin psykologiseen tilaan, irralleen todellisuudesta. Tämä epänormaali tila on Bultmannin mukaan ollut historiallisesti niin vaikuttava, että se on tuottanut koko kristillisen uskon leviämisen maailmanuskonnoksi. Tämän selityksen ongelmana on, että se ei anna riittävää syytä kristinuskon synnylle ja leviämiselle. Niinpä se on vastoin Bultmannin omaa käsitystä historiasta suljettuna syiden ja seurausten järjestelmänä.		Herman Ridderbos (1976: 34-35) kuvaa Bultmannin käsityksen ongelmaa seuraavasti:
			{{Sitaatti\|Bultmannin mukaan opetuslasten ylösnousemususko oli spontaani psykologinen tapahtuma, jonka varaan heidän varmuutensa rakentui. Heillä ei ollut mitään konkreettisia todisteita ylösnousemuksesta eikä voinutkaan olla, koska sitä ei itse asiassa tapahtunut: sehän olisi ollut luonnonlakien vastaista. Koska he oletettavasti uskoivat ruumiilliseen ylösnousemukseen tilanteessa, jossa sitä ei tosiasiassa tapahtunut eikä mikään todellisuudessa edes viitannut siihen, meidän täytyy olettaa heidän joutuneen epänormaaliin psykologiseen tilaan, irralleen todellisuudesta. Tämä epänormaali tila on Bultmannin mukaan ollut historiallisesti niin vaikuttava, että se on tuottanut koko kristillisen uskon leviämisen maailmanuskonnoksi. Tämän selityksen ongelmana on, että se ei anna riittävää syytä kristinuskon synnylle ja leviämiselle. Niinpä se on vastoin Bultmannin omaa käsitystä historiasta suljettuna syiden ja seurausten järjestelmänä.}}

