Muokataan osiota sivusta Astui ylös taivaisiin: Kristus kaikkeuden valtiaana (kirja)

== Ote kirjan esipuheesta ==

Jeesuksen Kristuksen ruumiillisen taivaaseenastumisen historiallisella tosiasialla on keskeinen merkitys jokaisen kristityn ja jokaisen ihmisen elämälle ja itseymmärrykselle. Se muokkaa historiankäsitystämme, maailmankäsitystämme, ihmiskuvaamme, yhteiskuntanäkemystämme ja pelastuskäsitystämme.

Kristuksen taivaaseenastuminen rikkoo luonnollisten tekijöiden hallitseman suljetun historiankäsityksen rajat asettamalla Jumalan yliluonnollisen toiminnan ihmiskunnan historian keskukseen. Taivaaseenastuminen ylittää maailmansisäisen näkökulman rajoittuneen näkökulman ja kumoaa historiannäkemyksen, joka selittää historiaa vain luonnollisten tekijöiden pohjalta.

Maailmankäsityksemme laajenee taivaaseenastumisen myötä siten, että näkyvä luonnonlakien hallitsema maailma on vain pieni osa todellisuudesta. Taivaaseen noustessaan Jeesus astui uuteen luomakuntaan, jota hallitsevat toiset, sille ominaiset lainalaisuudet ja toimintamuodot. 

Ihmiskuvan osalta Kristuksen ruumiillinen taivaaseenastuminen tuo esille ihmisen kehollisuuden ja yksittäisten ajan hetkien ikuisen merkityksen. Jokainen ajan hetki on yhteydessä ikuisuuteen ja jokaisella teolla on ikuisuusmerkitys. Ihminen ei ole ruumiin vankilaan kahlittu sielu, kuten gnostilaisuus opetti, vaan sielu ja ruumis muodostavat eheän kokonaisuuden. Kaikki ihmiset tulevat kerran nousemaan ruumiillisesti kuolleista. Erityisesti kirkkoisä '''Irenaeus''' (n. 145–202) rakensi gnostilaisuuden vastaisen argumenttinsa Jeesuksen ruumiillisen taivaaseenastumisen varaan. Kristinuskon vaikutuksen heikentyessä gnostilaisuus on herännyt uudestaan eloon ja tullut kulttuurin valtaopiksi esimerkiksi sukupuolikäsityksessä, jonka mukaan ihmissielu on voinut syntyä väärään kehoon. Voimme palauttaa ymmärryksen ihmisyyden kokonaisvaltaisesta eheydestä korostamalla, että Jeesus nousi taivaaseen ruumiillisesti ja näin osoitti kehollisuuden keskeisen merkityksen ihmisyydelle.

Jeesuksen taivaaseenastuminen luo valoa oikeaan tapaan järjestää yhteiskunnallinen todellisuus. Koko inhimillisen historian keskuksessa on yksi ihminen, Jeesus Nasaretilainen, jonka taivaaseenastuminen osoittaa kehollisen elämän jatkuvan läpi ikuisuuden. Tältä pohjalta yhteiskuntaelämän perustaksi asetetaan oikeus elämään, joka koskee yhtä lailla kohtulapsia kuin dementoituvia vanhuksia. Lisäksi taivaaseenastuminen korostaa oikeutta keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja keholliseen identiteettiin, josta seuraa lapsen oikeus isään ja äitiin ja vanhempien oikeus lapsiinsa. Ydinperhe on yhteiskunnan perusyksikkö ja valtio on toissijainen sekä yksilöön että ydinperheeseen nähden. Yhteiskuntaa koskevat päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ruohonjuuritasoa, jotta estetään yksilön välineellistäminen. Näin tehdään yksilöille ja perheille mahdolliseksi muokata yhteiskuntatodellisuutta omia tarpeitaan vastaavaksi.

Taivaaseenastuminen osoittaa, että Jumala on hyväksynyt Jeesuksen uhrin ihmiskunnan syntien edestä ja valmistanut ihmiselle ylösnousemuksen kirkastetussa ylösnousemusruumiissa. Huolimatta keskeisestä merkityksestään oppi Jeesuksen taivaaseenastumisesta on jäänyt sivuosaan kristillisessä opetuksessa ja yhteiskunnallisessa tietoisuudessa. Tämän seurauksena historiankäsityksemme, maailmankäsityksemme, ihmiskuvamme, yhteiskuntakäsityksemme ja pelastuskäsityksemme vääristyvät. Kärsimme näiden vääristymien seurauksista sekä yksilöllisessä että yhteisöllisessä elämässämme.