Muokataan osiota sivusta Eliömaailma rappeutuu (kirja)

=== 10. Vahingolliset mutaatiot takaisin kuvaan ===

Rekombinaatio toimii ennemmin geenien, kuin nukleotidien tasolla, sillä ihmisen genomissa näkyy suuria DNA-ryhmittymiä, joissa ei ole tapahtunut nykyihmisen historian aikana rekombinaatiota<ref name="Gabriel2002" />{{,}}<ref name="Tishkoff" />. Tällaiset dna-ryhmittymät voivat joutua Müllerin säppipyörään,<ref name="muller64" />{{,}}<ref name="loewe2006" /> joka tarkoittaa, ettei haitallisia mutaatioita voida erottaa hyödyllisistä. Koska haitallisia mutaatioita on valtavasti enemmän kuin hyödyllisiä, kaikki tällaiset osat DNA:ta rappeutuvat. Vaikka joitakin hyödyllisiä mutaatioita saataisiinkin vakiinnutettua, haitalliset muutokset tekevät niistäkin selvää loppuja hyödyllisiä odotellessa. 

Valinnalla on myös hintansa. Hyödyllisten mutaatioiden valintaan voidaan kohdistaa valintaa vain, jos kaikki muut lisääntymishinnat on katettu, mukaan lukien haitallisten mutaatioiden poistamisesta johtuva hinta. Lyhyellä aikavälillä voidaan kohdistaa valintaa myös hyödyllisiin mutaatioihin, pitkän aikavälin kustannuksella. 

Mutaatiot eivät myöskään ole täysin satunnaisia, sillä osa genomista mutatoituu paljon useammin kuin toiset osat. Useimmin mutatoituvissa niin sanotuissa kuumissa pisteissä haluamamme mutaatio tulee nopeasti, mutta sillä välin kun odotetaan hitaasti mutatoituvissa paikoissa tapahtuvia muutoksia, ehtivät näissä kuumissa pisteissä nukleotidit vaihtua jo pois haluamistamme. Lisäksi monilla nukleotidipaikoilla on taipumus mutatoitua johonkin tiettyyn nukleotidiin, kuten T. Tämä auttaa silloin, kun T on haluttu, mutta hidastaa, kun A, C tai G on haluttu. Tämä edelleen hidastaa kehittävää valintaa. 

Vuonna 2002 julkaistun tutkimuksen<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Britten, R.J. | Otsikko = Divergence between samples of chimpanzee and human DNA sequences is 5% counting indels | Julkaisu = PNAS | Ajankohta = 2002 | Numero = 99 | Sivut = 13633-13635 | Tunniste = | Viitattu = }} </ref> mukaan ihminen ja simpanssi eroavat noin 150 miljoonassa nukleotidipaikassa 40 miljoonan mutaation seurauksena. Näin ollen sekä simpanssi että ihminen ovat saaneet noin 20 miljoonaa mutaatiota kehityslinjallaan, mutta vain noin 1000 näistä on voitu valinnalla levittää populaatioon – loput ovat kertyneet satunnaisen ajautumisen kautta. Vain noin 1000 hyödyllistä muutosta ja noin 20 miljoonaa vahingollista: tämä ei olisi vain tehnyt meistä kantamuotojamme huonompia, vaan olisi tappanut meidät sukupuuttoon.