	On mielenkiintoista, että Bultmannilla ja bultmannilaisuudella on ollut suuri vaikutus myös Raamatulle uskolliseen kristikuntaan. Tämä johtuu ehkä siitä, että Bultmann näyttäisi yhtäältä kamppailevan kristinuskon ydinsanoman, uskonvanhurskauden, puolesta. Hänen mukaansa kristinuskon ydin on uskossa. Uskosta tulee Bultmannille kuitenkin eksistentialistinen ratkaisu, jossa ihminen löytää aidon vapautensa. Uskolla ei ole kohdetta itsensä ulkopuolella, vaan siitä tulee eräänlaista uskottelua, uskoa siihen, että uskolla on kaikesta huolimatta merkitystä, vaikka on kyseenalaista, perustuuko se mihinkään todelliseen. Hän eroaa eksistentialismista siinä, että hän ajattelee ihmisen löytävän aidon vapautensa vain Jumalan sanan puhutellessa ihmistä kun taas eksistentialismi uskoo ihmisen pystyvän löytämään vapautensa omaehtoisesti. Puhe Jumalasta synnyttää illuusion persoonallisesta suhteesta ja tarkoituksesta, niin että Bultmannin näkemys vaikuttaa eksistentialismia optimistisemmalta. Bultmannin kristillinen korostus on kuitenkin näennäistä, koska Jumala elää siinä täysin ihmisen uskon ehdoilla. Ainoa, mihin Jumala pystyy maailmassa vaikuttamaan, on ihmisen henkinen vapautuminen, mutta tämäkin vain sillä ehdolla, että ihminen uskoo Jumalaan. Jumalalla ei voi olla mitään sellaista vaikutusta maailman kulkuun mikä ei kokonaan riippuisi ihmisen uskosta. Niinpä Jumala vaikuttaa yhä enemmän ihmisen uskon tuottamalta illuusiolta, jolla on tärkeä henkinen merkitys, mutta jolla ei ole mitään uskosta irrallista todellisuutta. Jopa Kristuksen ylösnousemus on vain ihmisen uskon tuottama. Jumalan sana ei Bultmannille tarkoita Raamatun sanaa sen alkuperäisessä merkityksessä vaan tietyssä uusgnostilaisessa mielessä tulkittua sanaa kun se saa ihmisen elämässä eksistentiaalisen merkityksen. Raamatun ilmoitus ei sisällä tosiasioita. Se ainoastaan avaa tiettyjä merkityksellisyyden kokemuksia, jotka voivat vapauttaa ihmisen.		On mielenkiintoista, että Bultmannilla ja bultmannilaisuudella on ollut suuri vaikutus myös Raamatulle uskolliseen kristikuntaan. Tämä johtuu ehkä siitä, että Bultmann näyttäisi yhtäältä kamppailevan kristinuskon ydinsanoman, uskonvanhurskauden, puolesta. Hänen mukaansa kristinuskon ydin on uskossa. Uskosta tulee Bultmannille kuitenkin eksistentialistinen ratkaisu, jossa ihminen löytää aidon vapautensa. Uskolla ei ole kohdetta itsensä ulkopuolella, vaan siitä tulee eräänlaista uskottelua, uskoa siihen, että uskolla on kaikesta huolimatta merkitystä, vaikka on kyseenalaista, perustuuko se mihinkään todelliseen. Hän eroaa eksistentialismista siinä, että hän ajattelee ihmisen löytävän aidon vapautensa vain Jumalan sanan puhutellessa ihmistä kun taas eksistentialismi uskoo ihmisen pystyvän löytämään vapautensa omaehtoisesti. Puhe Jumalasta synnyttää illuusion persoonallisesta suhteesta ja tarkoituksesta, niin että Bultmannin näkemys vaikuttaa eksistentialismia optimistisemmalta. Bultmannin kristillinen korostus on kuitenkin näennäistä, koska Jumala elää siinä täysin ihmisen uskon ehdoilla. Ainoa, mihin Jumala pystyy maailmassa vaikuttamaan, on ihmisen henkinen vapautuminen, mutta tämäkin vain sillä ehdolla, että ihminen uskoo Jumalaan. Jumalalla ei voi olla mitään sellaista vaikutusta maailman kulkuun mikä ei kokonaan riippuisi ihmisen uskosta. Niinpä Jumala vaikuttaa yhä enemmän ihmisen uskon tuottamalta illuusiolta, jolla on tärkeä henkinen merkitys, mutta jolla ei ole mitään uskosta irrallista todellisuutta. Jopa Kristuksen ylösnousemus on vain ihmisen uskon tuottama. Jumalan sana ei Bultmannille tarkoita Raamatun sanaa sen alkuperäisessä merkityksessä vaan tietyssä uusgnostilaisessa mielessä tulkittua sanaa kun se saa ihmisen elämässä eksistentiaalisen merkityksen. Raamatun ilmoitus ei sisällä tosiasioita. Se ainoastaan avaa tiettyjä merkityksellisyyden kokemuksia, jotka voivat vapauttaa ihmisen.
Rivi 30:		Rivi 31:

