Muokataan sivua Eksegetiikka

Eksegetiikka (muinaiskreikaksi ἐξηγέομαι eksēgeomai "johdattaa", "selittää", "kuvata yksityiskohtaisesti") on teologian osa-alue, joka tutkii ja tulkitsee kirjoituksia, erityisesti uskontojen pyhiä kirjoituksia, kriittisesti. Yleensä sillä viitataan raamatunselitysoppiin, joka tutkii Raamatun alkutekstejä ja muita varhaisia juutalais-kristillisiä kirjoituksia. Nämä kirjoitukset on useimmiten kirjoitettu joko heprean, aramean, kreikan, syyrian, koptin tai latinan kielillä. Eksegetiikka voi tutkia myös muun muassa Talmudia, Midrashia, Koraania, jne.

Erityisen tärkeässä roolissa eksegetiikassa on erilaisten säilyneiden tekstiversioiden tutkimus sekä pyrkimys löytää kustakin tekstistä sen mahdollisimman alkuperäinen versio. Lisäksi tekstejä pyritään tulkitsemaan niiden historiallista, yhteiskunnallista ja kulttuurista taustaa vasten. Eksegetiikkaan liittyy läheisesti Raamattuun liittyvä arkeologia. Lisäksi eksegetiikassa käytetään muun muassa kielitieteen, yleisen uskontohistorian ja uskontopsykologian metodeja.

Termi eksegeesi (muinaiskreikaksi ἐξήγησις eksēgēsis) tarkoittaa tulkintaa, tekstin merkityksen löytämistä. Eksegeesiin kuuluu oleellisesti tekstin tutkiminen objektiivisesti. Eksegeesin vastakohtana voidaan nähdä eisegeesi, (muinaiskreikaksi εἰσήγησις eisēgēsis "sisään tuominen"), joka tarkoittaa subjektiivista oman tulkinnan lukemista mukaan tekstiin. Eksegetiikan harjoittajaa kutsutaan eksegeetiksi.


Raamatuntutkimus

Raamatun eksegetiikka jakaantuu Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikkaan. Kirkon perinteiden kautta muodostuneessa kanonisessa lukutavassa Raamattu nähdään yleensä kokonaisuutena, pyhien kirjoitusten kaanonina, jonka kaikki osat selittävät toisiaan — Vanhan testamentin katsotaan selittävän Uutta testamenttia, ja Uuden testamentin toimivan Vanhan testamentin avaimena. Raamatun ilmoitusluonteen tunnustava supranaturalistinen historiallis-kriittinen tutkimus pyrkii tekemään oikeutta tälle yhteydelle. Naturalistisesti orientoitunut historiallis-kriittinen tutkimus puolestaan kieltää mahdollisuuden saada tietoa Jumalan ilmoituksesta ja pyrkii ymmärtämään kunkin kirjoituksen siten, että sen historiallinen tausta tulkitaan naturalistisessa viitekehyksessä. Näin ollen naturalistinen eksegetiikka ei tulkitse Vanhaa testamenttia Uuden testamentin valossa. Näin varsinkin Vanhan testamentin eksegetiikka on Uuden testamentin eksegetiikkaan nähden itsenäistä. Kummatkin jakavat kuitenkin yhteisiä kriittisiä menetelmiä.


Eksegeettistä tutkimusta on viimeiset pari sataa vuotta hallinnut historiallis-kriittinen raamatuntutkimus eli raamatunkritiikki. Historiallis-kriittistä raamantutkimusta voidaan toteuttaa joko supranaturalistisessa tai naturalistisessa viitekehyksessä. Naturalismista puolestaan on olemassa heikko ja vahva versio. 

Historiallis-kriittisiä tutkimustapoja 

Tekstikriittinen eli tekstihistoriallinen lukutapa – tutkii alkutekstien oikeaperäisyyttä ja käännösten tarkkuutta. Päämääränä selvittää tekstin alkuperäinen muoto.
Redaktiokriittinen eli redaktiohistoriallinen lukutapa – tutkii miten teksti on päätynyt lopulliseen muotoon. Tutkii Raamatun kirjoittajien omia korostuksia eli mitä kirjoittaja haluaa tuoda esille, miten käyttää lähdeaineistoa ja millaisia kirjallisia tekniikoita kirjoittaja on käyttänyt.
Lähdekriittinen eli kirjallisuuskriittinen eli kirjallisuushistoriallinen lukutapa – tutkii tekstien lähteitä ja teksteihin myöhemmin tehtyjä lisäyksiä.
Muotokriittinen eli muotohistoriallinen lukutapa – tutkii tekstien esteettistä muotoa ja yhteyttä arkielämään tekstien historiallisessa tilanteessa.
Traditiokriittinen eli traditiohistoriallinen lukutapa – tutkii tekijöitä jotka vaikuttavat perimätiedon välittymiseen ja sen muutoksiin.

Viimeisen vuosikymmenten aikana historiallis-kriittinen tutkimus on joutunut antamaan yhä enemmän tilaa lähestymistavoille, jotka