Muokataan sivua Perceiving God (kirja)

Perceiving God on ilmeisesti [[William Alston | William Alstonin]] merkittävin kirja. Siinä hän tarkastelee Jumalaa koskevan välittömän kokemustiedon tiedollista merkitystä.

Kirjan lähtökohtana on kysymys: Onko yleensä järkevää olettaa, että ihmisellä voisi olla välittömään kokemukseen perustuvaa tietoa Jumalasta? Alston argumentoi tällaisen tiedon puolesta vertaamalla sitä joidenkin rakenteellisten tiedollisten ominaisuuksiensa puolesta aistihavaintojen välityksellä saatavaan tietoon. Hän perustelee Jumalaa koskevan välittömän kokemustiedon mahdollisuutta ja vastaa sitä koskevaan kritiikkiin. Kritiikin pääkohdat ovat seuraavat: ainoastaan aineellisia esineitä ja olioita on mahdollista havaita, hengellisen kokemustiedon pätevyydelle ei ole olemassa sopivia testejä ja mittausvälineitä; emme voi osoittaa Jumalaa koskevan havainnon totuudenmukaisuutta ja aitoutta; kaikilla ei ole kykyä havaita Jumalaa, ja ihmisten Jumalaa koskevat havainnot ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

Ensinnäkin Alston hylkää näkemyksen, että ainoastaan aineellisia esineitä ja olioita on mahdollista havaita. Alstonin mukaan meillä ei ole riittävää syytä tehdä tällaista rajausta. Havainnon rajoja ei ole mielekästä määritellä teoreettisten näkökohtien perusteella, vaan ne on löydettävä kokemusperäisesti. Käsitys havaintojen rajoittumisesta aisteihin perustuu tietynlaiseen kulttuuriseen harhaan. Modernin tieteen kehitys toi mukanaan liioitellun tieteisuskon: se mitä ei voida tieteellisesti todistaa, ei ole todellista. Materialistisen kulttuurin kasvatit eivät tunnista Jumalaa koskevia havaintojaan eivätkä osaa antaa niille oikeaa nimeä, koska kulttuuri ei tarjoa heille tarvittavia käsitteitä. Ihminen voi olla kykenemätön tunnistamaan sitä, että hän on kokemuksellisessa kosketuksessa Jumalaan, koska häneltä puuttuu tarvittava orientaatio ja sopivat käsitteet tunnistamista varten. 

Vaikka länsimaisessa kulttuurissa onkin viime vuosisatoina annettu erikoisasema aistihavainnoille, ei ole perusteltua pitää niitä ainoana luotettavan kokemustiedon lähteenä. Meillä on monia tuttuja esimerkkejä ei-aistimuksellisesta havainnosta. Merkittävä osa niistä havainnoista, joiden varaan rakennamme suhtautumisemme toisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, on luonteeltaan ei-aistimuksellisia. Me vaistoamme toisten ihmisten mielentiloja, tunteita ja asenteita tavalla, joka ei perustu pelkästään aistihavaintoihin heidän käyttäytymisestään, ilmeistään tai eleistään. 

Tällainen ei-aistimuksellinen havainnoiminen on puhtaassa muodossa uskonnollisessa havainnossa, jonka kohteena on ei-aineellinen olento, Jumala. Koska uskonnot muodostavat sosiaalisesti vakaita käytäntöjä, joiden piirissä ihmiset kertovat melko säännönmukaisesti saavansa (ei-aistimuksellisia) havaintoja tai kokemuksia Jumalasta, näihin väitteisiin on suhtauduttava avoimesti. Jos Jumala on olemassa, on täysin ymmärrettävää, että ihmisillä voi olla kokemuksia hänestä. 

Toiseksi Alston hylkää ajatuksen, että uskonnollisen havaintotiedon pätevyyden arvioimiseksi ei olisi olemassa sopivia kriteereitä tai testejä. Uskonnollisen havaintotiedon pätevyyttä voidaan koetella kahdella eri tavalla. Ensinnäkin sitä voidaan tarkastella mahdollisen vastanäytön näkökulmasta. Vastanäyttönä toimii muiden ihmisten saama tieto Jumalasta. Realistisen näkemyksen mukaan eri ihmisten saama tieto Jumalasta ei voi olla keskenään ristiriitaista, sikäli kuin se on todenmukaista. Hyvin erilaisetkin havainnot saattavat kuitenkin olla toisiaan täydentäviä. 