	Yhtäältä Bultmann korostaa Kristuksen merkitystä. Samalla hänellä on lähes lapsenomainen kunnioitus vallitsevia filosofisia muotioppeja kohtaan ja tarve oikeuttaa kristinuskon sanoma niiden ehdoilla. Tästä on seurauksena, että se Kristus, jota hän korostaa, etääntyy yhä kauemmas Uuden testamentin Kristuksesta ja muistuttaa yhä enemmän uusgnostilaista Kristusta, josta tulee nimi tietynlaiselle henkiselle tapahtumalle, uskolle. Suuren oppineisuutensa pohjalta Bultmann ymmärsi vallitsevan ajattelutavan syvällisesti. Hän muokkasi Kristuksen sellaiseksi, että hänet voisi periaatteessa ateistikin hyväksyä. Bultmann suhtautuu vallitseviin käsityksiin kritiikittömästi ja pitää niitä itsestään selvästi totuutena. Tässä suhteessa hänen arvostelukykynsä näyttää lamaantuneen. Suuri oppineisuus vie ihmisen suurten oppineiden kunnioitettuun piiriin, jolloin tulee kaksin verroin tärkeämmäksi säilyttää heidän kunnioituksensa. Jos Kristuksen sanoma olisi todella ollut yhtä joustavasti mukautettu vallitsevaan ajattelutapaan kuin Bultmann olettaa, on vaikea ymmärtää, miksi Kristus tapettiin. Uusi testamentti tuo selvästi ilmi, että Kristus oli tietoinen ihmisten epäuskosta. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt muuttamaan oppiaan ihmisille helpommin hyväksyttävämmäksi vaan hän pyrki haastamaan ihmistä mielenmuutokseen.		Yhtäältä Bultmann korostaa Kristuksen merkitystä. Samalla hänellä on lähes lapsenomainen kunnioitus vallitsevia filosofisia muotioppeja kohtaan ja tarve oikeuttaa kristinuskon sanoma niiden ehdoilla. Tästä on seurauksena, että se Kristus, jota hän korostaa, etääntyy yhä kauemmas Uuden testamentin Kristuksesta ja muistuttaa yhä enemmän uusgnostilaista Kristusta, josta tulee nimi tietynlaiselle henkiselle tapahtumalle, uskolle. Suuren oppineisuutensa pohjalta Bultmann ymmärsi vallitsevan ajattelutavan syvällisesti. Hän muokkasi Kristuksen sellaiseksi, että hänet voisi periaatteessa ateistikin hyväksyä. Bultmann suhtautuu vallitseviin käsityksiin kritiikittömästi ja pitää niitä itsestään selvästi totuutena. Tässä suhteessa hänen arvostelukykynsä näyttää lamaantuneen. Suuri oppineisuus vie ihmisen suurten oppineiden kunnioitettuun piiriin, jolloin tulee kaksin verroin tärkeämmäksi säilyttää heidän kunnioituksensa. Jos Kristuksen sanoma olisi todella ollut yhtä joustavasti mukautettu vallitsevaan ajattelutapaan kuin Bultmann olettaa, on vaikea ymmärtää, miksi Kristus tapettiin. Uusi testamentti tuo selvästi ilmi, että Kristus oli tietoinen ihmisten epäuskosta. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt muuttamaan oppiaan ihmisille helpommin hyväksyttävämmäksi vaan hän pyrki haastamaan ihmistä mielenmuutokseen.


	== Valistuksen kriittisyyden käsite ==		== Valistuksen kriittisyyden käsite ==

Darter: /* Välittävätkö evankeliumit kuvan Jeesuksen persoonallisuudesta? */ lainaus -muotoiluja, kenties tarpeettomia(?)

2010-06-28T17:10:18Z

Välittävätkö evankeliumit kuvan Jeesuksen persoonallisuudesta?: lainaus -muotoiluja, kenties tarpeettomia(?)

← Vanhempi versio		Versio 28. kesäkuuta 2010 kello 17.10
Rivi 44:		Rivi 44:
	Esimerkkinä suuren oppineen tekemästä alkeellisesta virheestä raamattukritiikissä, Lewis ottaa Rudolf Bultmannin käsityksen, jonka mukaan evankeliumit eivät välitä kuvaa Jeesuksen persoonallisuudesta. Bultmann (1952: 35.) kirjoittaa:		Esimerkkinä suuren oppineen tekemästä alkeellisesta virheestä raamattukritiikissä, Lewis ottaa Rudolf Bultmannin käsityksen, jonka mukaan evankeliumit eivät välitä kuvaa Jeesuksen persoonallisuudesta. Bultmann (1952: 35.) kirjoittaa:

	Jeesuksen persoonallisuudella ei ole mitään merkitystä Paavalin tai Johanneksen julistukselle - - Varhaisimman kirkon traditio ei todellakaan edes tiedottomasti säilyttänyt kuvaa hänen persoonallisuudestaan. Jokainen yritys sellaisen rekonstruoimiseksi jää subjektiivisen mielikuvituksen leikiksi.		{{Quotation\|Jeesuksen persoonallisuudella ei ole mitään merkitystä Paavalin tai Johanneksen julistukselle - - Varhaisimman kirkon traditio ei todellakaan edes tiedottomasti säilyttänyt kuvaa hänen persoonallisuudestaan. Jokainen yritys sellaisen rekonstruoimiseksi jää subjektiivisen mielikuvituksen leikiksi.}}

	Lewis ihmettelee tämän näennäisesti oppineen lauselman ilmentämää heikkoa arvostelukykyä. Vaikka Bultmann on koko elämänsä tutkinut Raamatun tekstejä, hän ei pysty tunnistamaan yhtä niiden kaikkein ilmeisintä piirrettä. ~~”Miten~~ ihmeessä tämä oppinut saksalainen on tullut niin sokeaksi, ettei hän näe sellaista, minkä kaikki muut ihmiset häntä lukuun ottamatta näkevät?” (Lewis 1968: 196) Jos yleensä mikään asia on yhteistä niin uskoville kuin kieltäjillekin, se on tämä kokemus, että he ovat evankeliumeissa kohdanneet persoonallisuuden. Historiassa on monia henkilöitä, joista emme ole saaneet mitään persoonallista tietoa. Sellaisia ovat Aleksanteri Suuri, Attila ja Wilhelm Oranialainen. Mutta historiassa on erityisesti kaksi henkilöhahmoa, jotka tunnemme niin läheisellä tavalla, että koemme olevamme kosketuksissa heidän persoonallisuuteensa. Näitä ovat Platonin dialogien kautta välittyvä Sokrates ja evankeliumien Jeesus. Näistä henkilöhahmoista välittyy läheinen ja persoonallinen kuva. Persoonallisuuden vaikutus on niin suuri, etteivät meitä hämmennä heidän persoonaansa liittyvät vastakohdat. Meitä ei hämmennä ”Sokrateessa typerä ja alhainen hihitys kreikkalaisen poikarakkauden johdosta yhtyneenä mitä korkeimpaan mystiseen kiihkoon ja mitä vaatimattomimpaan hyvään arvostelukykyyn.” Jeesuksessa puolestaan meitä ei hämmennä, että häntä yhtäältä luonnehtii ”talonpoikaisjärki, mitä suurin vakavuus ja vastustamaton helläsydämisyys” ja että hän toisaalta väittää olevansa ihmiseksi tullut Jumala.		Lewis ihmettelee tämän näennäisesti oppineen lauselman ilmentämää heikkoa arvostelukykyä. Vaikka Bultmann on koko elämänsä tutkinut Raamatun tekstejä, hän ei pysty tunnistamaan yhtä niiden kaikkein ilmeisintä piirrettä.
			{{Quotation\|Miten ihmeessä tämä oppinut saksalainen on tullut niin sokeaksi, ettei hän näe sellaista, minkä kaikki muut ihmiset häntä lukuun ottamatta näkevät? (Lewis 1968: 196)}} Jos yleensä mikään asia on yhteistä niin uskoville kuin kieltäjillekin, se on tämä kokemus, että he ovat evankeliumeissa kohdanneet persoonallisuuden. Historiassa on monia henkilöitä, joista emme ole saaneet mitään persoonallista tietoa. Sellaisia ovat Aleksanteri Suuri, Attila ja Wilhelm Oranialainen. Mutta historiassa on erityisesti kaksi henkilöhahmoa, jotka tunnemme niin läheisellä tavalla, että koemme olevamme kosketuksissa heidän persoonallisuuteensa. Näitä ovat Platonin dialogien kautta välittyvä Sokrates ja evankeliumien Jeesus. Näistä henkilöhahmoista välittyy läheinen ja persoonallinen kuva. Persoonallisuuden vaikutus on niin suuri, etteivät meitä hämmennä heidän persoonaansa liittyvät vastakohdat. Meitä ei hämmennä ”Sokrateessa typerä ja alhainen hihitys kreikkalaisen poikarakkauden johdosta yhtyneenä mitä korkeimpaan mystiseen kiihkoon ja mitä vaatimattomimpaan hyvään arvostelukykyyn.” Jeesuksessa puolestaan meitä ei hämmennä, että häntä yhtäältä luonnehtii ”talonpoikaisjärki, mitä suurin vakavuus ja vastustamaton helläsydämisyys” ja että hän toisaalta väittää olevansa ihmiseksi tullut Jumala.