Ei ole olemassa yhtä yhtenäistä kriteeristöä Jumalaa koskevien havaintojen luotettavuudelle. Eri uskonnot ovat kehittäneet erilaisia kriteerejä näiden havaintojen pätevyyden arvioimiseksi. Niitä voidaan pitää kilpailevina oletuksina luotettavan Jumalaa koskevan havainnon arviointiperusteista. Ne muodostavat erilaisia "tiedollisia käytäntöjä" eli tapoja tiedon hankkimiseksi ja oikeuttamiseksi. Kristillisen tiedollisen käytännön piirissä Jumalaa koskevan tiedon kiteytyminä pidetään Raamattua, kirkon tunnustuksia, kristillisen yhteisön kokemuksia ja kristillistä ajattelua. Uskonnollisten kokemusten pätevyyttä ja aitoutta arvioidaan tämän tiedon valossa. Jos esimerkiksi James Jones sanoo saaneensa ilmoituksen, joka velvoittaa häntä ja hänen seuraajiaan joukkoitsemurhaan, tämän ilmestyksen aitous voidaan kyseenalaistaa vastanäytön pohjalta: se on ristiriidassa vuosituhansien aikana kiteytyneen kristillisen ilmoitustiedon kanssa. Vaatimus joukkoitsemurhasta ei sovi yhteen Jumalan olemuksen kanssa sellaisena kuin hänet tunnetaan kristillisessä tiedollisessa käytännössä. Tässä tapauksessa Jumalaa koskevan havainnon pätevyyttä arvioidaan muiden Jumalaa koskevien havaintojen valossa. Samalla tavalla toimimme myös aistihavaintojen kohdalla. Jos joku väittää lentokoneen lentäneen talonsa yli, voimme tarkistaa tämän havainnon paikkansapitävyyden tutustumalla lentokoneiden reitteihin siihen aikaan ja vertaamalla sitä alueella asuvien muiden ihmisten havaintoihin. 

Lisäksi voidaan tarkastella tekijöitä, jotka kyseenalaistaisivat havainnoitsijan normaaliuden, tasapainoisuuden tai yleensä hänen kykynsä tehdä luotettavia havaintoja. Aineellisia esineitä koskevan havaintotiedon osalta emme luota sellaisen ihmisen havaintoihin, joka on juovuksissa, järkyttynyt, ylen määrin väsynyt tai joka ei ole riittävän kiinnostunut havainnon kohteesta tarkkaillakseen sitä huolellisesti. Uskonnollisten havaintojen osalta käytämme osin samanlaisia kriteerejä, mutta niiden suhteen painotetaan myös henkilön eettistä tasapainoa ja hänen valmiuttaan kohdata totuus sekä itsestään että Jumalasta. Kristinuskon piirissä Jumalaa koskevien havaintojen keskeisenä ulottuvuutena on kokemus Jumalan täydellisestä rakkaudesta ja hyvyydestä. Ei ole mahdollista oppia tuntemaan täydellisen hyvää olentoa arvioimatta omaa olemustaan ja toimintaansa tämän havainnon valossa. Jos ihminen elää eettisesti tuhoavalla tavalla ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia, häneltä puuttuu myös tarvittava herkkyys Jumalan rakkauden havaitsemiseen. Tällaisen koettelun pohjana oleva normisto on erilainen eri uskonnoissa.  

Sikäli kuin uskonnot ovat ristiriidassa toistensa kanssa, niitä ei voida kaikkia pitää yhtä aikaa luotettavan tiedon lähteenä. Se ei kuitenkaan estä yksilöä pitämästä jotakin niistä luotettavan Jumalaa koskevan havaintotiedon lähteenä. Tämä johtuu siitä, että yksilöllä saattaa olla riittävät perusteet uskoa kohtaavansa Jumala tietyn uskonnon piirissä, vaikka toiset ihmiset toisen uskonnon piirissä uskovat omien kokemustensa pohjalta Jumalan olevan olennaisesti erilainen. Vaikka molemmat eivät voikaan olla yhtä aikaa oikeassa, sikäli kuin heidän käsityksensä ovat ristiriidassa toistensa kanssa, toinen heistä voi olla oikeassa. 