	Niin voimakas on persoonallisuuden vaikutus, että me – samoin kuin monet kieltäjät – hyväksymme Hänen sellaisetkin sanansa, jotka minkä tahansa muun olettamuksen kuin jumalallisen inkarnaation pohjalta olisivat hätkähdyttävän julkeita. Tällainen on esimerkiksi Hänen oma arviointinsa itsestään: ”Minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä.” Uuden testamentin nekin kohdat, joissa näennäisen tarkoituksellisesti keskitytään jumalalliseen ja sivuutetaan inhimillinen luonto, tuovat meidät persoonallisuuden yhteyteen. - - Mitä hyödyttää yrittää vältellä tai poistaa tätä henkilökohtaisen kanssakäymisen järkyttävää välittömyyttä, josta alkukirkko oli sitä mieltä, että se kiistattomasti liittyi Mestariin? (Lewis 1968: 197)		{{Quotation\|Niin voimakas on persoonallisuuden vaikutus, että me – samoin kuin monet kieltäjät – hyväksymme Hänen sellaisetkin sanansa, jotka minkä tahansa muun olettamuksen kuin jumalallisen inkarnaation pohjalta olisivat hätkähdyttävän julkeita. Tällainen on esimerkiksi Hänen oma arviointinsa itsestään: ”Minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä.” Uuden testamentin nekin kohdat, joissa näennäisen tarkoituksellisesti keskitytään jumalalliseen ja sivuutetaan inhimillinen luonto, tuovat meidät persoonallisuuden yhteyteen. - - Mitä hyödyttää yrittää vältellä tai poistaa tätä henkilökohtaisen kanssakäymisen järkyttävää välittömyyttä, josta alkukirkko oli sitä mieltä, että se kiistattomasti liittyi Mestariin? (Lewis 1968: 197)}}

	Jeesuksen persoonan vakavuus, maanläheisyys ja hellyys ovat räikeässä ristiriidassa hänen itseään koskevien julistusten kanssa, sellaisten kuten ”Minä olen maailman valo”, ”Minä olen elämän leipä”, jollemme usko hänen olevan ihmiseksi tullut Jumala. Hänen persoonallisuutensa vaikutus evankeliumeissa on kuitenkin niin suuri, ettemme hätkähdä näistä hänen julistuksistaan emmekä koe niiden olevan liioiteltuja.		Jeesuksen persoonan vakavuus, maanläheisyys ja hellyys ovat räikeässä ristiriidassa hänen itseään koskevien julistusten kanssa, sellaisten kuten ”Minä olen maailman valo”, ”Minä olen elämän leipä”, jollemme usko hänen olevan ihmiseksi tullut Jumala. Hänen persoonallisuutensa vaikutus evankeliumeissa on kuitenkin niin suuri, ettemme hätkähdä näistä hänen julistuksistaan emmekä koe niiden olevan liioiteltuja.
	Kyvyttömyys tai haluttomuus nähdä Jeesuksen persoonallisuutta evankeliumeissa luonnehtii kuitenkin naturalistista tutkimusta. Tässä kohdassa on naturalistisen evankeliumitutkimuksen akilleen kantapää, joka pakottaa naturalistisen tutkimuksen loputtomiin verukkeisiin, selittelyihin, epäjohdonmukaisuuksiin ja metodiseen leväperäisyyteen, koska evankeliumien sanoma kokonaisuudessaan tuo niin selvästi esille Jeesuksen persoonan ja koska Jeesuksen persoona on evankeliumien keskus.		Kyvyttömyys tai haluttomuus nähdä Jeesuksen persoonallisuutta evankeliumeissa luonnehtii kuitenkin naturalistista tutkimusta. Tässä kohdassa on naturalistisen evankeliumitutkimuksen akilleen kantapää, joka pakottaa naturalistisen tutkimuksen loputtomiin verukkeisiin, selittelyihin, epäjohdonmukaisuuksiin ja metodiseen leväperäisyyteen, koska evankeliumien sanoma kokonaisuudessaan tuo niin selvästi esille Jeesuksen persoonan ja koska Jeesuksen persoona on evankeliumien keskus.