Alstonin realistisista lähtökohdista on tärkeää pohtia kysymystä, voidaanko Jumalaa koskevan havaintotiedon osoittaa olevan luotettavan tiedon lähde. Hän argumentoi yksityiskohtaisesti, että minkään perustavan tiedollisen käytännön totuudenmukaisuutta ei voida osoittaa tavalla, joka ei ollenkaan nojaisi kyseiseen tiedolliseen käytäntöön. En voi esimerkiksi todistaa havaintojen luotettavuutta nojautumatta jossakin mielessä havaintoihin. Tämä pätee yhtä lailla sekä aineellisia esineitä että näkymätöntä todellisuutta koskeviin havaintoihin. On kuitenkin olemassa piirteitä, jotka tekevät käytännön kannalta järkeväksi luottaa vakiintuneisiin tiedollisiin käytänteisiin. 

Ensinnäkään meillä ei ole käytännöllistä vaihtoehtoa. Emme voi saada ulkomaailmasta tietoa muuten kuin havaintojen välityksellä, vaikka emme pystykään todistamaan havaintojen luotettavuutta ehdottoman varmasti. Jos emme suostu toimimaan havaintotiedon varassa, emme voi toimia ollenkaan. Kokemuksellinen suhde Jumalaan toimii osin samanlaisten ehtojen varassa. Emme voi olla kokemuksellisessa suhteessa Jumalaan muuten kuin hänestä saamiemme havaintojen ja kokemuksien varassa. Voin tietysti tehdä päätelmiä Jumalan suhtautumisesta itseeni uskonnon oppien valossa, mutta nämä päätelmät saavat aivan toisenlaisen elävyyden ja kokemuksellisuuden, jos niitä täydentävät omakohtaiset havainnot ja kokemukset Jumalasta.

Toiseksi, vakiintuneet tiedolliset käytännöt pystyvät yleensä osoittamaan itseään tukevaa todistusaineistoa. Ihmiset pystyvät käytännössä selviytymään aistihavaintojen varassa. Niiden pohjalta on mahdollista toimia järkevästi. Myös Jumalaa koskevilla havainnoilla on samanlaista itseään tukevaa todistusaineistoa. Ihmiset kokevat iloa syntien anteeksisaamisesta. He saavuttavat varmuuden pelastumisestaan. Heissä syntyy rakkaus muita ihmisiä kohtaan. He pystyvät itse antamaan anteeksi vihamiehilleen. Ihmiset etsivät yhteyttä Jumalaan, koska he etsivät vastausta elämän tarkoitukseen, vapautusta syyllisyydestä tai lohdutusta selittämättömän kärsimyksen kohdatessa. Ihmiset pysyvät tietyn uskonnon piirissä siksi, että he kokevat sitä kautta pääsevänsä Jumalan yhteyteen ja saavansa vastauksen ihmiselämän keskeisiin kysymyksiin.  

Se että kaikilla ihmisillä ei ole Jumalaa koskevia havaintoja, ei Alstonin näkemyksen mukaan kumoa näiden havaintojen luotettavuutta. Kaikki ihmiset eivät pysty tunnistamaan eri viinilajeja niiden maun ja hajun perusteella. Kaikki ihmiset eivät pysty seuraamaan sinfonian sävelkulkuja. Kaikki eivät ole yhtä herkkiä vaistoamaan toisten mielentiloja. Uskonnolliset kokemukset edellyttävät tietynlaista herkkyyttä ja valmiutta Jumalan kohtaamiseen. Vaikka näiden valmiuksien kehittyminen on periaatteessa kaikille ihmisille mahdollista, kaikki eivät halua kehittää niitä, koska ihmisen on silloin kohdattava totuus myös itsestään.