	== Bultmannin metodologia ==		== Bultmannin metodologia ==

Spectator (28. kesäkuuta 2010 kello 13.28)

2010-06-28T13:28:53Z

Näytä muutokset

Spectator: /* Bultmannin gnostilainen Kristus */

2010-06-28T13:27:41Z

Bultmannin gnostilainen Kristus

← Vanhempi versio		Versio 28. kesäkuuta 2010 kello 13.27
Rivi 30:		Rivi 30:


	~~Vastaava ongelma ilmenee myös~~ Rudolf Bultmannin (1884-1976) ja Friedrich Gogartenin (1887-1967) pelkistävässä teologisessa metodissa~~, jossa~~ käytetään Martin Heideggerin (1889-1976) eksistentialistista filosofiaa teologian perustana. Gogartenin tapauksessa tämä johtaa Heideggerin ilmeiseen väärintulkintaan, jota Heidegger avoimesti vastustaa. Heidegger syyttää kaikkea kristillistä teologiaa siitä, että se vääristää käsitystä ihmisen olemassaolosta. Heideggerin ajattelu asettaa kristillisen uskon ”olemisen unohduksen” piiriin ja pyrkii murskaamaan teologian perusteitaan myöten. Heideggerin filosofia perustuu ihmisen luovaan ja autonomiseen suvereenisuuteen. Se ilmentää ihmisen tarvetta sulkea Jumala todellisuuden ulkopuolelle, ihmisen halua itse määrätä elämästään ja olemassaolostaan hyvin ehdottomassa mielessä. Richard Rortyn (1989: 109) mukaan Martin Heidegger tunsi syyllisyyttä siitä, että hän eli maailmassa, jota hän ei ollut itse luonut, ja hän kieltäytyi tuntemasta oloaan kotoisaksi tällaisessa maailmassa. Heidegger ei voinut kestää ajatusta, ettei hän ollut luonut itseään. Bultmannin yritys kuvata Heideggerin filosofiaa ”neutraaliksi” teologian kannalta tekee väkivaltaa Heideggerin omalle näkemykselle. Eksistentiaalinen teologia tekee Heideggerin filosofialle väkivaltaa käyttäessään sitä teologiansa perustana. Tässä tapauksessa teologia ei ota filosofiaa vakavasti.		Rudolf Bultmannin (1884-1976) ja Friedrich Gogartenin (1887-1967) pelkistävässä teologisessa metodissa käytetään Martin Heideggerin (1889-1976) eksistentialistista filosofiaa teologian perustana. Gogartenin tapauksessa tämä johtaa Heideggerin ilmeiseen väärintulkintaan, jota Heidegger avoimesti vastustaa. Heidegger syyttää kaikkea kristillistä teologiaa siitä, että se vääristää käsitystä ihmisen olemassaolosta. Heideggerin ajattelu asettaa kristillisen uskon ”olemisen unohduksen” piiriin ja pyrkii murskaamaan teologian perusteitaan myöten. Heideggerin filosofia perustuu ihmisen luovaan ja autonomiseen suvereenisuuteen. Se ilmentää ihmisen tarvetta sulkea Jumala todellisuuden ulkopuolelle, ihmisen halua itse määrätä elämästään ja olemassaolostaan hyvin ehdottomassa mielessä. Richard Rortyn (1989: 109) mukaan Martin Heidegger tunsi syyllisyyttä siitä, että hän eli maailmassa, jota hän ei ollut itse luonut, ja hän kieltäytyi tuntemasta oloaan kotoisaksi tällaisessa maailmassa. Heidegger ei voinut kestää ajatusta, ettei hän ollut luonut itseään. Bultmannin yritys kuvata Heideggerin filosofiaa ”neutraaliksi” teologian kannalta tekee väkivaltaa Heideggerin omalle näkemykselle. Eksistentiaalinen teologia tekee Heideggerin filosofialle väkivaltaa käyttäessään sitä teologiansa perustana. Tässä tapauksessa teologia ei ota filosofiaa vakavasti.

	Vaikka Bultmann yhtäältä uskoi eksistentialistiseen filosofiaan, hänellä oli toisaalta tieteisuskoinen asenne luonnontieteen mahdollisuuksiin. Bultmann uskoi tieteen kaikkivoipaisuuteen siinä mielessä, että tieteellinen kuvaus tavoittaa todellisuuden perimmäisen olemuksen. Se mikä ei mahdu tieteellisen kuvauksen piiriin, ei ole sanan varsinaisessa mielessä olemassa. Luonnontiede pyrkii kuvaamaan todellisuutta hallitsevia lainalaisuuksia. Bultmann näkee luonnonlait niin ehdottomiksi, etteivät mitkään yliluonnolliset tapahtumat kuten ihmeet tai Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus ole mahdollisia. Jos kristittyä pyydettäisiin uskomaan jotakin sellaista, mikä ei sovi yhteen luonnonlakien kanssa, häntä pyydettäisiin Bultmannin mielestä tekemään älyllinen itsemurha. Tällainen älyn uhraaminen on Bultmannin mukaan verrattavissa ”lain tekoon”, joten se on ristiriidassa ”uskon” sanoman kanssa.		Vaikka Bultmann yhtäältä uskoi eksistentialistiseen filosofiaan, hänellä oli toisaalta tieteisuskoinen asenne luonnontieteen mahdollisuuksiin. Bultmann uskoi tieteen kaikkivoipaisuuteen siinä mielessä, että tieteellinen kuvaus tavoittaa todellisuuden perimmäisen olemuksen. Se mikä ei mahdu tieteellisen kuvauksen piiriin, ei ole sanan varsinaisessa mielessä olemassa. Luonnontiede pyrkii kuvaamaan todellisuutta hallitsevia lainalaisuuksia. Bultmann näkee luonnonlait niin ehdottomiksi, etteivät mitkään yliluonnolliset tapahtumat kuten ihmeet tai Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus ole mahdollisia. Jos kristittyä pyydettäisiin uskomaan jotakin sellaista, mikä ei sovi yhteen luonnonlakien kanssa, häntä pyydettäisiin Bultmannin mielestä tekemään älyllinen itsemurha. Tällainen älyn uhraaminen on Bultmannin mukaan verrattavissa ”lain tekoon”, joten se on ristiriidassa ”uskon” sanoman kanssa.

Spectator: /* Valistuksen kriittisyyden käsite */

2010-06-28T13:26:59Z

Valistuksen kriittisyyden käsite

← Vanhempi versio		Versio 28. kesäkuuta 2010 kello 13.26
Rivi 9:		Rivi 9:


	Valistuksen ylioptimistinen asenne kriittisen järjen mahdollisuuksiin ~~voi kuitenkin~~ johtaa ~~historioitsijaa~~ suhtautumaan ylen määrin epäilevästi menneisyyden dokumentteihin ja niihin sisältyviin silminnäkijätodistuksiin. Tämä valistuksen käsitys kriittisyydestä on pohjana uudelle uskontunnustukselle, joka on ohjannut naturalistisen teologian päälinjan tutkimusta. Sen huomattavimmat edustajat ovat F.C. Baur (1792-1860), W. Wrede (1858-1906) ja R. Bultmann. Baur-Wrede-Bultmann lähestymistapa päätyy usein sensuroimaan Raamatun historiallisten dokumenttien todistuksen ja asettamaan niiden sijaan valistuksen perususkomukset. Koska he uskovat valistuksen käsitykseen kriittisen järjen kyvystä päästä selville aidosta historiasta, he yhtäältä painottavat oman historiallisen tutkimuksensa olevan puolueetonta ja ennakkoluulotonta pyrkimystä päästä selville historiallisista tosiasioista. Samaan aikaan he kuitenkin toisaalta pitävät valistuksen kriittisen järjen valossa mahdottomana uskoa Raamatun historiallisiin dokumentteihin sisältyviä todistuksia yliluonnollisista tapahtumista, joten ne sensuroidaan kriittisen järjen nimissä ja niiden sijaan asetetaan historioitsijan ”informoidun mielikuvituksen” luoma kertomus.		Valistuksen ylioptimistinen asenne kriittisen järjen mahdollisuuksiin johtaa Bultmannin suhtautumaan ylen määrin epäilevästi menneisyyden dokumentteihin ja niihin sisältyviin silminnäkijätodistuksiin. Tämä valistuksen käsitys kriittisyydestä on pohjana uudelle uskontunnustukselle, joka on ohjannut naturalistisen teologian päälinjan tutkimusta. Sen huomattavimmat edustajat ovat F.C. Baur (1792-1860), W. Wrede (1858-1906) ja R. Bultmann. Baur-Wrede-Bultmann lähestymistapa päätyy usein sensuroimaan Raamatun historiallisten dokumenttien todistuksen ja asettamaan niiden sijaan valistuksen perususkomukset. Koska he uskovat valistuksen käsitykseen kriittisen järjen kyvystä päästä selville aidosta historiasta, he yhtäältä painottavat oman historiallisen tutkimuksensa olevan puolueetonta ja ennakkoluulotonta pyrkimystä päästä selville historiallisista tosiasioista. Samaan aikaan he kuitenkin toisaalta pitävät valistuksen kriittisen järjen valossa mahdottomana uskoa Raamatun historiallisiin dokumentteihin sisältyviä todistuksia yliluonnollisista tapahtumista, joten ne sensuroidaan kriittisen järjen nimissä ja niiden sijaan asetetaan historioitsijan ”informoidun mielikuvituksen” luoma kertomus.

	Bultmannin mielestä varhaiskristillinen ajattelu oli mytologista ja siksi tieteellisesti ajattelevan nykyajan ihmisen on mahdotonta omaksua varhaiskristillistä maailmankuvaa sellaisena kuin se on kuvattu Uuden testamentin kirjoituksissa. Bultmann on sitä mieltä, että Uusi testamentti on vapautettava myyteistä, koska muuten tieteellisen aikakauden ihminen ei voi uskoa siihen. Hän kirjoittaa: ”On mahdotonta käyttää sähkövaloa ja langatonta lennätintä ja hyötyä uusista lääketieteen ja kirurgian löydöistä ja samaan aikaan uskoa Uuden testamentin maailmaan, jossa on henkiä ja ihmeitä.” (Bultmann 1961: 5.) Bultmann ei näytä tiedostavan, että ”sähkövalon ja langattoman lennättimen” keksiminen perustui tieteelliselle kulttuurille, jonka perustana oli nimenomaan se Raamatun maailmankuva, jota hän piti myyttisenä.		Bultmannin mielestä varhaiskristillinen ajattelu oli mytologista ja siksi tieteellisesti ajattelevan nykyajan ihmisen on mahdotonta omaksua varhaiskristillistä maailmankuvaa sellaisena kuin se on kuvattu Uuden testamentin kirjoituksissa. Bultmann on sitä mieltä, että Uusi testamentti on vapautettava myyteistä, koska muuten tieteellisen aikakauden ihminen ei voi uskoa siihen. Hän kirjoittaa: ”On mahdotonta käyttää sähkövaloa ja langatonta lennätintä ja hyötyä uusista lääketieteen ja kirurgian löydöistä ja samaan aikaan uskoa Uuden testamentin maailmaan, jossa on henkiä ja ihmeitä.” (Bultmann 1961: 5.) Bultmann ei näytä tiedostavan, että ”sähkövalon ja langattoman lennättimen” keksiminen perustui tieteelliselle kulttuurille, jonka perustana oli nimenomaan se Raamatun maailmankuva, jota hän piti myyttisenä.

Spectator: /* Valituksen kriittisyyden käsite */

2010-06-28T13:13:14Z

Valituksen kriittisyyden käsite

← Vanhempi versio		Versio 28. kesäkuuta 2010 kello 13.13
Rivi 6:		Rivi 6:


	== ~~Valituksen~~ kriittisyyden käsite ==		== Valistuksen kriittisyyden käsite ==